Vastaantulijat tuntuvat tuijottavan minua kuin pahimmassa painajaisessa.

Vilkaisen jalkoihini varmistaakseni, että en kulje alushousuisillani. Sipaisen nenänpäätäni, mutta verta ei näy. Nuolaisen huuliani ja pyyhkäisen kämmenellä suunympärykseni: ei näy ruuantähteitä.

Mitä kaikki töllöttävät? Olenko unohtanut eiliset sekoilut? Onko lööpeissä kuva minusta juoksemassa alasti Mannerheimintiellä? Muistutanko vankikarkuria?

Tekivätkö muukalaiset minulle sukupuolenvaihdosleikkauksen yöllä? Menikö se vituiksi? Jos ne lukivat ajatuksiani, olenko nyt tv:stä tutun Sanna Mäenpään näköinen? Enköhän olisi huomannut eron suihkussa? Sitä paitsi naiset minua enemmän tuijottavat.

Olenko sittenkin maailman ainut ihminen? Ovatko muut vain minua varten luotuja virtuaali-ihmisiä? Paljastetaanko Matrixin salat tänään minulle?

Muistelen aamun tapahtumia. Nuori nainen hymyili ulko-ovella, ja yritin hymyillä takaisin. Olenko sen jälkeen hymyillyt kaikille? On varmaan näyttänyt teennäiseltä.

Kuvittelinko koko jutun? Tuijottivatko kaikki vain takaisin? Vainoharhaisen elämässä riittää jännitystä.