Elettävä semmoinen elämä, josta syntyy tämmöinen aforisti.

1. Vitsinikkariksi kehittyminen

Kun 11-vuotiaana näin Woody Allenin elokuvan Ota rahat ja juokse, huomasin pystyväni naurattamaan koulukavereita vitseilläni. Osasin paljon lukemiani vitsejä, mutta aloin keksiä omiakin yhä enemmän. Ujoon ja syrjäytyvään luonteeseeni sopi pitkä pohdiskelu, jonka lopputuloksen sitten laukaisin ulos. Vitsi ja aforismi, molemmat syntyvät samalla tavalla.

Luin Woody Allenin pakinakokoelman Parhaat moneen kertaan. Otin ohjeekseni sen takakannen tekstin: "Hänen aivonsa poimivat luonnostaan huulia, joita hän raapustaa lautasliinoihin matkalla elämän halki." Aloin kirjoitella vitsejä päiväkirjojen loppuun. Muutamasta päiväkirjasta tuli enimmäkseen vitsikirjoja.

Englannin wit lienee suomeksi vitsin ja viisastelman välimuoto. Se voi olla kasku, sitaatti, aforismi.

2. Aforismien lukeminen

Se alkoi Jarkko Laineen toimittamasta Häijyjen ajatusten sanakirjasta. Mark Twain oli tuttu, mutta kolme nimeä nousi muiden ylle: Stanislaw Jerzy Lec, George Bernard Shaw, Oscar Wilde. En löytänyt kiinnostavia Shaw'n tai Wilden kirjoja, mutta Lecin aforismikokoelma Vastakarvaan riitti.

Tuolloin olisin ehkä määritellyt aforismin näin: "Häijy ajatus lyhyesti, nokkelasti, mieluiten hauskasti ilmaistuna." Nyt määrittelen hyvän aforismin suunnilleen samalla tavalla. Jos aforismi ei kelpaisi Häijyjen ajatusten sanakirjaan, se ei ole hyvä. Kiltteys ja vakavuus ovat huonoja rakennusaineita aforismille.

3. Ensimmäisten aforismien keksiminen

Olemassaolon mielettömyyys alkoi vaivata päätäni. Rippikoulussa tutustuin Saarnaajan kirjaan, joka innoitti kirjoittamaan uskoa ja kirkkoa kritisoivia pakinoita ja aforismisikermiä.

Löysin myös Samuli Parosen aforismikokoelman Maailma on sana. Ensi alkuun en ymmärtänyt siitä mitään, mutta luin sen uudestaan muutaman vuoden välein ja parikymppisenä kirjoitin sen innoittamana pakinan Aforistikon 70 sanaa.

4. Lauseiden tiivistäminen

1980-luvun puolivälissä jokin Erno Paasilinnan aforismisarja, ilmeisesti Parnassossa julkaistu, innoitti oman vastineeni Karua todellisuutta. Olen ollut aina niukkasanainen, mutta tuolloin aloin tosissani karsia lauseitani karuiksi.

Tavallaan ymmärrän, että lyhin muoto ei ole aina paras: lause voi olla helpompi ymmärtää tai sen rytmi voi parantua lisäsanoilla. Viime kädessä yritän kuitenkin päästä eroon jokaisesta turhalta tuntuvasta sanasta. Säästettävä tilaa, aikaa.

5. Aforismien julkaiseminen

15 vuoden katkon aikana unohdin aforismien kirjoittamisen, vaikka luin oppikirjani (Häijyjen ajatusten sanakirja, Vastakarvaan, Maailma on sana) aina muutaman vuoden välein. Vuonna 2005 aloin kirjoittaa blogia, ja parin kuukauden päästä alkoi pursuta uusia aforismeja. Olen julkaissut blogissani pitkälti toistatuhatta aforismia, ja julkaisemattomia on tuplasti sen verran.

Aforismikokoelmani Vastalauseita julkaistiin 2012. Kun sain sen mielestäni valmiiksi loppukesästä 2011, uusia lauseita alkoi syntyä enemmän kuin sitten tuotteliaimman syksyni 2005. Pohjimmiltaan sitä samaa vastalausetta, mutta ehkä hieman minulle uudenlaisia aiheita, näkökulmia, lauserakenteita.