"Ylläni on humppapuku, ja humppapuku on musta", jyskytti huuto- ja lyömäsoitinyhtye Eläkeläiset Featuring TR&TN. Pääni oli hajota. Mahastakin huippasi kuin lentokoneessa, joka lähtee pakkolaskuun oksennuspussien loputtua. Päätin että tänään en nouse sängystä.

Kuka oli vapauttanut Korkeasaaren kissaeläimet - ja antanut niiden käydä tarpeillaan suussani? Henkeni haisi myös vanhalta viinalta. Muistin hämärästi tarjoilijan sanoneen illalla, että ei enää tarjoile minulle uutta viinaa.

Taatusti viimeinen kerta, aloin vannoa, kun tunto äkisti palasi käsiini, jotka lepäsivät - naisen rinnoilla. Varmistin asian etusormellani: piirsin ympyrän nännipihalla. Ei epäilystäkään, tämä on se taikavoimainen, fe-alkuinen esine. Pääni sisäinen tykkituli vaihtui räjähtävään kysymykseen: kenen kupeilla käteni ovat?

Aloin suunnitella Silmät auki -projektia. Ei siitä mitään tullut, silmäluomet eivät totelleet. Sanoisinko jotain? Yritin muistella opetuksia kirjasta Äänen- ja sananmuodostus, johdatus perusteiden alkeisiin. Kielikään ei totellut. Puhuminen onkin yliarvostettua.

Jatkoin käsituntumalla. Jos naiseläjä herää, sanon olevani mammograafikko: "Tää on mun työtä." Jos siis kieleni heräisi eloon. Miksi näitä muuten mitataan kupeilla? Kouriintuntuvampi mitta olisi syli.

Todellisuus keikahti: makasinkin sängyssä yksin, hipelöin omia rintojani. Mies joka keksi maailman kauneimman palindromin itsestään. Tissit! Tänään en tosiaan nouse sängystä, tai enintään käväisen lämpimässä suihkussa, saippuoimassa.