"Minua ei ymmärretä. Ei edes väärin." (Alivaltiosihteeri)

Mitähän ne ajattelevat minusta, me suomalaiset pohdimme yhden elämän verran. Vähänkö yllätyin, kun Sanoja OK Ankka oli lisännyt Arinan linkkilistalleen Kirjallista-luokkaan. En, vaan aika paljon.

Käynkö kirjallisen blogin pitäjästä, koska käyn kirjastossa yhtä usein kuin ruokakaupassa ja kirjoitan kirjoittamisesta viikoittain? Ovatko aforismit ja haikut kirjallisuutta?

Pakko myöntää, että pienenä haaveilin kirjoittelijan urasta. Sittemmin huomasin, että kirjoitan mieluummin huvikseni kuin työkseni. Harrastaminen on rennompaa.

Miksi pohdin niin paljon, miksi kirjoitan ja miten? "Kirjailijat ovat huonoja itsensä ilmaisijoita, siksi heistä tulee itsensä ilmaisijoita", sanahti Erno Paasilinna. Ehkä hän puhui itsestään, mutta sosiaalisesti kehno minäkin olen, vaikka en olekaan kirjailija.

Joskus haluaisin kirjoittaa rönsyileviä tarinoita, keksiä moniulotteisia henkilöitä, antaa niiden elää kiehtovissa maailmoissa, laittaa ne jänniin seikkailuihin. Mutta en osaa jaaritella, en vain jaksa.

En pysty keskittymään edes paksun romaanin lukemiseen. Mieluiten tarkkailen maailmaa ja rakentelen lyhyitä päätelmiä päässäni. Uskon olevani keskimääräistä parempi keskilyhyiden juttujen kokoaja.

Jo nuorena oivalsin, että geenejäni on turha kierrättää. Haaveilin luovani joitakin vitsejä ja aforismeja, jotka jäisivät elämään. Päätin siis keskittyä meemien kierrätykseen. Vai tekivätkö meemit päätöksen puolestani?