Kuukausiin en ole saanut aikaiseksi kuin muutaman vitsintyngän ja hassun aforistisen lauseen.

Toisaalta ei ole kiire uudeksi Bisquitiksi, joka vasta äskettäin veisteli kansanedustajien vaalirahoituksesta (sanaepätarkka lainaus): "Kun itse säätää lain ja itse jättää noudattamatta sitä, ei itse huomaa tekevänsä mitään väärää." Pakinan lopuksi Bisquit yhdisti luontevasti suomettumisen eli pysähtyneisyyden tilan ja ajatusten pysäköintialueen eli ideaparkin.

Vuosina 2005–2007 julkaisin yli 800 aforismia blogissa. Olin varmaan Suomen tuotteliain aforisti, ainakin matalarimaisin julkaisija. Kun afomoottorini alkoi yskähdellä, rinnalle ja ohi kirivät Mark Vain ja Lyhyesti.

Ahmaisin välipalaksi Markku Envallin uuden aforismikokoelman Tanssia neulankärjellä. Menettelihän se, vaikka monta herkullista lausetta ei jäänytkään haaviini. Eniten ilahduttivat arjen pienet oivallukset, sanojen ja asioiden merkitysten pohdinnat:

Tanssi veitsenterällä, jossa voi putoamatta horjahtaa kahteen suuntaan, on lasten leikkiä verrattuna tanssiin neulankärjellä.

"Nuppineulan pää" ei tarkoita mitään. On tarkennettava, nuppi vai kärki.

Meistä on tullut niin laatutietoisia, ettei hyvää ja huonoa ole enää ilmakaan vaan sen laatu.

Liikenne on niin vilkasta, että lapset on vietävä kouluun autolla.

Kirjan suurin ansio oli aforismitukokseni avaaminen. Pari kappaletta luettuna suolsin parikymmentä uutta aforismia, seuraavana päivänä lisää. Ehkä halusin rehvastella, että syntyy minultakin tuommoisia lauseita helposti.

On tapana udella lomasuunnitelmia. Ei se ole lomaa, jos suunnittelee tekemisiään ja menemisiään. Jokainen aamu on uusi: viitsiikö edes nousta sängystä, mitähän söisi, jaksaako käydä ulkona. Matkustakoot ne, jotka eivät viihdy nykyisessä paikassa.

Kaikki pyörii ajan ympärillä. Toimistoihin rakennetaan odotushuoneita, joista pääsee kokoushuoneisiin. Poliitikot keräävät vaalirahaa myymällä aikataulujaan. Lääkärit vaativat ylityöttömyyskorvauksia.

Kiireettömyys on ajaton paikka; kiireys ajan puutetta ja säntäilyä paikasta paikkaan.

Lepään kirjoittamalla vähemmän, koska teen ruumiillista työtä: päälläni ja kymmenellä sormellani. Henkistä työtä tekevät vain kirkonmiehet, jotka eivät käytä päätään, paitsi suutaan, ja joiden kädet on naulattu ristiin.

Silmät eivät saa levätä kesällä: bongailevat ohi ajavia naisten polkypyöriä, satulaa jossa lepää takapuoli, jossa lepää silmä. Ovatko vähäpukeiset naiset seksuaalisesti häiritseviä vai olenko vain seksuaalisesti häiriintynyt?

Voisiko lomaltapaluurahan vaihtaa ylimääräisiksi lomapäiviksi?

Uhkapeli vaatii pokeria.

Oikein pelaaminen lisää voittamisen todennäköisyyttä.

Pokeri opettaa huijaamaan: tunnistamaan huijaajat.

Käsipuoli ei voita huijaamatta.

Pokerissa voi menestyä apinakin, kädellinen.

Netissä kukaan ei kuule kiroiluasi.

Kahdesta ykkösestä tehdään suuri numero.

Mailla ei väliä, kun on pari.

Suoristuminen palkitaan.

Kulutin, siis olin. (Olli-Jukka Jokisaari)

Suomessa 90 % pakkauksista kierrätetään ja 9 % kaatopaikallistetaan, valisti linja-auton selkänojan Aito merkkituote -mainfos. Kysymystää herännyt, minne viimeiset 1 % pakkauksista loppusijoituskohdennetaan. Tietysti tuotemainontaan!

Pakkausten kierrätyksen tarkoitus selviää kävähtämällä Pakkausalan Ympäristörekisterin (PYR) koti.sivustolla. Silmät pyörivät ihastuksesta kuin muovipullo, pahvitölkki ja peltipurkki: näyttävät graafikot käyttäneen vihoviimeisiä kotisivuleikkureita (home page editor).

"Maitopurkki on tehty nestepakkauskortongista", luin sivustolta. Jano lähti. "Vuosittain käytetään yli kaksi miljoonaa tonnia pakkauksia." Toisin sanoen nelisensataa kiloa jokaista suomalaista kohti. Keskimäärin minäkin availen pakkauksia kilon päivässä! Siistiä.

Ympäristövastuunsa tunteva PYR osaa pakata tiedotuksensa sujuviksi Suomen ensimmäisen virallisen kielen mukaisiksi lauseiksi: "Eri pakkausmateriaaleille on omat tuottajayhteisönsä. Ne huolehtivat pakkausten hyötykäyttötavoitteiden saavuttamisesta ja organisoivat hyötykäytön." Sillä selvää sanomattakin.

Moni pakkaus päältä kaunis. PYRin viesti lienee, että sisällöstä viis, kunhan pakkaus on fennobiohajoava eli hajoaa Suomen luonnossa. Sisällöntuotanto on out ja pakkaustuotanto in, vaikka silmämääräisesti sisältö onkin in ja pakkaus out.

Pakkaa sekoittamaan, tuumaisi pokeristi.

Heräsin pää tyhjänä, kaikki ajatukset pyyhkiytyneenä. Ei kiirettä, ei huolestuttavia työasioita. Olin vihdoinkin oikea asiantuntija, joka voi antaa virallisen lausunnon: "Tuo tuntuu tärkeältä asialta. En halua olla missään tekemisissä sen kanssa."

"Haluaisitko olla puutarhuri?" kysyttiin armeijan pilipalikkatestissä. Nyt haluaisin olla elokuvan Tervetuloa, Mr. Chance! puutarhuri, joka oli sisäistänyt elämän yksinkertaisuuden ja jonka lausahtamia selviöitä pidettiin filosofina viisauksina, aforismeina. Kalukauppiaiden (peter sellers) sijaan voisin olla myös Nalle Puh, jolla on Hyvin Pienet Aivot.

Jokatyömiehen kesäinen velvollisuus on tippua oravanpyörästä. Tosin tunnetaan minut muulloinkin hitaudestani. Puolen tunnin lounastauko harvoin riittää minulle, ja annan toisten kiirehtiä siirtymäriitteineni: kävelen mieluusti, hyppään sattumanvaraisiin linja-autoihin, valitsen kaikilla asemilla pysähtyvän junan.

Minulla ei ole autoa, koska en kestä autoilijoiden juttuja! Kun erehdyn autokyytiin, kuski alkaa yleensä keskustella automerkeistä, moottoreista, hinnoista. Olen jotakutakuinkin kuuntelevinani, kunnes lopetan yksipuolisen keskustelun tokaisemalla esimerkiksi: "Miksihän Kimi Räikköstä pidetään maailmanluokan kuskina, vaikka se kolaroi niin usein?"

Syksymmällä voin alkaa komisario Columboksi. Olen edelleen hidas, pukeudun vuosikertavaatteisiin, kyselen tyhmiä. Annan kuitenkin oivallusten kypsyä hitaasti, ja tämän tästä lähtien saatan lyödä ensimmäiset tai toiset ällikällä.

"Elämänmyönteinen ja elämää rakastava" 87-vuotias mies ampui kaksi tytärtään, vaimonsa ja itsensä. Miksi sotaveteraaneja on pidetty näinkin kauan hengissä?

Aseet eivät tapa ihmisiä. Aina joku jää henkiin.

Tapa! Maamme.

24 oli ainut säännöllisesti seuraamani tv-sarja alkuvuonna. Kuusi (vuoro)kautta taitaa kuitenkin riittää minulle. Väkivalta on alkanut kuvottaa, eivätkä yllätykset enää yllätä: CTU:sta löytyy myyriä, päähenkilöitä tapetaan, kuolleeksi luullut Jackin tutut palaavat.

Jack Bauerin yli-ihmisyys huvittaa. Tunneälykkönä Jack tunnistaa valehtelijat vaistonvaraisesti. Periaatteen miehenä Jack tekee mitä tahansa suojellakseen kotiaan ja isänmaataan. Sivullisia kuolee vahingossa, mutta keskimäärin Jackin toimet säästävät enemmän ihmishenkiä. Jack voi myös surutta kiduttaa ja tappaa läheisiään, kun uskoo sen olevan tarpeen isänmaan suojelemiseksi.

Sarjan tyypit ovat herkullisen monimutkaisia ja jokainen jakso on täynnä toimintaa ja jännitystä. Moraalikysymykset jaksavat pohdituttaa: pahat ovat pahoja, mutta hyvät toisinaan vielä pahempia. Jack on jokaisen itsenäisen työntekijän esikuva ohittaessaan esimiesten, jopa presidentin käskyt, kun uskoo olevansa oikeassa. Jackin motto: "Laita CTU asialle, mene itse perässä."

Kaiken lisäksi Jack on Jeesus:

Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Jack Bauer alle tunnissa. Vieläpä kahdesti.

Jack Bauer unohti, mihin oli jättänyt avaimensa. Hän kidutti itseään, kunnes paljasti avainten paikan.

Jack Bauer paini Teräsmiehen kanssa. Hävinneen täytyi pukea alushousut viimeisenä.

Kun Jack Bauer kusee vastatuuleen, tuuli kääntyy.

Saanko sinulta
viha-rakkauskirjeen
SM-ässänä?

Runotorstain haaste: Inhimillinen tekijä.