Mitä järkeä on itsetarkoituksellisessa anarkismissa, kommentoitiin kirjoitustani sääntöjen vastustamisesta. Marx-veljesten Harpo särkee tavaroita, ei puhu ja käyttäytyy muutenkin kuin lapsi. Touhuissa ei ehkä ole järkeä, mutta anarkistina Harpo on esikuvani.

"Eikö sääntöjä pitäisi tarkastella sen mukaan, onko niissä järkeä vai ei", kommentoija jatkoi. Ensimmäinen reaktioni uusiin sääntöihin on, että taas meitä ohjataan. Minusta se on tervettä epäilyä. On tietysti järkeviäkin sääntöjä, mutta harvemmassa.

Toinen nuorena elokuvista saamani malli on Peltirummun Oskar, joka lyö rumpua epätahtiin ja saa natsiparaatinkin sekoamaan.

Enkä ole ainut, jolle opetettiin kotona, että elämästämme päättävät Helsingin herrat – ja nykyisin kotibryssät:

Ilmari Kiannon mukaan suomalaisten suonissa virtasi jo äidinmaidossa imetty herraviha, epäluulo esivaltaa ja oppinutta mieltä kohtaan. (Hiidenkivi)

Tuorein kiteytys säännöistä on Lord Est -yhtyeen piisi Sä teet:

Sä vain teet ja teet ja teet ja teet ja teet
mitä sulta odotetaan
ja meet ja meet ja meet ja meet ja meet
ootko sä elossakaan