Repeän aina, kun muistan tv-uutispätkän, jossa haastateltiin miestä nimeltä Janis Petke. Miksi Kummelilta lainattu typerä sanaleikki jaksaa naurattaa?

Video on dokumentti tilannekomiikasta, siitä miten jymäytetään toimittajaa, joka erehtyy kysymään haastateltavan nimeä. Kokeillaan ottaako toimittaja työnsä liian vakavasti, eikö se osaa epäillä vilunkia. Tehdään siitä alatyylitoimittaja viattomalla jäynällä.

Ja ehkäpä toimittaja tajusikin vitsin, mutta laittoi sen tarkoituksellisesti kiertämään, halusi hauskuttaa työkavereitaan. Päivittäiseen puurtamiseen pientä rosoa, jossa on myös mediakriittisen satiirin aineksia.

Kuvittelen mielessäni toisenkin tilannekomiikan helmen: uutistenlukija oivalsi sanaleikin suorassa tv-lähetyksessä ja yritti jatkaa sen jälkeen kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut, vaikka nauru kiersi mahassa ja vedet pukkasivat silmiin.

Saikohan joku lapsi hetkellisen Bisquit-oireyhtymän katsellessaan uutispätkää, vilauttiko alitajuinen sananmuunnos mieleen suttuisen kuvan jostain lapsille sopimattomasta. Siinä saattoi päästä itku kuin Fight Club -elokuvan kohtauksessa, jossa lapsi näki sukuelimen välähtävän valkokankaalla.

On mukava pohtia, menettikö moni neitseellisen uskonsa tv-uutisten totuusarvoon. Voiko toimittajia huijata noin helposti? Vai yrittävätkö toimittajat huijata meitä, suurta yleisöä? Moniko katsoja ei edes huomannut mitään outoa? Toisaalta pätkä saattaa menestyä hyvinkin, kun joskus äänestetään ikimuistettavimpia uutishetkiä.

Sitä paitsi YouTuben video naurattaisi, vaikka joku olisi liittänyt Janis Petke -nimen jonkun toisen nimen päälle kotikonstein. Juuri noin tehdään tasokasta tv-uutisten parodiaa.

Sitten vielä yksi blogisti rakentaa itseironisen maailmanselityksen yhdestä sanaleikistä. Turha tulla aukomaan, jos ei ymmärrä vitsin piilotasoja, se itselleen vakuuttaa ja nauraa matkalla verkkopankkiin – kunnes muistaa, että huumorilla ei elä, vaikka se onkin rohto, joka auttaa selviämään elämästä.