Helmet-elokuvahaaste 2023 vei lähes 3 kuukautta.
43 elokuvaa näin ensimmäistä kertaa, 22 kirjaston levyltä, 21 Yle Areenasta ja Apple TV+:sta, loput muista suoratoistoistopalveluista (Viddla, Kirjastokino, Internet Archives).
Tilastoja:
- 26 amerikkalaista, 7 kotimaista, 15 eurooppalaista.
- 33 on 2010–2020-luvulta.
- 5 animaatiota (11, 12, 17, 23, 36).
- 3 lyhytelokuvaa (15, 23, 24).
- 7 dokumenttia (6, 7, 16, 20, 23, 24, 37).
Haaste:
1. Vuonna 1973 tehty elokuva: Variksenpelätti (Scarecrow, 1973).
2. Kirjan ensimmäinen elokuvasovitus: Katkeruuden lähde (Jean de Florette, 1986). Perustuu Marcel Pagnolin romaaniin (1962).
3. Elokuvassa näyttelee EGOT-palkittu näyttelijä: Lainkuuliainen kansalainen (Law Abiding Citizen, 2009). Viola Davis.
4. Elokuvassa stepataan: Nainen katoaa (The Lady Vanishes, 1938). Yläkerran häiritsevä häätanssi majatalossa näyttää välillä steppaukselta.
5. Elokuvassa lainataan: Koomikko (1983). Päähenkilö (Aake Kalliala) saa kottia 12 markkaa.
6. Elokuvan nimessä on vähintään viisi sanaa: JFK Revisited: Through the Looking Glass (2021).
7. Elokuvassa on häät: Tunteiden temppelit (2015). Elokuvahullupariskunta vihitään elokuvateatterissa.
8. Elokuvassa ollaan Berliinissä: Yks', kaks', kolme (One, Two, Three, 1961).
9. Ulkomainen elokuva, jossa näkyy suomalainen tuote: The Worst Person in the World (Verdens verste menneske, 2021). Norjalaisessa kirjakaupassa vilahtaa Sofi Oksasen kirjan Hundeparken (Koirapuisto) kansikuva.
10. Vakoojaelokuva: On the Rocks (2020). Vaimo vakoilee epäilyttävää aviomiestään.
11. Elokuvassa on jänis: Kätyrit 2: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru, 2022). Yksi kätyreistä taiotaan jänikseksi.
12. Elokuva liittyy Irlantiin: Susikansa (WolfWalkers, 2020). Satu ihmissusista 1650-luvun Irlannissa.
13. Elokuvan nimessä on sukulainen: Isoäiti (Juniper, 2021).
14. Elokuva on voittanut parhaan musiikin Oscar-palkinnon: Valiojoukko (The Right Stuff, 1983).
15. Ystäväsi suosikki- tai inhokkielokuva: Blue Note (2022). Arvio oli "kaunis".
16. Mustavalkoinen 2000-luvulla tehty elokuva: Bruce Springsteen's Letter to You (2020).
17. Elokuva, jossa kaatuu puu: Legenda suojelijoista (Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole, 2010).
18. Elokuva, jossa on kosto mielessä: Diiva (Diva, 1981).
19. Elokuvan päähenkilön terveys reistailee: Morbius (2022). Tohtori Morbiuksen terveys lievästi sanottuna reistailee.
20. Etelä-Afrikkaan liittyvä elokuva: The Year Earth Changed (2021). Dokumentti näyttää muun muassa gepardin elämää Etelä-Afrikassa pandemian aikana.
21. Elokuvassa sama näyttelijä esittää useampaa hahmoa, tai yhtä hahmoa esittää useampi näyttelijä: Bubba Ho-Tep (2002). Bruce Campbell näyttelee Elvis-imitaattoria esittävää Elvistä ja pienessä roolissa myös Elvis-imitaattoria, joka vaihtaa paikkaa Elviksen kanssa.
22. Elokuvassa allekirjoitetaan sopimus: Kultaa! (Gold, 2016). Kullanetsijät allekirjoittavat sopimuksen nenäliinaan.
23. Piirrosanimaatio: Sotamuistoja (Souvenir, souvenir, 2020). Animoitu lyhytdokumentti.
24. Elokuvassa puhutaan kieltä, jota et osaa: Maani rytmi (The Rhythm of my Land, 2022). Jotain Afganistanissa puhuttavaa kieltä.
25. Elokuvassa kammataan hiuksia: Towelhead (2007).
26. Elokuvassa on teknologiaa, jota ei ole vielä olemassa: Finch (2021). Oppiva androidi tullee vasta muutaman vuoden päästä.
27. Elokuvassa näyttelee Vesa-Matti Loiri: Ulvova mylläri (1982).
28. Elokuvan nimessä on väli- tai erikoismerkki: Luoja armahtaa – minä en (Dio perdona... Io no!, 1967).
29. Elokuvassa on runo: Suon villi laulu (Where the Crawdads Sing, 2022). Päähenkilön kuvittamissa kirjoissa on myös aforistisia runoja.
30. Pidät elokuvan nimestä: Causeway (2022). Opin uuden englannin sanan (pengertie).
31. Elokuvassa puhutaan viittomakieltä: Sound of Violence (2021).
32. Elokuvassa tehdään teatteria: The Little Drummer Girl (2018). Minisarjassa teatterinäyttelijä (Florence Pugh) laitetaan esittämään terroristia.
33. Elokuvassa tuoksut/hajut ovat tärkeitä: Leikkikenttä (Un monde, 2021). Koulukiusatun pissanhaju.
34. Elokuvassa mennään kellariin: The Black Phone (2021). Iso osa elokuvasta vietetään kellarissa.
35. Elokuvassa joku kakkaa: Cherry (2021). Tom Holland.
36. Elokuvassa on fantasiaeläin: Late Lammas -elokuva: Farmageddon (A Shaun the Sheep Movie: Farmageddon, 2019). Ulkoavaruudesta tullut.
37. Pääosanesittäjä on yli 50-vuotias nainen: Jane par Charlotte (2021). Jane Birkin (1946).
38. Suurin osa elokuvasta tapahtuu yöllä: Kaappaus Pohjanmerellä (North Sea Hijack, 1980).
39. Elokuva sijoittuu arktiselle alueelle: Veden vartija (2022). Nykyinen Lappi on osa tulevaisuuden Skandinavian unionia.
40. Elokuva sijoittuu syksyyn: Lost in Translation (2003). Kuvattiin lokakuussa.
41. Elokuvassa on yksinhuoltaja: Palmer (2021).
42. Elokuvassa juostaan: Don't Worry Darling (2022). Florence Pugh pinkaisee alkaessaan ymmärtää, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
43. Elokuvan soundtrack on mielestäsi parempi kuin itse elokuva: Näkemiin Neuvostoliitto (Hüvasti, NSVL, 2020). Soundtrackin kappale Tere, perestroika.
44. Elokuvassa on noita: The Tragedy of Macbeth (2021).
45. Elokuvan erikoisefektit pistävät silmään: The Innocents (De uskyldige, 2021). Minimalistiset tehosteet vihjaavat yliluonnollisesta.
46. Elokuvassa kirjoitetaan kirje: Disconnect (2012). Kirjeitä ne ovat sähköisetkin.
47. Elokuvan on ohjannut Jean-Luc Godard: Viimeiseen hengenvetoon (À bout de souffle, 1959).
48. Elokuvassa koristellaan kuusta: 12 apinaa (Twelve Monkeys, 1995). Tavaratalossa laitetaan joulupalloja kuuseen.
49. Vuonna 2023 ilmestynyt elokuva: Sharper (2023).
50. Henkilökunta suosittelee: Candy (2006). Kirjastokinon suositus.
Kommentit