Irakissa on kuollut 66 journalistia reilussa kahdessa vuodessa, enemmän kuin aikanaan Vietnamin sodassa. Ovatko bloggaajat mukana luvussa? Eivätkö toimittajat unelmoikin pääsevänsä itse otsikoihin?

Älkää ampuko viestintuojaa, kyynärpäätaktikko toimittaja huutaa sotilaille. Pressikorttia vilauttamalla saa helposti painon jalkaansa ja matkalipun merenpohjaan. Ei se ollut viestintuoja vaan sisällöntuottaja, sotilaat toteavat rannalla.

Toimittajat ilman raajoja -järjestön toukokuisen raportin mukaan kuolleista oli 66 % irakilaisia ja 5 % amerikkalaisia. Amerikkalaisjoukot surmasivat Reutersin äänimiehen Bagdadissa viikonloppuna. Päästelikö se ärsyttäviä ääniä vai työnsikö se mikrofoniaan väärään paikkaan?

Useimpien toimittajien kuolinsyy oli "shooting". Sotilaat eivät näytä haluavan telkkariin, ehkä Pelkokerroin ja tosi-tv eivät ole tuttuja. Onko sodasta raportointi uusin extreme-laji, milloin Iiro Seppänen lähtee airbase-hyppäämään Habbaniyahiin?

Miksi Irakista uutisoidaan päivittäin? Ei se ole uutinen, että sodassa tapetaan joka päivä. Miksi uutisia ei jaeta uusiin ajankohtaisiin asioihin ja toistuvaan maailmanmenoon, johon jatkuva sotakin kuuluu?

Sodasta riittäisi muistuttamaan tv-uutisten kulmassa raksuttava ruumislaskuri. A-studio ja Ajankohtainen kakkonen voisivat useammin herättää keskustelua sodan syistä (öljystä) ja seurauksista (terrorismi).