Missä pirussa se juttu on, kirosin. Olin kirjoittanut aforismisarjan, mutta en löytänyt sitä kirjoitusvihkoni välistä. Tie-niminen sarja oli syntynyt valtavasta inspiraatiovirrasta. Se oli kuin silta virran yli tai pato, joka vangitsi virran sanoiksi. Joka tapauksessa se oli pitkällisen rakennuksen, hiomisen tulos.

Ei kai viereisen huoneen asukki Pekka ollut käynyt huoneessani? Jos se vei juttuni, voisin haastaa sen oikeuteen rikoslain 35. luvun 1. pykälän perusteella:

"Joka, ilman laillista oikeutta, tahallansa hävittää tahi vahingoittaa toisen huoneen, aluksen, telegrafin tahi telefonin, rautatien, tien, kadun, sillan, sulun, padon, taikka muun senkaltaisen rakennuksen, tuomittakoon, ellei vahingonteko ole lajiansa muu rikos, josta kovempi rangaistus on säädetty, vankeuteen taikka (vähintään viidenkymmenen markan) sakkoon."

Puhelin soi keittiössä. Kumpikaan solukaverini ei ollut paikalla, joten löntystelin vastaamaan. "Onko Pekka?" kysyttiin. "Ei ole näkynyt", vastasin. "Voisitteko pyytää soittamaan kotiin, kun tulee?" "Joo."

En rupea puhelunvälittäjäksi, ajattelin. Yhtäkkiä muistin jättäneeni aforismisarjan toisen vihkoni väliin. Olin niin hyvilläni, että jätin keittiön pöydälle lapun: "Soita kotiin, Pekka." Sitten lähdin saunaan.

Palattuani saunasta löysin ovestani lapun: "Kiitos kun jätit soittopyynnön. Lähdin kotiin, palaan ensi viikolla. Pekka." En ollut koskaan oikein jutellut Pekan kanssa, joten tuommoinen kiitos tuntui teennäiseltä.

Seuraavalla viikolla kuulin, että Pekan äiti oli kuollut. Siksi se oli kai ollut niin kiitollinen jättämästäni lapusta. Sen jälkeen se jätti aina lapun keittiön pöydälle, jotta sen sai kiinni tarvittaessa. Aloin itsekin jättää lappuja silloin tällöin.

Se oli enemmän kuin kirjeenvaihtoystävyyttä. Emme tienneet toistemme henkilökohtaisia asioita, mutta olimme hyvät kaverit, tiesimmehän aina, missä toinen oli. Tervehdimme jopa toisiamme joskus nähdessämme keittiössä.

Yhtenä päivänä Pekka oli muuttanut pois. Se oli kai kertonut kavereilleen, mistä sen saa kiinni, koska ei ollut jättänyt lappua keittiön pöydälle. Niin avointa ja rehellistä ystävää minulla ei ole koskaan ollut.