Essee- ja novellikokoelmia lukiessani aloitan lyhimmistä jutuista. Jos ne pitkästyttävät, jätän pisimmät kokonaan lukematta. Samoin luin Johanna Sinisalon novellikokoelman Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (2005).

Sinisalon vinksahtaneet maailmat paranivat novelli novellilta. Eniten kiehtoivat viimeiset lukemani, yli 50-sivuiset Me vakuutamme sinut ja Tango merellä. Kun päähenkilöitä oli pohjustettu ja heidän outoa tilannettaan kuvattu pitkään, niihin alkoi oikein uskoa.

Jeesus-novelli Yhdeksän ruukkua häirinnee vain uskovia, jotka eivät siedä Uuden testamentin uustulkintoja. Sehän oli kokoelman ainut ei-fantasianovelli! Itsekin olen kirjoitellut samantyylisiä Jeesus-pakinoita.

Novellit oli rakennettu ehkä turhan samaan kaavaan: arkipäiväiseen tilanteeseen tuli jokin outo asia, joka kasvoi kasvamistaan, muuttui painajaiseksi ja paljastui lopulta vielä oudommaksi kuin saattoi kuvitella.

Muutama novelli synnytti päähän eläviä kuvia. Niistä saisi hienoja Hämärän rajamailla -tyylisiä pienoiselokuvia.

Tuli nälkä lukea lisää kotimaisia fantasianovelleja. Anne Leinosen Valkeita lankoja - tarinoita toisista todellisuuksista (2006) kuulostaa sopivalta.

Toisia todellisuuksia pohtiessa saattaisin intoutua itsekin kirjoittamaan fantasioita jatkoksi ainoalle tieteisnovelmalleni Emmi Virtasen nukkumaanmeno.