Kun kirjoitin armon mainostamisesta, SÄ kommentoi, että ei (periaatteesta?) kirjoita uskonnosta. Minäpä kirjoitan, tai oikeammin epäilystä.

Uskon tämmöisiin periaatteisiin: Ihmisiä ei saa pilkata, paitsi itsekkäitä ääliöitä. Pieniä ihmisiä pitää suojella, paitsi pikkusieluisia. Henkilökohtaista uskoa ei pidä pilkata, mutta kirkkouskontojen vanhoillisuutta ja julkista terapiaa on pakko tökkiä yhteiskuntakriitikkona.

Eikö ole pelottavaa, että vauvat joutuvat valtionkirkon jäseniksi? Kuinka moni kuuluisi kirkkoon, jos siihen voisi liittyä vasta täysi-ikäisenä? Miksi kaikki eivät opiskele kouluissa elämänkatsomusta? Eikö uskonto voisi olla vain osa historianopetusta?

Minun on vaikea suhtautua vakavasti ihmiseen, joka kertoo Jumalan puhuneen hänelle. Tuleeko uskovista mielisairaita vai päinvastoin? Harhainen mikä harhainen.

2001: Avaruusseikkailu on lempielokuviani, ja nuorena innostuin myös Erich von Dänikenin kirjoista. En varsinaisesti usko niihin, mutta E. T. loi ihmisen -teoria on uskottavampi kuin kaikkivaltiaan seitsenpäiväinen luomisrupeama.

Terve epäily pitää henkilääkärin loitolla. Provosoiva inte pitää inttäjäkommentoijat näppistuntumassa.