Kun olin lukenut Pentti Linkolan kirjan Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla (2004), minulle suositeltiin hänen vanhempaakin tuotantoaan. Prospero ja Lokaaja mainitsivat, että Johdatus 1990-luvun ajatteluun (1989) muutti heidän elämäänsä.

Ei pidä antaa kirjan nimen ja iän hämätä: kyse on yhtä hyvin johdatuksesta huomisen ajatteluun, koska Linkolan näkemä kehityskulku on vain jatkunut ja kiihtynyt.

En nielemättä niele kaikkia Linkolan suuntaviivoja, mutta provosoivat ehdotukset pakottavat pohtimaan ihmisen ja luonnon tilaa. Lauseiden repäiseminen asiayhteydestään on vaarallista, mutta poimin silti seuraavat aforistiset lauseet kirjasta:

Lyhyt aforismityyli on sekavien ajatusten varmin verho.

Maailma on järkyttävä, ja Vihreä liike on järkyttävä. Järkyttävintä on se, että Vihreä liike ei vähääkään järkytä maailmaa.

Vähemmistöllä ei koskaan ole mitään merkitystä - niin kauan kuin se on vähemmistönä.

Kehitysapu on pahimman lajin julmuutta ja hävitystyötä. Resepti kehitysyhteistyölle on selvä: näpit irti vieraista kulttuureista, länsimaisella kulttuurilla ei koskaan ole muille mitään annettavaa.

Puutteessa ja ahdingossa ponnistellessaan ihminen on loistavimmillaan, ja silloin hänen elämänuskonsa ei murru. Sodan syttyessä itsemurhat loppuvat kuin naulan kantaan.