"Näin jalattoman miehen", ehti tarinoitsija aloittaa ennen kuin jäi vastalauseryöpyn alle:

"Sukupuolirasisti! Aina vain mies ja mies. Onko sukupuolella muka merkitystä tarinan kannalta? Mistä edes tiesit sen olevan mies? Pitääkö päähenkilön aina oletuksena olla mies?"

"Raajarasisti! Kehuskelitko seisontarajoitteiselle, että sinullapa riittää jalkoja oikein kaksin kappalein? Oliko ylläsi tyylikkäät housut ja kengät, jotka korostivat vartalosi täydellisyyttä? Pohditko lainkaan, miltä toisesta tuntui?"

"Aistirasisti! Hyvähän sitä on nähdä vaikka mitä, kun on saanut silmät syntyessään ja hoidattanut niiden kuntoa yhteiskunnan rahoilla. Ei kai seisontarajoitteinen ollut myös näkörajoitteinen? Miten tervehdit häntä? Hauska nähdä?"

Tarinoitsija oli kuunnellut hiljaa keskeyttäjiä. Kriitikko on paras tarinaniskijä - hengiltä, se ehti tuumia mielessään, kun seuraava aalto iski vastarannalta:

"Viestintärasisti! Etkö aiokaan kertoa tarinaasi? Se olisi tietysti ollut erinomaisen opettavainen ja viihdyttävä, mutta omahyväisesti tahdot pitää sen omana tietonasi..."