Viime päivinä olen hionut aforismikokoelmani toista versiota. Ensimmäisestä, heinäkuun 2006 versiosta tiputin 80 lausetta ja lisäsin 60 uutta. 340 aforismista on 150 blogissa julkaisematonta.

Yhdenmukaistin kieltä: muutin passiivilauseita aktiivilauseiksi, monikoita yksiköiksi, minämuotoja kolmanteen persoonaan. Hioin välimerkkejä: vaihdoin huutomerkkejä pisteiksi, pisteitä ajatusviivoiksi; lisäsin pilkkuja rytmittämään.

Maistelin lauseiden järjestystä lukujen sisällä. Yritin välttää liian samanlaisia lauseita, sanontoja, sanaleikkejä; lisäilin sekaan sopivia aasinsiltamaisia lauseita.

Kokoelman työnimiä viime kesänä olivat Valtakirja, Valtapelikirja ja Valtapelin säännöt – Vastalauseita. Lukujen otsikot olivat samaa maata: Kaikkivalta, Kansanvalta, Ilkivalta, Väkivalta, Sananvalta. Lopulta päädyin numeroihin 1–13.

Esipuheessa perustelin asenteeni, määrittelin kokoelman tarkoituksen: epäileviä, toisin ajattelevia näsäviisasteluja valtapelin pelaajien toimista. Lopulta heitin esipuheen roskiin muistaessani, että ei pidä selittää. Lauseet puhukoot puolestaan.

Aiheistoni on suppea, ja minulla on vähän aitoja oivalluksia tai filosofisia pohdintoja. Keskityn kielenpyöritykseen. Kyseenalaistan, kysyn, eikö voisi olla toisin, päinvastoin. Käännän tuttujen sanojen merkityksiä ylösalaisin.

Yksinkertaistin nimenkin: Vastalauseita. Saa kelvata.