Minulla on fiksaatio sulkuihin. Toivon sanan tai lauseen näppäröityvän, kun sen voi lukea monin tavoin. Tosin kirjoitukset eivät todista ajatusteni viiltävyydestä: tämä on lopulta vain sormiharjoittelua, vaativaa kuin nenänkaivuu.

Olen naiivisti kuvitellut, että käyttäydyn aina samoin, että en esitä rooleja. Todellisuudessa puhun ihan eri asioista ja eri tavoin eri seuroissa.

Yhdessä porukassa puhun tekoälykkäästi työasioista, toisessa innostuneesti harrastuksistani, kolmannessa veistän kaksimielisiä vitsejä, neljännessä heitän toisten keskustelujen väliin lannistavia piikkejä, viidennessä olen hiljaa. Eri ihmisillä on varsin erilainen kuva minusta.

Jos blogihenkilöyteni paljastuisi, moni tuttuni ei voisi millään uskoa, että heidän tuntemansa umpitylsä loogis-analyyttinen vakavikko kirjoittaa pakinoita. Arina on kuvaus trikkinäisestä ja vitsiriittoisesta ihmisestä. Semmoinen minä olen. Oikeasti. Kai.