Potilasnäytteitä pöytälaatikko-omaelämäkerrasta, työnimeltä Kulli(to)verin retket – Lilli Putin maassa.

Aika kirjoittaa historiaa. Uusiksi.

Judoharrastuksesta se lähti, vastustajien puristelu. Sitä seurasi munien sorkkiminen, omien ja kaverien. Sidontojen ja lukkojen pyörteissä ei aina erota, mihin koura tarraa. Painikaverit alkoivat vihjailla, että tytöt eivät taida kiinnostaa minua. Twittuuntuneena julistin ruotsinmielisyyden laittomaksi.

Rapakontakainen yltyvä isottelu kyrpii. Eikä kyse ole housujen sisällöstä, vaan peniksenjatkeesta: kummalla on isompi niemimaa, peni(s)nsula (the first "s" is 'ilent like in "island")?

Mustamaalaajien kärjessä on se Obama, joka on jo nimeltään tankokuittaus (Bar ACK). Tuommoinen kettuilu on rikollista touhua, jonka tunnistamiseen ei edes tarvita kriminologia.

Epäsosiaalisen median edustajat arvuuttelevat, mihin ilmansuuntaan aion laajeta seuraavaksi. Läntiseen naapuriinko? Puna-armeijan kuoro valloitti sen jo 1993, Nikolai II:n silmien alla, kuten torilla tavataan sanoa. Pitäisikö sen palata voittamaan Kuorosota?

Hartain toiveeni tässä maailmantilanteessa on, että mahdolliset jälkipolvet muistaisivat, miten valloittava persoona olen.