Maailman metropolien ilmaisen totuuden torvi Metro-lehti julkaisi listan maista, joissa on eniten itseään erittäin onnellisena pitäviä:

1. Venezuela 55 %
2. Nigeria 45 %
6. USA ja Irak 39 %
29. Suomi 20 %

Googlen ensimmäinen löytö mainitusta lähteestä kertoo, että NationMaster on huijausta. Väite on aprillipäivänä tehdystä blogimerkinnästä. Ketä uskoa?

Ensiksi löytynyt tietoiskusivusto kertoo, että Venezuelassa on yli 20 miljoonaa asukasta, joista puolet on alle 18-vuotiaita. Huumeet salakuljetetaan Kolumbiasta USA:han usein Venezuelan kautta. Venezuelalaiset ja nigerialaiset osannevat iloita pienistä asioista ja olla stressaamatta itseään turhaan.

Kun kysytään, oletko onnellinen, suomalainen painaa päänsä rintaan, mutta amerikkalainen röyhistää pensastaan (Bush). Onnellinen voi olla englanniksi blessed (siunattu), fortunate (hyväonninen) tai happy (iloinen). Kukapa amerikkalainen ei uskoisi elävänsä maanpäällisessä paratiisissa, Jumala siunakkoon Amerikkaa.

Suomalaisen ei tarvitse tekopirteästi ja -isänmaallisesti väittää olevansa erittäin onnellinen. Ainakin naapurilla menee aina paremmin. Sitä paitsi kylmää ja pimeää kestää puoli vuotta, eikä kesä meinaa sittenkään tulla.

Leevi And The Leavingsin Onnelliset-piisin mukaan kyllä voisi olla onnellinen: "On mulla stereo, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri."

Eikö onnellisuus jakaudu tasaisesti Gaussin käyrän mukaan? Olisihan luonnotonta, jos puolet väestä olisi erittäin onnellisia. Mistä saisi tarkoituksen elämälle ja työlle, jos ei olisi enää parannettavaa, olisi jo onnensa kukkuloilla? Pitäisikö muka alkaa vain viihtyä ja nauttia?