Pari päivää Lontoossa. Omat ajatukset hukkuvat päällekäyvän (ja päälle käymättömän) englannin kielen melskeessä, joten on pakko jo kielenterveydellisistä syistä koota niitä suomeksi.

On virkistävää herätä viideltä aamulla siihen, että on lievästi sanottuna viileähkö. Englannilla lienee veto-oikeus EU:ssa, ja saman oikeuden ne ovat antaneet ikkunoilleenkin. Suomessa on harvemmin kylmä seinien sisällä, vaikka pakkanen panisi suuna päänä ulkosalla.

Olo on kielikylpiintynyt. Eri kieltä puhumisesta - ja kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä - on kyllä hyötyäkin: vaikka toiset sälpättävät korvan juuressa, voi rauhassa keskittyä omiin tekemisiinsä. Mongerrus kuulostaa hissin taustamusiikilta.

Julkisilla paikoilla on hauska huomata, että mongerrus ei edes usein ole englantia, vaan ranskaa, italiaa, japania, saksaa ja ties mitä. Ulkomaalainen sulautuu helposti joukkoon, kun kaikkialla on kaikenvärisiä ja kaiken maailman nuoteilla puhuvia.

Joku luuli minua venäläiseksi tai puolalaiseksi. Se pahoitteli kuultuaan, että olen Suomesta. Jälkeen päin aloin pohtia, mitä se itse asiassa pahoitteli. Toinen arvasi, että olisin Ruotsista; nuotti kuulemma oli samanlainen. En ollut otettu.

Yhtenä päivänä vastaan käveli kolme suomalaista. Kun olin hiljaa ohittamassa niitä, yksi melkein hyppäsi rinnuksilleni ja huudahti: "Hei, tuolla on ihan samanlainen takki kuin meidän Lassella!" Oli vähän vaikea kävellä pokerina ohitse.

Aiemmat muistelot: Lontoon maanalainen paratease.