Sattuma on kumma kaveri. Se yllättää, kun vähiten odottaa; se yllättää vähän silloinkin, kun sitä sattuu odottamaan.

Vieraiden kielten epäsäännölliset verbit ovat aina olleet minusta vaikeita: sattua, satunnaistaa, tilapäistää, epätasaistaa. Juuri kun olen oppinut uuden verbin, kuulen sen tv:stä.

Otan kouraani 2370-sivuisen sanakirjan ja avaan sen kerralla etsimäni sanan kohdalta. Avaan kirjan vain kerran pari kuussa, mutta olen osunut oikealle aukeamalle lukuisia kertoja. Todennäköisyys lienee olematon.

Törmään tavaratalossa kahteen tuttuuni, jotka tulevat eri suunnilta. Tuttuun törmääminen on tavallista, mutta useamman sattumanvarainen tapaaminen pistää miettimään, järjestikö kohtalo meidät yhteen jotain Suurta Tehtävää varten. Kun toisetkin vielä ällistelevät, ehdin aloittaa: "Hyvä, että pääsitte tulemaan."

Vielä hämmentävämpää on törmätä kahteen tuttuun, jotka tuntevat minut mutta eivät toisiaan. Yritän selitellä, että kyse ei ole minusta, vaan epätodennäköisyysgeneraattorista.