Aforistiikkamme on ajautunut sivuraiteelle, ja mikä tahansa pälkähdys kelpuutetaan mietelmäksi. Sananparret ja sutkautukset ovat kansan suussa syntynyttä folkloristiikkaa, mutta kaukana "estetiikan" viitekehyksestä. (Seppo Järvinen)

Viime päivät olen yrittänyt lukea aforismikokoelmaani ulkoa, ulkopuolisena, kuin näkisin lauseet vasta ensimmäistä kertaa. Mitä kirjoittaja oikein haluaa sanoa tällä kokoelmalla ja yksittäisillä lauseilla?

Yllätyin miten pessimistisen kuvan kokoelma antaa. Olenko tiedostamattani kyyninen, inhorealisti, pessimisti? Vähän kaikki tuntuu olevan tai ainakin menevän päin helvettiä. Ensi alkuun sanaleikkimäiset lauseeni (toivottavasti) huvittavat, mutta jos alkaa pohtia niitä, pinnan alta paljastuu surullisia, järkyttäviäkin havaintoja. Itse tietysti pidän tuosta jännitteestä. "Elämä on komedia kaukokuvassa, tragedia lähikuvassa", sanoi Chaplin.

Kokoelma on mielestäni selkeä(hkö) kokonaisuus: keskittyy tiettyihin aiheisiin ja sivaltaa niistä jokseenkin samanlaisella tyylillä. Vastalauseita-nimen mukaisesti jokainen lause väittää vastaan ja voisi jopa alkaa sanoilla "Ei, vaan". Moni mietelausekokoelma on pelkkää elämäntaitohömppää – usko, toivo, rakkaus, onni, ystävyys – mutta Vastalauseita sivuaa hömpästä vain kahta ensimmäistä epäilevillä ja epätoivoisilla lauseilla.

Lauseiden hienosäädön hienosäätö jatkuu. Alitajunnasta pomppaa päivän mittaan muutama kokoelman lause, joka kaipaa parantelua. Minulla on huono tapa kirjoittaa ajattelemattomasti: jos lause huvittaa, en vaivaudu pohtimaan, onko siinä syvempää ajatusta. Nyt olen karsinut pinnallisimpia lauseitani ja onnistunut syventämään muutamia.

Joskus tulee mieleen kokoelmasta puuttuva lause, joka saattaisi sopia sinne. Kokoelmasta tosiaan puuttuu myös hyviä lauseita, mutta olen huomannut, että ne eivät vain sovi sinne aiheensa tai tyylinsä takia. Alkaa olla aineksia jo toiseenkin kokoelmaan!

Kokoelmassa ei ole yhtään yli 10-sanaista lausetta. 10- ja 9-sanaisia on molempia noin 10. Vastaavasti 1- ja 2-sanaisia on molempia 5. Lauseiden keskipituus on 5.3 sanaa, kun se oli vielä 5.8 sanaa kokoelman ensimmäisessä versiossa vuonna 2006. En jaarittele, entisenkään vertaa.

Vertailun vuoksi Don Patersonin Varjojen kirjassa, joka "uudistaa aforismia jopa kolmisivuisine aforismeineen", on vain 25 enintään 10-sanaista lausetta. Taidan olla vanhoillinen aforisti.