Parnasson päätoimittaja koki uudet aforismini "turhan yksioikoisiksi". Toisin sanoen yksinkertaisiksi, naiiveiksi, typeriksi, kehittymättömiksi, alkeellisiksi.

Arinan päätoimittajana koen uudet aforismini tarpeellisen yksioikoisiksi. Ne ovat pari kolme kuukautta jatkuneen kauteni tuotoksia: pelkistettyjä, turhista sanoista karsittuja, selittelemättömiä. Annan lukijalle oivaltamisen ilon - ja vaivan.

Puristinko aforismeistani sittenkin ilmat pois liian hyvin? Olivatko lauseet kuolemankielissä? Kaipaavatko ne lisäpohdiskelua, tukisanoja, tarttumapintaa?

Hyvässä lauseessa on alustus ja huipentuma (punchline), viritys ja laukaus. Kuittaan alustuksen joskus yhdellä sanalla tai jätän sen asiayhteyteen, edelliseen lauseeseen. Lauseet eivät aina laukea; hapan kermakakku lentää päin naamaa ilman varoitusta.

Pitänee lakata kuvittelemasta, että vakavasti otettava lehti julkaisisi puolileikillisiä lauseitani. Muutamat lauseet olivat minusta hyviä, parempia kuin joidenkin nimekkäiden aforismikokoelmien huonoimmat lauseet. Mutta vaikka olisivatkin, ei se tietenkään riitä.

Ehkä vielä tulee yksioikoistenkin aforismien aika - ja paikka. Onko yksioikoinen liian helposti ymmärrettävä? Lue aforismejani, jätä aivot narikkaan!