Olen huomannut käyttäytyväni erinäisissä tilanteissa toisin kuin – normaalit ihmiset.

Jos kukaan muu ei jää pois pysäkillä, saatan ajaa yhden pysäkin eteenpäin, jotta linja-auto ei joudu seisahtumaan takiani. En halua, että minuun kiinnitetään huomiota; on helpompi lähteä massan mukana. Ehkä olen tiedostamattani tehnyt toisille niin kuin haluaisin itselleni tehtävän: ainakin minua vituttaa, kun täysi linja-auto pysähtelee yksittäisten ihmisten takia.

Jos kirjastonhoitaja ei ole paikalla hakiessani varaamaani kirjaa, en paina hälytyskelloa vaan olen silmäileväni hyllyjä niin kauan, että hän ilmaantuu paikalle. Voin odottaa, koska minulla on aikaa.

Annan autojen ajaa ohi, ennen kuin kävelen liikennevalottomalle suojatielle. Tämä on lähinnä itsesuojelua, koska en luota autoilijoiden pysähtyvän. En ylitä katua, vaikka kuski viittoisi, että antaa mennä. En ole huomaavinani viittomista tai käännän selkäni kuskille, jotta tämä ymmärtää, että minua on turha pyytää kävelemään auton eteen.

Kannan oman laukkuni hotellihuoneeseen, vaikka kantaja yrittäisi väkisin ottaa sen minulta kannettavaksi. Joskus olen ollut lähteä hotellista yli-innokkaan kantajan takia. Yhtäältä en halua antaa tavaroitani toisten haltuun, toisaalta en halua maksaa juomarahaa jollekulle työstä, jonka teen luonnostaan itsekin. Taksikuskien kanssa on sama ongelma.

Laitan takin itse päälle ravintolan naulakosta, vaikka ovimikko haluaisi auttaa pukemaan sen päälleni. En myöskään anna ulkomailla kauppa-apulaisten tunkea ostamiani tavaroita kasseihin; saatan ärähtää vihaisesti, että näpit irti tavaroistani.