Elokuvat on tehty herättämään tunteita, manipuloimaan katsojia. Jos päälle on vielä liimattu sielua raastava musiikki, kylmät väreet kulkevat selkärangassani ja sisälläni asuva itkupilli herää. Vaikka olen kirjaston elokuvien ja musiikin suurkuluttaja, en ole harrastanut elokuvamusiikkia, siis kuunnellut soundtrack-levyjä.

Heinäkuun lauantai-iltojen Leone–Morricone–Eastwood-länkkäreiden innostamana kuitenkin istahdin kuuntelemaan Ennio Morriconen elokuvasävellyksiä. Marraskuussa 80 vuotta täyttävä herra on säveltänyt musiikin yli 400 elokuvaan. Morriconen soundtrack-koosteessa on mahtavaa musiikkia elokuvista Huuliharppukostaja, Suuri gangsterisota, Lahjomattomat, Cinema Paradiso, jotka kaikki ovat suosikkielokuvieni top 70 -listalla.

Morriconen säveltämien länkkärien lisäksi yhtä musiikkinsa kanssa ovat muutamat seikkailuelokuvat mahtipontisine marsseineen (Tähtien sota, Kadonneen aarteen metsästäjät) ja kauhuelokuvat piinaavine pelotteluäänineen (Psyko, Ennustus, Halloween). Ja tietysti Kummisetä, vaikka sen rakkausteema menikin pilalle, kun erehdyin kerran hyräilemään: "Kun puhut rakkaudesta hiljaa raiskaten."

Sotaelokuvien suvantokohtiin sopivat ylimaallisen koskettavat kappaleet, kuten Kauriinmetsästäjän Cavatina. Veteen piirretyssä viivassa sotilaat viivähtävät paratiisimaisella saarella, ja taustalla kuuluu kyläläisten kuorolaulu, joka jää aina soimaan päiväkausiksi päähäni.

Pianolla pimputetuista teemoista herkimmät soivat pehmopornotaiteellisissa uhrautumismurhenäytelmissä Piano ja Lust, caution. Yksi mieleenjääneimpiä on myös Kauniin elämän teema.