Attack of the Man-Eating Monster! Return of the Killer Robot! Olen kaikkiruokainen elokuvahullu, mutta erityisen ahnaasti istahdan kauhu- ja tieteiselokuvien ääreen. Ne hiipivät selkäpiitä pitkin alitajuntaan, jäävät kutkuttamaan mielikuvitusta.

Kauhun ja tieteiselokuvan ovat yhdistäneet parhaiten ohjaajat David Cronenberg ja John Carpenter. Heidän kauhuelokuvissaan on hulluja tiedemiehiä, hengenvaarallista tekniikkaa, avaruuden muukalaisia, yliluonnollisia sairauksia, maailmanlopun visioita.

Tieteiselokuvan klassikoista erottuu kaksi ohjaajaa: Ridley Scott elokuvillaan Alien – kahdeksas matkustaja (1979) ja Blade Runner – Metropolis 2020 (1982) sekä James Cameron elokuvillaan Terminator – tuhoaja (1984), Aliens – paluu (1986) ja Terminator 2 – tuomiopäivä (1991). Miksi muuten ajatusviivaa viljellään niin taajaan suomennetuissa nimissä?

Alien ja Terminator elävät omaa elämäänsä – populaarikulttuurin tuotteina. Neljän Alien-elokuvan lisäksi on tehty kaksi Alien Vs. Predator -elokuvaa. Neljäs Terminator-elokuva Terminator Salvation ilmestyy kesällä, ja Suomessakin näytettiin jo viime vuonna ensimmäiset jaksot tv-sarjasta Terminator: Sarah Connorin aikakirjat.

Miehisten elokuvasarjojen koukku on naissankarit: Ripley taistelee hengestään alieneita vastaan ja Sarah Connor poikansa hengestä terminaattoreita vastaan. Terminator 3: Koneiden kapina -elokuvan paha terminaattorikin oli nainen, samoin kuin uuden tv-sarjan hyvä terminaattori, joka on myös saanut luojansa nimen Cameron.

Terminator-tv-sarjan jatkossa jännittää eniten, meneekö John Connor sänkyyn suojelusenkelinsä kanssa. Virtuaaliseksiä sivusi jo Blade Runner, kun etsivä Deckard ihastui replikanttiin. Toisaalta yhden teorian mukaan Deckard itsekin oli replikantti: hän näki (istutettuja?) unia yksisarvisista, ja toinen etsivä jätti taittelemiaan yksisarvisorigameja jälkeensä vihjeeksi.