Pääkoppa esti Aatos Ahvo-Ristikkoa ajattelemasta vapaasti. Aivot vaativat tilaa säteilläkseen, mutta vaativa ajatustyö tyrehtyi rajattuun pään sisukseen.

Lobotomia oli ainut toivo, joten aivokirurgi aukaisi Aatoksen pään. Tämä alkoi heti nähdä uusia ulottuvuuksia, kokea luovuuden maanpäällisen paratiisin. Aivot sykkivät uusia ajatuksia valonnopeudella.

Hurmioituneena Aatos lennähti selälleen kuin epileptikko herätyskokouksessa. Hän puhui kielillä yhtenä sekamelskana ja huitoi käsillään; sekin oli kai viittomakieltä.

Ulosanti oli niin hullua, että sen täytyi olla nerokasta. Aatos selvitti elämän synnyn ja tarkoituksen, mutta niin nopeasti ja oudossa muodossa, että ei itsekään ehtinyt ymmärtää sitä.

Tohtori katseli ihmeissään Aatoksen huutaessa silmät kohti taivasta: "Jumala, nyt saat kuulla kunniasi. Tiedän vaikuttimesi, turha selittää enää."

Sitten Aatos alkoi laukoa totuuksia arkisemmista asioista. Hän haukkui kirkot, lähetystyön, ihmisoikeuksien puolustajat, rauhantyön tekijät. Tohtori alkoi kiihtyä, koska hänenkin aatteitaan loukattiin.

Nyt Aatos on taas tavallinen. Hän ei pysty luomaan mitään uutta, yhdistelee vain vanhaa. Joskus hänen päässään tuntuu siltä kuin olisi sietämätön kusihätä.

Ihmiset eivät kestäneet kuulla rujoja totuuksia. Kun Aatos jatkoi paasaamista, tohtori huusi lopulta: "Pää kiinni!"