Varjofinlandia-blogista tuli kirja. Kokosiko Kokko kokoon koko blogin kirjaksi jälkikäteen, vai pitikö nelikuukautisen bloggausprosessin päätteeksi syntyäkin kirja?

Joka tapauksessa tuossa piilee suuri oivallus. Eikö mikä tahansa pohdiskeleva, kantaaottava kirja kannattaisi ensin kirjoittaa blogina?

Sen sijaan että pyörittelisi ajatuksia vain omassa päässään, kirjailija voisi keskustella samanmielisten kanssa kesken kirjanteon. Rakentavat kriitikot auttaisivat terävöittämään sanomaa. Työn näkyvä edistyminen auttaisi markkinoimaan tulevaa kirjaa.

Eivätkö kirjailijat uskalla näyttää keskeneräistä taideteosta? Pelkäävätkö he ahkerien kommentoijien alkavan vaatia tekijänoikeuksia? Mitä jos kukaan ei osta kirjaa, jonka on voinut lukea jo blogista?

Erlend Loen päiväkirjamainen Supernaiivi on kuin blogista koottu. Sen päähenkilö aikoo perustaa "palvelulinjan ihmisille, joilla on tarve pitää pieni tauko, jotka haluavat tuntea muutaman minuutin ajan, että maailma on hyvä". Hän aikoo pyytää pikkupoikaa laulamaan Pienen kissanpoikasen nauhalle.

Keksittiinkö Lenni Lokinpoikainen tuon pohjalta? Nimen pohjana voisi olla Erlend Loe. Kirjan ja levyn kannessa on sama kirjasintyylikin.

Pamela K. Metzin Oppimisen Tao on myös blogimainen. Siinä on 80 sivua tekstiä, joka tutkailee samaa aihetta hieman eri suunnista. Tuommoisen kirjan tekisi helposti 80 päivässä, kun vain olisi hyvä aihe.

Itsekin yritän kirjoittaa yleispätevästi, niin että jotkin jutut toimisivat vuosienkin päästä, varsinkin aforismit, haikut...