Eilen kuvittelin rauhoittuneeni, mutta viime yönä näin taas kaikkea muuta kuin rauhallisen unen.

Yksi suomirokkari (jonka nimeä en mainitse, jotta juttu ei kasva) ilmestyi uneeni. Se tiesi minun päässeen kirjoitusvireeseen (lienee lukenut blogiani) ja kysyi: "Mitä kirjoittaisimme yhdessä?"

"Vaikkapa sanakirjan", se jatkoi. Olin heti mukana, ja aloimme naputella omaa versiota Saatanan sanakirjasta (Devil's Dictionary).

Sitten heräsin unessa. (Näen usein unta heräämisestä; usein tajuan olevani edelleen unessa, mutta nyt en tajunnut.) Yritin muistella, miten kirjoitusurakkamme oli päättynyt, kunnes kuulin naisen huutavan seinän takana.

Kurkistin ovenraosta ja näin suomirokkarin (jonka nimeä en mainitse tämän takia) touhuavan vastahakoisen naisen kanssa. Nappasin leipäveitsen käteeni ja aukaisin oven.

Suomirokkari tuli ovelle ja käski minun mennä takaisin nukkumaan. Raapaisin veitsellä hänen rintaansa, niin että veripisaroita tirskahti. "Jos lähdet nyt heti, niin tämä jää tähän", sanoin kuin mikäkin sankari elokuvissa.

Se lähti. Ulko-ovella sanoin sille: "Äläkä saatana tee tästä piisiä."

Lienee turha yrittää tulkita tuota unta. Hereillä eivät mitkään huolet paina, mutta öisin näköjään alitajunnassa riittää levottomia kuvia. Eikä minulla ole ollut väkivaltaisia taipumuksia.

Olen kuunnellut suomirokkarin levyjä ahkerasti viime aikoina. Se kai ilmestyi, kun yksioikoinen alitajuntani pisti sen tarttuvan tuulirenkutuksen pyörimään myrsky-yönä.

Lupaan yrittää jatkossa olla kirjoittamatta tämmöistä päänsisäistä soopaa, olla esittelemättä alitajuntani koukeroita. Älkää vielä lisätkö tätä blogia sosiaalipornon suodatuslistalle.