Sun isoäitis huuteli kesäkadulla: "Tehkää parannus, niin ette huku!" En kehdannut jäädä soittamaan suuta, joten jäin kaipaamaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin.

Suomen kielen vaalijan korvaan sattuu "parannuksen tekeminen". Sitä paitsi kehotus on epämääräinen: pitäisikö parantua vai parantaa? Kenet siis pitäisi parantaa? Pitäisikö itse kunkin huudella parannusta kadunkulmassa? Mitä hyvää siitä seuraisi? Sinne kadulle vain hukkuisimme ihmispaljouteen.

Onko parannuksen määrällä väliä? Käykö ihan pieni vai vaaditaanko tuntuva parannus? Riittääkö kertaparannus, vai pitäisikö parantamisen olla jatkuvaa? Kuka sen lopulta mittaa ja hyväksyy? Mitä jos yrittää, mutta epäonnistuu? Laitetaanko yrittänyt kuitenkin veden alle?

Onko hukkumisesta varoittaminen otettava konkreettisesti? Olemmeko vaarassa hukkua tsunamiin tai rankkasateeseen? Vai onko kyse sittenkin kuvaannollisesta hukkumisesta, esimerkiksi ihmisvilinään, kiireiseen maailmanmenoon?

Mistä tuo sitaatti on peräisin? Eikö kannattaisi käyttää auktoriteettiperustelua, jos kyse on Jumalan sanasta? Luukas oli näemmä pannut Jeesuksen suuhun sanat: "Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte." Uuden testamentin uusi suomennos käänsi parannuksen tekemisen kääntymiseksi: "Samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."

Käänsin siis selkäni mummelille. Tekisi itse parannuksen menemällä hoitoon. Eikä kesähelteellä tuntuisi niin helvetin kuumalta, jos riisuisi pitkän takin ja kulkisi kesävaatteissa kuten muutkin. Tekisi itselleen palveluksen, enkä tarkoita jumalanpalvelusta.