"Ideointi: katsoa samoja asioita kuin muut, mutta nähdä ne jotenkin vinosti." (Juhani Mäkelä)

Vahvistaakseni eilistä päätöstäni ja vakuutellakseni itselleni olevani oikealla asialla olen pohtinut vaikuttimiani kirjan kirjoittamiseen.

Olen alkanut uskoa lauseideni yleispätevyyteen. Lukisin niitä mielelläni, vaikka joku toinen olisi ne kirjoittanut; kahta mukavampaa, kun ne ovat omia. Olisi sääli jättää ne julkaisematta. Blogin ansiosta moni lause jää elämään, mutta on myös takapajuisia tiedonvälittämöjä, jotka näkevät vain painetun sanan.

Kirjalla on hyvä olla sanoma, kantava ajatus. Tahdon kannustaa toisinajatteluun: näkemään maailman vinosti, katsomaan tuttujen asioiden ja termien läpi, purkamaan sanat osiin, tunnistamaan monet merkitykset, erottamaan valheet.

Olen hahmotellut 15 aihetta, joiden mukaan aforismit voisi jakaa kappaleisiin. Kategorinen jako on sama, jota käytän Arinassakin. Minulla on vähän aidosti uutta sanottavaa - poukkoilen samassa maastossa Lecin ja Kämärin kanssa - mutta joskus saan oikeat sanat oikeaan järjestykseen.

Ripauksen omahyväisyyttäkin olen saanut: kirjoitan kirjan, koska uskon pystyväni siihen. Olen lukenut useimmat viime vuosien kotimaisista aforismikokoelmista, ja seassa on melkoista höttöä. Pystyn parempaan. Kolme satunnaista lukijaakin on kannustanut kokoamaan aforismini kirjaksi, vieläpä vakavalla naamalla.

Kirjan kirjoittaminen on vasta ensimmäinen päätös. Hiotusta käsikirjoituksesta voi arvioida julkaisukelpoisuutta. Tuntemattoman satuhenkilön on vaikea saada julkaistuksi mitään, joten omakustanne lienee ainut vaihtoehto. Mutta miten myydä omakustannetta, koska aion vastakin pysytellä nimimerkillisenä?

Perustaisinko myynnin edistämiseksi nimimerkkiäni kantavan EV.lut. seura(aja)kunnan? Sen tekopyhä kirja olisi aforismikokoelmani, josta luettaisiin harhaopin kappaleita. Kun olisi pää auki, voisi kirjoittaa myös uudemman testamentin: Hävyttömät haikut.