Parhaat työpäivät ovat takanani. Saan vielä tehtyä hyviä yksittäisiä tuloksia, mutta itsemotivoitumisen synnyttämä innoitus ja omistautuminen ovat mennyttä. Vielä kaksi vuotta sitten tein pitkiä päiviä ja sain paljon aikaan, koska olin oikeasti kiinnostunut tekemistäni töistä.

Olin huomaamattani ajautunut loukkuun: mietin työasioita vapaa-aikana ilman ylimääräistä palkkaa. Maanantaiaamuisin oikein odotin pääseväni työpaikalle, jotta pääsin kokeilemaan viikonloppuna keksimiäni ideoita.

Kaksi vuotta sitten päässäni naksahti jokin, ehkä alkava keski-iän kriisi. Aloin miettiä, miksi töitä tarvitsee lainkaan tehdä. Ajatella, jos pääsisi eläkkeelle aikaisemmin ja voisi viettää arkipäivät niin kuin huvittaa.

Saisi kirjoittaa, minkä jaksaa. Parhaat lauseeni ovat vielä kirjoittamatta. Haluan kehittää itseäni, löytää uusia tapoja kertoa asioista, hioa lauseita. Huomaan silloin tällöin pohtivani juttujen ideoita työaikana. Otan nyt takaisin sitä aikaa, jonka olen menettänyt vuosien mittaan pohtiessani työasioita vapaa-aikana.