lauantai, 22. syyskuu 2018

Julki

Ihmisistä joihin on vaikea tutustua ja kirjoittajista joita on vaikea ymmärtää. (Joseph Joubert: Mitä ajattelen)

Aforismikokoelmani Kohtauksia (Tampereen Aforismiyhdistys, 2018), ilmestyy syyskuun viimeisellä viikolla. Se sisältää välähdyksenomaisia tuokiokuvia – miten kohdata yksinäisyys, yksilöt, yhteisöt, ympäristö – sekä tapakulttuurin ja kommunikaatioyhteiskunnan synnyttämiä sairauskohtauksia.

Kohtauksia täydentää kolmiosaisen osantosarjani, partitiivi-trilogiani, jonka aloittivat Vastalauseita ja väli(käännös)työ Sopimattomia elämänohjeita. Hetken harkitsin tekeväni adelet: kokoelman nimeksi se ikäni, jolloin useimmat lauseet syntyivät. Kohtauksia olisi 44, Vastalauseita uudelleen nimettynä 38.

Kunpa voisin järjestellä kahden aforismikokoelmani lauseet uudestaan. Kohtauksia saisi Vastalauseiden 5 viimeistä lukua: kirjoittamisesta, (toisin)ajattelusta, epäilystä, elämästä. Tilalle yhteiskunta- ja ympäristö-aiheisia lauseita, jotka nyt tungin Kohtauksien viimeiseen lukuun. Vastalauseita keskittyisi entistä paremmin ympäröivään maailmaan, Kohtauksia pääni sisään.

Vastalauseissa oli parhaat, yleispätevimmät aforismini, jotka havainnoivat yhteiskuntaa ja ympäristöä. Kohtauksia on kuitenkin itselleni tärkeämpi, omakohtaisempi. Siinä on paljon minä-muotoisia lauseita, joista yllättävän moni tosiaan kertoo minusta.

maanantai, 13. elokuu 2018

Maan alta

Aforismikokoelmani Vastalauseita ilmestyi 2012. Aforismeja raiteilla -kampanjaan siitä valittiin seuraava sikermä metroasemille 2013:

Mainosvalohoito.

Etikettinki.

Kieli, muurimme.

Kiirettä pitää. Itse kukin.

Vähemmän on enemmänkin elinehto.

5 lausetta, 12 sanaa – tyylini tiivistettynä. Toiset jaaritelkoot.

Sikermä kiteytti sattumoisin ne teemat, joiden ympärille olin alkanut hahmotella toista aforismikokoelmaani: kuluttaminen, (käytös)säännöt, kommunikointi(vaikeudet), kiire(ettömyys).

Kuluttaminen on itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä ympäristöstä ja toisista ihmisistä. Kyvyttömyys luopua turhasta, riisua ylimääräinen, elää yksinkertaista elämää.

Käytössäännöt yrittävät mukauttaa massaan, estää olemasta oma itsensä.

Kommunikointi, vuorovaikutus, tietotulva, kuuntelu, hiljaisuus.

Kiireettömyys on hetkessä elämistä, turhien murheiden unohtamista. Leppoistaminen, hiljentäminen, hiljentyminen, yksinolo, itsetunto, luonnonrauha. Zen.

Kakkoskokoelma – reilu 5-vuotisprojekti – alkaa nyt olla loppusuoralla...

lauantai, 21. heinäkuu 2018

Kulttuurien kierrätystä

Kuuma kesäpäivä, ajatuskaan ei juokse. Amerikkalaisen virvoitusjuomayrityksen markkinointiosaston ilmastoidussa toimistossa sen sijaan välähtää: ajetaan iso auto Helsingin päärautatieaseman eteen ja jaetaan ohikulkijoille ilmaiseksi tuhat tölkkiä uutta juomaa.

Kaikki voittavat. Hikisenä tarpovat saavat viileää juotavaa ja hyvän kuvan yrityksestä, joka taas saa mainostilaa naurettavan halvalla. Vaikka jaettaisiin kaksituhatta tölkkiä.

Kulttuurit kohtaavat. Juojien ympärille kerääntyy tyhjien tölkkien kerääjiä isoine muovipusseineen. Yksi hakee täyden tölkin vähän väliä, kaataa sisällön maahan – koska ei pysty enää juomaan – ja heittää tyhjän tölkin pussiinsa.

Juoma tahmaa hampaat ja kitalaen. Varmasti joku jää siihen kiinni ja tuhlaa jatkossa pari euroa päivittäin saadakseen lisää. Entisen vapaan maa(ilma)n johtaja tiivisti twiittomakielisen trumpismin: "En ole koskaan nähnyt laihan ihmisen juovan kevytkokista."

sunnuntai, 20. toukokuu 2018

Erään lauseen anatomia

Hanna-Leena Ylinen kirjoittaa arviossaan Lauri Rikalan aforismikokoelmasta Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti (2018):

Vaikka kokoelmassa on runsaasti oivaltavaa ajattelua, jotkut aforismeista jäävät silti hämäriksi. Mitä yksisanaisella aforismilla "Pelkintäturinne." tarkoitetaan?

Sisäinen lukijani purkaa Rikalan lauseen näin: "Pelkintäturinne, tulkintaperinne."

Tulkintaperinne-sana on minulle outo, mutta löysin Markku Envallin kiinnostavan sitaatin kokoelmasta Polkupyörällä ajamisen taito ja muita esseitä (2002):

Kulttuuri näyttää toimivan siten, että jos on lyhyt ja perustava lause, on myös sen pitkä ja poleeminen tulkintaperinne.

Rikalan lause saa tarkoituksensa, kun lukija pävittelee sen hämäryttä, ihmettelee tarkoitusta. Sitä paitsi hämärä, monitulkintainen lause on hyvän modernin aforismin ominaisuus – ainakin jos kysyy itseään modernina aforistina pitävältä.

Ehkä lause saa lisämerkityksiä sen ympärillä olevista lauseista. Pitää tarkistaa, kun saan Rikalan kokoelman käsiini.

Sisäisen tulkitsijani mielestä Rikalan lause kritisoi "pitkää ja poleemista tulkintaperinnettä", tarvetta selittää, olla ymmärtävinään. Kääntää lyhyt lause vaikka ympäri selon saamiseksi, kuten kääntösana eli sananmuunnos pitääkin.

Kävisikö tämä – aforistin mittapuulla – pitkästä ja (näennäis)poleemisesta tulkintaperinteestä.

sunnuntai, 14. tammikuu 2018

Lumetta

Ilmastoskeptikko pihalla kuin entinen lumiukko.

Ilmastonmuutos etenee kuin mummo lumetta.

Napajäät sulavat säästöliekillämmekin.

Ilmastonmuutos ratkeaa ilmastointiteipillä.

Ympäristönsuojelu tarvitsee uuden vaihteen. Jalka pois kaasulta!

Käyttäydymme kuin se olisi meidän ympäristö.

Ympäristöongelmaa ei olisi ilman meitä, koska ei olisi ympäristöämme.

Jos ympäristö on ongelma, hävitämme sen.

Viimeinen ympäristöteko? Lakata hengittämästä.

Loppuelämän sääennuste: epävakaista.