"En voisi pitää tuonväristä paitaa", kuulin jonkun sanovan kaupassa. Itse saatan ostaa paidan juuri siksi, että minulla ei vielä ole sen väristä. Enkä ymmärrä, miksi ruokapöydässä pitäisi olla erivärisiä syötäviä. Muutaman tapaamisen jälkeenkään en muista ihmisten hiusten tai silmien väriä. Henkisesti värisokeana, tyylitiedottomana minusta värit eivät vain tunnu tärkeiltä. Sävyt, kontrastit, vastavärit, kylmät ja lämpimät – täyttä hepreaa minulle.

Siinä siis puolustuspuheeni, vastuuvapauslausekkeeni, kun menin muuttelemaan blogini värejä. Ylätunnisteen tekstin väri on edelleen blue, mutta uusi taustaväri on green-yellow. Englanti–suomi-sanakirja paljastaa minut: päältä surumielinen, pohjimmiltaan vihreää aatetta kannattava pelkuri.

Olen hulluna piilosanaleikkeihin. Ennen kuin lähdin edellisestä työpaikastani, valitsin tietokoneeni näytön työpöydälle kuvan putoavista lehdistä. Kuvan nimi oli tietysti Leaves.