Istuskelin mummolan tuvassa ja ihmettelin, mistä rokinjytke kuului. Vilkaisin ikkunasta, ja lumikinosten keskellä pihamaalla lauloi Bon Jovi: "It's my life, it's now or never, I ain't gonna live forever!"

Miten ne on saatu soittamaan ulkoilmakonserttiin mummolan pihaan keskellä talvea? Katsojia oli vain neljä. Soittajilla oli varmaan kylmäkin.

Hiivin bändin taakse, ja piisin loputtua kysyin: "Are you guys freezing here?" Näytin kansallisilla käsimerkeillä, että kannattaisi vetää käteen lapaset, päähän pipo, ylle villapaita. Jonin joutavasta muminasta en saanut selvää, mutta nyökyttelystä päätellen kerrospukeutuminen kiinnosti.

Yllätyksekseni soittajat olivat kuusikymppisiä. Ei kai se ollut tribuuttibändi Bon Jovi Again? Ei, kyllä ne tuntuivat aidoilta. Lähdin mummon vintille etsimään talvivaatteita.

Tarrasin talvitakkiin, joka olikin koira, Aku Ankan Jäyhän Jököttäjän näköinen, mutta sininen. "Ulos piileksimästä vintiltä", komensin. Huutoni pelästyttämänä sängyn alta ilmestyi kolme muutakin koiraa, jotka alkoivat tallustella rappuihin.

Yhtäkkiä huomasin, että sohvalla makasi työkaverini M, muuten mukava juttukaveri naiseksi, mutta naimisissa. Ihmettelin ääneen, mitä se teki mummon vintillä. Halasimme, mutta en saanut senkään puheesta selvää.

Loogiset ristiriidat alkoivat häiritä. Bon Jovin minikeikka vielä menisi, mutta missä välissä niistä tuli eläkeläisiä? Miksi mummolla oli salainen koiratarha? Mistä M ilmestyi? Sitten muistin mummon kuolleen vuosia sitten. Säpsähdin hereille.

Yrittikö alitajunta antaa opetuksen tai muistuttaa jostain? Oliko uni vain viihdettä? Kun M vaivautui ilmestymään, miksi se tuli uneen, jossa kaikilla oli vaatteet yllä? Toisaalta oli hyvä, että oli, muuten bonjovilaiset olisivat jäätyneet.