Ei se ole uskonasia, sanotaanhan niin fysiikan kirjassakin: eristetty systeemi pyrkii kohti suurempaa epäjärjestystä. Kaikki kuluu ja vanhenee; koi raiskaa ja ruoste syö. Kaikki on katoavaista, se on luonnonlaki.

Ihmisen tehtävä on ollut rakentaa, koota, järjestää. Mutta nyt tiedämme, että maailmankaikkeus laajenee eikä toivoa elämän jatkumisesta ole. Tekniikan kehityksen päämäärä onkin aina ollut tieto siitä, milloin maailma loppuu.

Hakataan, raiskataan, tapetaan - nykyajan pyhä kolminaisuus. Näin ilmaisemme konkreettisesti masennuksen ja tuskan. Pian katoamme, ja tiedämme sen sisimmässämme.

Kuolemaa ei pidä pelätä. Vähän ennen loppuaan moni tajuaa vain katoavansa, palaavansa samaan tilaan kuin ennen syntymäänsä. Toinen jalka haudassa kävelevät hymyilevät siksi niin autuaasti.

Kaikki maailmankaikkeuden asukit tapaavat aikanaan mustassa aukossa. Tosin silloin olemme pelkkää energiaa, voimalatausta, joka tulee noin 80 kilosta kerrottuna valonnopeuden neliöllä.

Kadota, siinä kaikki. Täydellinen keino ratkaista ongelmat! Raamatun kuvaama kadotus on mitä täydellisin olotila, vaikka kristityt kauhistelevat sitä. Onko kiehtovampaa ajatusta kuin katoaminen, lopullinen, täydellinen poistuminen paikalta?