"Ei ole niinkään varmaa, että luot 'elämäsi teoksen' silloin, kun kirjoitat suurteoksia. Kenties juuri suuria teoksia kirjoittaessasi vuolet itsesi pihalle. Ehkä elämäsi todellinen saavutus ovatkin ne muutamat hassut rivit, joita pidät lastuina." (Sándor Márai: Mietteiden kirja)

16-19-vuotiaana kirjoitin pöytälaatikkooni reilut sata aforismia. Varsinkin uskonasiat mietityttivät, ja kasasin trilogian Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Uneksin, että saisin - ja uskaltaisin - joskus julkaista lauseitani.

Sitten erehdyin juoksemaan jokapäiväisen leivän perässä lähes 20 vuotta ja jätin kirjoituskoneeni ruostumaan. Keväällä 2005 aloin hetken mielijohteesta kirjoittaa blogia, ja kolmen kuukauden naputtelun jälkeen alkoi putkahdella uusia aforismejakin.

Tammikuussa 2006 pääsin tasapainoon: olin julkaissut Arinassa yhtä monta aforismia kuin minulla oli julkaisemattomia tallessa, molempia 300. Sen jälkeen niitä perhanan lauseita on taas tullut pari sataa lisää. Varastoni kasvaa, koska lauseiden on hyvä antaa hautua ennen julkaisemista, vastasyntyneitä ei pitäisi heittää ulkoilmaan.

Helmikuussa lämmitin uuniani yhtä mittaa artoseppälöillä, torstilehtisillä, panuoikoteillä, juhanimäkelöillä, origoilla, hannu- ja samuliparosilla. Valitsin tarkkaan suosikkilauseeni, maistelin niitä pitkään. Semmoisia kun osaisi itsekin pyöräytellä.

Ahmimista seurasi viikon hiljaisuus: ei yhtään omaa lausetta. Ehdin säikähtää, kunnes yhtenä iltana sanojen palaset taas loksahtivat paikoilleen. Tuntui epätodelliselta ajautua sanojen virtaan. Jokainen ajatus ja sana yhdistyi nopeasti toisiin, mieleen pulpahti uusia merkityksiä - ja pian ilmestyi lause, jonka kirjoitin muistiin.

Oli kuumeinen olo, pää kävi ylikierroksilla. "Onpa tylysti sanottu, jokuhan voi pahastua tuosta", ajattelin. Mutta kuka minä kirjurina olin arvostelemaan tuotoksia. Yritin rauhoittua lukemalla Loistavaa puhallusta. Muutaman sivun välein piti laskea kirja pöydälle ja kirjoittaa mieleen tullut jatkolause muistiin; sarja Kämäri-pastisseja syntyi hetkessä siinä sivussa.

Illan tulos oli 50 aforismia. Seuraavana päivänä osa lauseista osoittautui vitseiksi, joita voi tunkea haikuihin tai pakinoihin, mutta mukana oli myös monia puolimietteliäitä oivalluksia. Minäkö ne kaikki kirjoitin? Kauankohan tätä kestää? Pää.