Night Visions -elokuvafestivaalin innoittamana järjestin kauhuelokuvien viikonlopun kotisohvallani. Ennalta määritellyn ohjelman sijasta annoin mielleyhtymien kuljettaa elokuvasta toiseen.

Äskettäisen pyhäinpäivän kunniaksi aloitin klassikon jatko-osalla Halloween II – tappajan paluu (1981). Hieman vaihtelua tutulle ykkösosalle, mutta lähinnä vain vanhan toistoa. Olisi kai parempiakin kauhuelokuvia tarjolla.

TimeOut-lehden kokoaman 100 parhaan kauhuelokuvan lista näytti lupaavalta. Sillä ovat sattumoisin Suden hetki ja Vampyyrin kosto, jotka katsoin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalillani viime kuussa. 40 parhaan joukossa oli peräti neljä elokuvaa, joita en ollut nähnyt, joten niistä oli hyvä jatkaa.

Kauhujen linna (The Innocents, 1961), Yö kauhujen talossa (The Haunting, 1963) ja Keskiyön painajainen (Changeling, 1980) ovat samaa sarjaa: päähenkilö yrittää pysyä järjissään kummitustalossa. Tuttua ja (vähän liiankin) turvallista klassista jännitystä: outoja ääniä ja tunnelmia ilman verta ja suolenpätkiä.

Isabelle Adjani, Possession (1981)

Mieleenpainuvin löytö oli Possession (1981), joka alkaa parisuhdedraamana mutta nyrjähtää pian hurmeiseksi kuvaukseksi jälkikasvukivuista. Yhtä häiritsevän outoja elokuvia on vähän, lähinnä David Lynchin Eraserhead ja David Cronenbergin Brood – vihan jälkeläiset. Isabelle Adjani pääosassa on järkyttävän intensiivinen.

Verenpunaiset kuvat johdattivat legendaariseen kauhuelokuvien tuottajaan Hammeriin, joka tuli tutuksi tv:stä 1980-luvun lopulla. Ensimmäiseksi silmään osui Vampyyrit – eroottinen painajainen (The Vampire Lovers, 1970), pääosassa lesbovampyyrit eli tuplalepakot. Elokuvan suomenkielinen nimi kertoo olennaisen.

Seuraava oma elokuvafestivaali mennee joulukuulle. TimeOut-listalle jäi 15 näkemätöntä, myös vanhaa Hammeria on paljon näkemättä. Luotan edelleen ilmaispalveluiden (YouTube, Vimeo) tarjontaan, kunnes maksulliset palvelut (Netflix, Viaplay) alkavat tarjota harvinaisia elokuvia.