Törmäsin blogiin Loistava puhallus - Lauseita. Tuntui hyvältä pelkkä ajatus, että joku on julkaissut ensimmäisen aforismikokoelmansa. Esimerkkilauseet koskettivat: "Kun lause lyhenee, ajatus tihenee."

Eilen kävin ostamassa Lassi Kämärin viehättävän pienen aforismikokoelman, joka on täynnä kiehtovan suuria ajatuksia. Uusia suomalaisia aforismeja julkaistaan liian harvoin. Aion nauttia kirjasta hitaasti.

Kirja innosti jatkamaan omien aforismien tekemistä. Jokapäiväisen bloggauksen ansiosta mielessä hautuu nyt monta uutta ajatusta. Aion myös julkaista vanhoja aforismejani, joita on valmiina kymmenisen sarjaa, yhteensä yli sata raapaisua.

Lassin Aforismit top 5 -listoilla on omiakin suosikkejani: Vastakarvaan, Maailma on sana, Maailman sanoja ja tekoja. Olen lukenut Erno Paasilinnan kaikki lyhyet kirjoitukset, vain pitkät matkakertomukset ja historialliset romaanit ovat jääneet väliin. Sikermäni Karua todellisuutta oli yritelmä matkia Paasilinnan tyyliä.

90-luvun taitteessa ostin Yksinäisyyden ja uhman. Kotimatkalla näin kadulla Paasilinnan. Mietin uskaltaisinko mennä pyytämään omistuskirjoitusta - kirjaston poistomyynnistä ostamaani kirjaan! En kehdannut. Jälkikäteen on harmittanut, olihan se ainut kerta, kun näin hänet.

Mitenkähän toiset synnyttävät aforisminsa. Itse mietin paljon asioiden ja tapahtumien syitä ja merkityksiä. Kääntelen ja vääntelen sanoja, etsin paradokseja. Ennen kaikkea minulla on aikaa hioa lauseet lyhyiksi. Joskus haaveilin kokoelman julkaisemisesta, mutta bloggaaminen on helpompaa. En myy itseäni, koska kukaan ei ostaisi. Annan ilmaiseksi.

Joskus kirjoittelin aforismejani vessanseinään. Toivoin että iskulauseistani tulisi kuolemattomia. Kun vessassani ei käynyt vieraita, pyyhin raapustukset pois. Arina on nyt julkinen vessani.