Tuulee, silakalla kalisee luut. (Alivaltiosihteeri)

Sain sanapään. En voi mitään enkä edes halua. Törmätessäni kiinnokkaaseen sanaan jäsennän sen nopeasti: etsin sen eri merkitykset, kääntelen anagrammeja, päättelen ja etsin eri sijoista homonyymeja, mahduttelen tavuja haikun mittaan. Voin pohdiskella tuntikausia, mitä eroa on kakulla ja kaakulla tai miksi yksi sanoo tuti ja toinen tutti.

Törmätessäni vänkään lauseeseen yritän viilata sitä vielä iskevämmäksi, rakennan sen sanoista sananmuunnoksia ja etukirjaimista kirjainsanoja eli akronyymeja, kuten hoonosuomalainen sanoisi.

Moni aforisti edennee aiheen ja oivalluksen kautta lauseeseen. Oma järjestykseni on sanaleikki, oivallus, aihe. Aloitan leikkimällä kielellä, kuluneilla sanonnoilla, joita pyörittelemällä yritän synnyttää jotain uutta.

Joskus sanaleikit ryöpsähtävät, mutta jos ne viipyilevät, öljyän innoitusmoottoriani selailemalla esimerkiksi Yrjö Kivimiehen Synonyymisanastoa. Yhteen etsimääni sanaan johdatti huostassa-sanan synonyymi "huomassa": huoma-sanan elatiivin monikko "huomista" on huominen-sanan partitiivin homonyymi. Eikä homonyymia parempaa leikkikalua olekaan sanaleikki-ikäisen suuhun:

Viimeisenä päivänä Jumala ottaa ihmisen huomiinsa, eikä tämä enää näe huomista.

Takaperoisena olen hulluna myös palindromeihin. Muutaman olen vääntänyt haikunkin mittaan, mutta en ole kehdannut tosissani suoltaa palindromeja, koska Alivaltiosihteeri on niin omaa luokkaansa. Kaunein palindromini, jonka tosin näyttää joku muukin keksineen:

Siro tilke: klitoris.

Mitä iloa sanapäästä on? Minua pidetään outona, kun alan yksin hihitellä sanalle tai lauseelle, josta olen löytänyt jotain hauskaa. Olen auttanut suodattamaan tuttavien lasten nimiehdokkaista ne, joista väännettäisiin vitsejä koulussa. Jos en keksi nimestä hauskaa väännöstä, tuskin kukaan muukaan.