Helmet-elokuvahaaste 2022 tuli täyteen 43 päivässä. Monena iltana tuli katsottua 2 elokuvaa.

25 näin ensimmäistä kertaa, 33 kirjaston levyltä, loput suoratoistoistopalveluista (Yle Areena, Viddla, Kirjastokino, YouTube).

Tilastoja:

  • 26 amerikkalaista, 20 eurooppalaista, kaikkiaan 13 maasta.
  • 26 on 2010–2020-luvulta, loput tasaisesti 7:ltä eri vuosikymmeneltä.
  • 5 animaatiota (10, 31, 35, 41, 50).
  • 5 lyhytelokuvaa (3, 10, 34, 39, 50).
  • 2 dokumenttia (21, 22).

Haaste:

1. Elokuvassa näyttelee vuonna 1922 syntynyt henkilö: The Whip and the Body (La frusta e il corpo, 1963). Christopher Leen (1922–2015) goottista kauhua.
2. Elokuvassa on vanhentunutta teknologiaa: Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981). Vanhassa elokuvassa on tietysti vanhaa tekniikkaa, muun muassa puhelinkoppi.
3. Suomen elokuvasäätiön tukema elokuva: Knock, Knock (2020). Kotimainen lyhytelokuva.
4. Elokuvassa matkustetaan ajassa: Nähdään tunnin kuluttua (2021). Lyhytelokuva.
5. Elokuvan pääosanesittäjän äidinkieli on jokin muu kuin elokuvassa puhuttu kieli: Django Unchained (2012). Christoph Waltzin saksa. Waltz voitti Oscarin parhaasta miessivuosasta, vaikka on käytännössä pääosassa – lukuun ottamatta viimeistä puolta tuntia, jolloin Django (Jamie Foxx) nousee pääosaan.
6. Elokuvassa matkustetaan laivalla: Jungle Cruise (2021). Amazonilla.
7. 1990-luvun katsojamenestys: The Matrix (1999).
8. Elokuvassa on lintu: Maltan haukka (The Maltese Falcon, 1941). Tekolintu ja -aarre.
9. Elokuvan nimessä on luku (ei jatko-osan numero): 68 Kill (2017).
10. Elokuva tapahtuu paikassa, jonne haluat matkustaa: Maihinnousu (2021). Lyhytanimaatio Korkeasaaresta, jonne on mukava matkustaa vesibussilla.
11. Poliisielokuva: Baskervillen koira (The Hound of the Baskervilles, 1959). Salapoliisi Sherlock Holmes.
12. Elokuvassa on lopputekstien jälkeinen kohtaus: Black Widow (2021). Haudan äärellä pohjustetaan jatko-osia Marvel-maailmaan.
13. Elokuvassa juonella on mielestäsi vähäinen merkitys: Esittely (Introduction, 2021). Tyttö lähtee opiskelemaan ulkomaille, poikaystävä ei halua näyttelijäksi. Eteläkorealainen mumblecore, jutustelua juonen sijasta.
14. Uudelleenfilmatisointi: After the Wedding (2019).
15. Elokuva Helena Yläsen kirjasta Sata parasta elokuvaa ja kymmenen kehnoa kaupan päälle: Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (1994).
16. Elokuvassa eletään ylellisesti: Voice from the Stone (2017). Peritty linna palvelijoineen, ei tarvetta tehdä työtä.
17. Elokuvaa ei löydy katsomishetkellä käyttämistäsi suoratoistopalveluista: Rakkauden jumalatar (Mighty Aphrodite, 1995). Areenaa lukuun ottamatta palveluissa on vain kourallinen muita kuin 2000-luvun elokuvia.
18. Kultainen leijona -palkittu elokuva: Taistelu Algeriasta (La battaglia di Algeri, 1966).
19. Elokuva yhdistelee eri lajityyppejä: Free Guy (2021). Toimintakomediaa, supersankariseikkailua, tieteiselokuvaa (virtuaalitodellisuus), romanttista fantasiaa, satiiria (videopeli yhteiskunnan vertauskuvana).
20. Elokuvassa selviydytään luonnossa: Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia, 1962). Hiekka-aavikolla.
21. Elokuvassa ollaan Venetsiassa: Maailman kaunein poika (Världens vackraste pojke, 2021). Näin tehtiin Luchino Viscontin Kuolema Venetsiassa ja miten se traumatisoi nuoren pojan.
22. Itäeurooppalainen elokuva: Koelaulu (Konkurs, 1964). Miloš Formanin tšekkoslovakialainen dokumentti.
23. Elokuvassa näyttelee muusikkona tunnettu näyttelijä: 007 – Kuolema saa odottaa (Die Another Day, 2002). Madonna vilahtaa.
24. Elokuva oli taloudellinen floppi: Pelon kasvot (Peeping Tom, 1960). Michael Powellin ohjaajauran karu loppu.
25. Elokuvassa on sateenkaariperhe: Nottinghill klo 11.17 (Performance, 1970). Hippiyhteisö.
26. Latinalaisamerikkalainen elokuva: New Order (Nuevo orden, 2020). Meksikolaista anarkiaa.
27. Elokuvan nimessä on kolme kirjainta: JFK – avoin tapaus (JFK, 1991).
28. Stephen Kingin teokseen perustuva elokuva: Stephen Kingin Se (It, 1990). 2-osainen tv-minisarja käy 3-tuntisesta elokuvasta.
29. Elokuvassa ollaan huvipuistossa: Naked Gun: Mies ja alaston ase (The From the Files of Police Squad!, 1988). Alkutekstien aikana ajetaan myös vuoristoradalla.
30. Elokuva on palkittu puvustuksesta: Mitä tapahtui Baby Janelle? (What Ever Happened to Baby Jane?, 1964). Voi kyllä ihmetellä mistä puvustuksesta.
31. Ranskalainen animaatioelokuva: Illusionisti (L'illusionniste, 2010).
32. Elokuvassa ollaan hautajaisissa: Django – kostaja (Django, 1966). Kymmenisen prosenttia elokuvassa tapetuista ehditään haudata.
33. Elokuvan musiikin on säveltänyt Philip Glass: Cassandra's Dream (2007). Ei sitä tyypillistä Woody Allen -musiikkia.
34. Elokuvassa on lapsen näkökulma: Uni (2021). The Others -tyylinen lyhytelokuva.
35. Esikoisohjaus: Ainbo – Amazonin sademetsän rohkein tyttö (AINBO: Spirit of the Amazon, 2021). Jose Zelada.
36. Elokuvassa soitetaan pianoa: Yhdet vielä (Druk, 2020). Musiikinopettaja innostuu maistissa säestämään pariinkin otteeseen.
37. Elokuvassa näyttelee Melissa McCarthy: The Heat (2013).
38. Elokuva perustuu näytelmään: Prosperon kirjat (Prospero's Books, 1991). Shakespearen Myrsky. DVD:n takakansi mainostaa: "Nelinkertaisesti Oscar-palkitun Peter Greenawayn elokuva." Oikeasti Greenaway ei ole ollut kertaakaan edes Oscar-ehdokkaana.
39. Ravintolamaailmaan sijoittuva elokuva: Kontekstin ulkopuolella (Ute av kontekst, 2019). Lyhytelokuva rasismista olutravintolassa.
40. Elokuvassa on henkilö, jonka nimeä ei koskaan kerrota: Mary Shelleyn Frankenstein (Frankenstein, 1994). Frankensteinin luomus ei koskaan saanut nimeä.
41. Elokuva käsittelee kodittomuutta: Luca (2021). Orpo, koditon merihirviö.
42. Parodia: Korkeuskammo (High Anxiety, 1977). Pannaan Hitchcockia halvalla.
43. Elokuvassa suudellaan sateessa: Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1961). Loppukohtaus saa katsojan lähes unohtamaan seksuaalisesti virittyneen alatekstin: nainen on seuraneiti (ilotyttö), joka pakkonaitettiin 14-vuotiaana, joka kutsuu miesystäväänsä, entistä rattopoikaa, sukurutsaisesti veljensä nimellä ja antaa tämän lopulta hyväillä mirriään.
44. Vampyyrielokuva: Pimeyden läheisyys (Near Dark, 1987).
45. Elokuvassa jollain aistilla tai sen puutteella on keskeinen rooli: Hiljainen paikka osa 2 (A Quiet Place Part II, 2020). Tytön kuurous.
46. Elokuvassa ollaan leirillä: Howling – ulvonta (The Howling, 1981).
47. Mumblecore/mumblegore-elokuva: Drinking Buddies (2013). Jos löpinäelokuva on tyylilaji, siihen kuuluu joka toinen kotimainen.
48. Elokuvassa on taideteos: Maudie (2016). Maud Lewisin maalaukset.
49. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva: Maryam (The Perfect Candidate, 2019). Raivostuttava elokuva: miten kauan siedetään naisten alistamista arabimaissa.
50. Vuonna 2022 ilmestynyt elokuva: Lasten Hautausmaa: Puiset nuket (2022). Musiikkivideo, lyhytanimaatio.