"Kunpa koskaan ei tulisi kesää, silloin kesä olisi aina tulossa." (Henrik Nordbrandt)

Vauhti saa ajatukset liikkeelle. Bussissa tulee mieleen huvittavia, kun seurailee totisten ihmisten rutiineja. Vaikea pitää pokeri, varsinkin jos näkee itsensä peilistä. Elämä on vakavaa: pitää pukeutua, liikkua, antaa tilaa, hymyillä, tervehtiä korrektisti. Olla häiritsemättä.

Kaukojunassa on hyvä syventyä mietteisiin, kun ympärillä on ihmisiä, puheensurinaa, ja silmät turtuvat ikkunasta vilahtaviin metsiin ja järviin. Junan ajaessa tunneliin jännittää, näkeekö enää päivänvaloa. Valon pilkahtaessa tunnelin päästä helpottaa, mutta samalla saa esimakua kuoleman lähestymisestä.

Lentokoneessa ajatus ei kulje, koska nousu ja lasku ottavat mahanpohjasta ilkeästi. Tuntuuko enkeleistä samalta lennellessä? Enkelinä istuskelisin vain pilven reunalla maailmanmenoa katsellen. Saavatko pikkupirut koskaan istuskella vilvoittelemassa?

Olen sisäolento, inessiivi. Kevät on lempivuodenaikani, koska päivät pitenevät ja kesä on tulossa. "On synti istua sisällä, kun aurinko paistaa", äidillä on tapana sanoa. Vaikka haluaisi vain lukea ja kirjoittaa, tämän tästä pitää raahautua ulos ihailemaan luontoa. Hyvä että ei vielä paista.

Ihminen on yksinäinen otukka. Aina tahtoo nopeasti kotiin, omien esineiden turvaan, ajatusten rauhaan. Ihmisellä tarkoitan itseäni.