– Etsimme pr-henkilöä.
– Kelpaisiko tämmöinen prkl-mies?

Kuulin nuoren naisen tilittävän kaverilleen masennuksestaan ja oivalsin, että en ole koskaan kokenut masennuskautta. Masentavaa. Voi johtua lyhyestä pinnastani: kun mieltä painaa, saatan kirota päräyttää päin naamaa kelle tahansa – ja heti tulee helvetin hyvä olo. Ymmärrän tilanteen nolouden vasta jälkikäteen rauhoituttuani, mutta selviän siitäkin toteamalla itsekseni, että vitun väliä.

Kirjoittelen joskus synkeitä väsyneenä ja alavireisenä, mutta viimeistään seuraavana aamuna kaikki näyttää taas paremmalta. En osaa rypeä kielteisissä tunteissa, koska olen pohjimmiltani aika tunteeton. Hyvä elokuva tai kirjakin hävittää huonon olon. Ja sairaat vitsit parantavat varmasti. Myös kävely luonnossa kelpaa lääkkeeksi, mutta olen hävettävän laiska ulkoilija.

Hyvähän minun on, kun elämä on ollut helppoa eikä ole sattunut ikäviä asioita. Yhden itseni ikäisen tutun yllättävä kuolema mietitytti muutaman päivän, mutta lähinnä vain ihmettelin kuoleman synnyttämiä uusia tunteita. Sodat, nälänhätä ja ympäristöongelmatkaan eivät oikein kosketa, mutta niistä saa hyviä kirjoitusaiheita.

Masennus on määritelty "apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tilaksi, joka häiritsee sosiaalista ja päivittäistä elämää". Sosiaalisesta elämästä en tiedä mitään, mutta satunnainen vitutus on minusta ihan normaalia arkea. Kai tälläkin häiriöllä on jokin hieno lääketieteellinen nimi.

Huhut masentumisestani ovat vahvasti liioiteltuja.