Wabi sabi -ajattelu ylistää karua, kulunutta, luonnonmukaista. Japanin sana "wabi" tarkoittaa köyhyyttä, "sabi" yksinäisyyttä.

Olen tietämättäni noudattanut wabi sabi -ohjeita, ainakin jos Voi hyvin -lehteen (8/2008) on uskominen: olen kotona aina paljoin jaloin, leivon (muotteja vierastavana) epäsäännöllisen muotoisia pullia ja pikkuleipiä, nukun haalistuneilla (ainoilla) lakanoilla, olen siirtänyt turhia tavaroita näkyvistä.

En pidä koruja enkä näyte-esineitä: en verhoile itseäni enkä ikkunoita. Varsinaiset syyt ovat pihiyteni ja tyylitiedottomuuteni. Ruokalautaseeni tuli syvä halkeama 10 vuotta sitten. Moni olisi heittänyt lautasen roskiin saman tien. Käytän lautasta lähes päivittäin; se muistuttaa kestävyydestä.

Korulauseiden sijaan yritän kirjoittaa karuja lauseita. Tekstin parantaminen on karsimista: juttuni lyhenevät usein puoleen toisella ja kolmannella läpikäynnillä. Mikä ei ole välttämätöntä, on välttämätöntä poistaa.

Niukkuuteen ja tyhjään tilaan viehättyneenä riisuin vähän bloginkin ulkoasua: piilotin oikean laidan arkisto-osaston 46-rivisen kuukausilistauksen. Olo keveni. Vanhat sepustukset, vuosirenkaat, saa näkyviin napsauttamalla hiirtä.

Miksi muuten tyhmää sanotaan yksinkertaiseksi? Miksi "yksioikoinen" on niin pitkä, monimutkainen sana? "Pelkkä" olisi lyhyt, kelpo korvike.