Väliaika

Reunalla – kaunis on maailma.

Otetaanpa alusta. Kuuluisi historian lehtien havinaa, jos emme olisi avaruuden tyhjiössä, maailman reunalla, historian käännekohdassa: takana maailman historia, samoin edessä.

"Maailman kansalaiset!" Turhan mahtiponnekas aloitus, vaikka kuka voisi herkistymättä kuunnella tosiaikaista selostusta maailmankaikkeuden pysähdyttävimmästä hetkestä. Ja sen dramaattista loppua: "Täältä tähän." Paitsi että puheita ei ole pidetty eikä uutisia toimitettu enää vuosituhansiin.

Maailmankaikkeuden laajeneminen alkoi hidastua hidastumistaan – ja loppui kokonaan. Avaruus alkaa pian vajota kasaan, aika kulkea takaperin.

Kirjoittaja luki edellisen lauseen uudestaan: Toimiiko se? Miten keskustella lukijoiden kanssa, jotka vain kysyvät, mitä lause tarkoittaa? On vaikeaa pitää ajatuksia koossa, kun ei ole enää yksilöitä.

Loppu

Mistä maailma syntyi? Milloin aika alkoi? Mihin avaruus loppuu? Arkihuolet unohtuvat pohdiskellessa suurimpia kysymyksiä, mutta käsityskyvyn rajallisuus murskaa. Selittivät että on mahdotonta saavuttaa avaruuden äärtä, koska se laajenee jatkuvasti. Minne?

Keksittiin teoria, että lentävät lautaset ovat pienoiskokoisia maailmankaikkeuksia, näyttäähän Linnunratakin sivusta katsottuna lautaselta. Sitten teoria todistettiin oikeaksi.

Sitten heräsin. Me kaikki heräsimme.

Joukkoviestimet, samoin henkilökohtaiset, kävivät tarpeettomiksi, kun eräänä päivänä huomasimme osaavamme viestiä ajatuksen voimalla. Siis me kaikki: ihmiset, eläimet, kasvit, kivet, maailmankaikkeuden eri kolkkien kaikki olennot, elävät ja kuolleet. Paitsi eihän mikään ollut koskaan kuollutkaan.

Eikä kyse ollut vain ajatusten lukemisesta vaan kaiken olevaisen yhtäaikaisesta ymmärtämisestä. Turhat kysymykset hävisivät, kun kaikki oivalsivat: näin on. Miten muuten voisi olla. Olimme olleet tietävinämme, miten maailma toimii, keksineet teorioita seuraamalla taivaan tapahtumia kaukoputkella, olettaneet a:sta seuraavan b:n. Joskus seuraa, mutta usein ei.

Oppimisen esteet hävisivät, kun tajusimme, miten olimme uskotelleet ymmärtävämme kaiken. Alkoi ennennäkemätön uuden tiedon kokoaminen. Ensimmäisenä päivänä pohdittiin, miten kaikkeus syntyi. Seuraavana päivänä siirryttiin vaikeampiin kysymyksiin.

Uni ja valve sekoittuivat, kun toisen ajatuksiin hyppäämällä saattoi joutua tämän uneen. Telepatiasta tuli normaalia ajattelua, yliluonnollisen käsite hävisi. Jumala tippui laskuista, jätettiin skitsofreenikoille. Geenitekniikka teki ihmisestä jumalan.

Avaruusmatkoista madonreikien läpi tuli turhia, kun tajunta pystyi päättämään olinpaikkansa. Samoin ihmisen ruumis kävi tarpeettomaksi. Kun ajatteli maailmankaikkeuden reunaa, oli siellä.

Vuorovaikutus-sana joutui romukoppaan. Ei ole mitään vuoroja, koska kaikki vaikuttaa aina kaikkeen. Kielenhuoltamot yrittivät aikoinaan päästä eroon myös sanasta kanssakäyminen, vaikka se juuri kuvasi kaiken kattavaa viestintää: yhdessäoloa, kaikkien kanssa käyntiä. Käymään tänne tulla ja olemaan.

Tieteiskirjailijoilta vietiin leipä suusta. Kukapa olisi osannut keksiä mitään niin ihmeellistä, mitä tapahtui tosimaailmassa. Fantasiakirjailijat yrittivät hypätä seuraavaan leipäpuuhun kuvaamalla vanhaa maailmaa, aikaa ennen oivallusta, että kaikki on yhteydessä kaikkeen. Kaikki kirjat kuitenkin hävisivät pian, koska jokainen tarina oli kaikkien olevaisten tiedossa heti kun sen siemen syntyi kertojan mielessä.

Alku

Tähän on tultu, nyt se on loppu. Aika vierähti, sijoiltaan. Nopea flashforth puolet maailmankaikkeuden iästä eteenpäin. Pelkkää henkeä, tietoisuutta.

Tähdet, planeetat, maailmankaikkeuden alkuaineet tiivistyivät tiivistymistään, rutistuivat kasaan, imivät kaiken itseensä. Tuli täydellinen pimeys. Olevainen ympäröi pieneksi palloksi kutistuneen maailmankaikkeuden. Fysiikan lait kumottiin. Tähän on tultu, taas kerran. Enää tarvitaan pieni kipinä, joka räjäyttää mustan aukon, laukaisee uuden alun. Tulkoon valkeus!

Empisinkö sittenkin? Olevainen ei ollut koskaan ennen kyseenalaistanut tarkoitustaan, kaiken mieltä. Miksi toistaa kaikki? Epäilyn hetki oli liian lyhyt mitattavaksi, mutta se sattui juuri silloin, kun räjähdyksen piti valaista taivas. Niin kutistuminen jatkui. Tyhjiössä saattoi lähes kuulla hiljaisen puh-äänen, kun maailmankaikkeus katosi olemattomiin.

Vapaus. On huonompiakin vaihtoehtoja.