En ole koskaan tilannut Helsingin Sanomia enkä tilaa, mutta luen säännöllisesti Fingerpori- ja Wulffmorgenthaler-pilakuvat verkkolehdestä. Monen maailmankuva avartuu, vaikka tiukkapipot varmaan lähettelevät säännöllisesti moitekirjeitä noista kuvista.

Fingerporin homot, pedofiilit, rasistit ja uskovat ovat hykerryttäviä, mutta ymmärrän hyvin, että joku voi pahoittaa mielensä noista vitseistä. Taidan keski-ikäistyä.

Olen jo vuosia seurannut Wulffmorgenthaler-sivustoa, jossa on usein hurmeisia ja alatyylisiä pilakuvia, joita tuskin koskaan julkaistaan Hesarissa, esimerkiksi tänäistä vähemmän hellää isää.

Hesari on kuitenkin naurattanut muun muassa eläintensuojelijoita Wulffmorgenthaler-pilakuvilla pelastakaa kirahvit ja hylkeenpoikaset. Kuvat ovat kaiken lisäksi väreissä verkossa!

Olikohan vain hillitön yhteensattuma, että 4.2.2010 Fingerporissa muisteltiin natsiaikoja ja Wulffmorgenthalerissa esiintyi Hitler? Sarjakuvasivun toimittajalla oli varmasti hauskaa.

Rolling Stone -lehti listasi 100 parasta kitaristia vuonna 2003. Sijoilla 17–18 olleet Jack White ja John Frusciante olivat minulle täysin tuntemattomia tuolloin, mutta nyt heissä tiivistyy koko 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen. Molemmat J:t tekivät kymmenisen levyä eri kokoonpanojen kanssa, ja odotan heidän tekevän parasta kitararokkia myös 2010-luvulla.

Valkosen Jaakko teki yhtyeiden The White Stripes (rokkibändi ei kaipaa basistia, mikä oli todistettava) ja The Raconteurs kanssa hienoja levyjä. Iso hitti tuli vasta Alicia Keys -duetosta Another Way to Die, joka lienee ainoa Bond-teema, jossa soi särökitara.

Red Hot Chili Peppers teki vain kaksi studiolevyä 2000–2009, tosin Californication tuntuu myös 2000-lukulaiselta, vaikka ilmestyi 1999. Eniten olen kuunnellutkin John Fruscianten soololevyjä, joita hän teki peräti kahdeksan ja joiksi voi melkein laskea myös kaksi Ataxia-yhtyeen kanssa tehtyä levyä. F täyttää muuten tänään 40 vuotta.

Ei muuta kuin YouTubeen ihastelemaan vaikka näitä harvinaisuuksia: The White Stripesin Seven Nation Army (live) ja The Raconteursin Broken Boy Soldier (live). Fruscianten Fallout (demo) ja This Cold (akustinen) sekä Johnny Cashin laulama Heart of Gold, jossa F vetää puolen minuutin kitarasoolon kahden minuutin jälkeen.

Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue murskasi Venäjän 5–0 ja toistamiseen pronssiottelussa 4–0 Lillehammerin olympialaisissa 1994, aloin uskoa, että Suomi pystyy voittamaan minkä maan tahansa. Ykkösketjussa pelasivat parikymppiset Saku Koivu, Ville Peltonen ja Jere Lehtinen.

Mutta tuosta on 16 vuotta. Tulkaa nyt pilkkimästä papparaiset, siellä pelataan jääkiekkoa! Vancouverin olympialaisissa Suomen kultahaaveet tyrmäsi välierässä 1–6 ironisen osuvasti USA:n joukkueen vikkelät nuoret, joita vähäteltiin etukäteen sanomalla, että tiukoissa paikoissa kokemuksesta on aina hyötyä.

Tänään pronssiottelussa Suomi oli häviöllä Slovakiaa vastaan 1–3 kahden erän jälkeen. Erätauolla kapteeni Saku Koivu sytytti taisteluinnon katsomalla pelaajia tiukasti silmiin. Sen jälkeen käytiin lyhyt keskustelu, ennen kuin joukkue palasi jäälle ja otti pronssia lukemin 5–3:

– Lähdetään.
– Mikäpä siinä.

Hyökkääjä Olli Jokinen (31) ilmoitti jättävänsä maajoukkueen turnauksen jälkeen, koska on nuorempien pelaajien aika. Kommentti oli varmasti suunnattu Koivun (35), Lehtisen (36) ja Teemu Selänteen (39) hyökkäysketjulle, joka tehottomuudestaan huolimatta sai pelata paljon ylivoimatilanteita. Ottakaa esimerkkiä Jokisesta!

Selännehän ehti jo kertaalleen lopettaa uransa, mutta palasi NHL:ään välivuoden jälkeen. Kysyttäessä Vancouverin olympiajoukkueesta hän oli kuulemma vastannut:

Ne ovat tosimiehiä. Tekisi mieli olla mukana.

Olympiajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen soittikin lopulta Selänteelle:

Tuletko mukaan? Eihän se ole samanlaista kuin ennen, mutta menettelee.

Kysymyksen jälkeen molemmat herrat röhähtivät nauruun.

Lainaukset ovat Sam Peckinpahin elokuvasta Hurja joukko, jonka YLE teemaan sopivasti näytti viime yönä muutama tunti ennen pronssiottelua.

Repeän aina, kun muistan tv-uutispätkän, jossa haastateltiin miestä nimeltä Janis Petke. Miksi Kummelilta lainattu typerä sanaleikki jaksaa naurattaa?

Video on dokumentti tilannekomiikasta, siitä miten jymäytetään toimittajaa, joka erehtyy kysymään haastateltavan nimeä. Kokeillaan ottaako toimittaja työnsä liian vakavasti, eikö se osaa epäillä vilunkia. Tehdään siitä alatyylitoimittaja viattomalla jäynällä.

Ja ehkäpä toimittaja tajusikin vitsin, mutta laittoi sen tarkoituksellisesti kiertämään, halusi hauskuttaa työkavereitaan. Päivittäiseen puurtamiseen pientä rosoa, jossa on myös mediakriittisen satiirin aineksia.

Kuvittelen mielessäni toisenkin tilannekomiikan helmen: uutistenlukija oivalsi sanaleikin suorassa tv-lähetyksessä ja yritti jatkaa sen jälkeen kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut, vaikka nauru kiersi mahassa ja vedet pukkasivat silmiin.

Saikohan joku lapsi hetkellisen Bisquit-oireyhtymän katsellessaan uutispätkää, vilauttiko alitajuinen sananmuunnos mieleen suttuisen kuvan jostain lapsille sopimattomasta. Siinä saattoi päästä itku kuin Fight Club -elokuvan kohtauksessa, jossa lapsi näki sukuelimen välähtävän valkokankaalla.

On mukava pohtia, menettikö moni neitseellisen uskonsa tv-uutisten totuusarvoon. Voiko toimittajia huijata noin helposti? Vai yrittävätkö toimittajat huijata meitä, suurta yleisöä? Moniko katsoja ei edes huomannut mitään outoa? Toisaalta pätkä saattaa menestyä hyvinkin, kun joskus äänestetään ikimuistettavimpia uutishetkiä.

Sitä paitsi YouTuben video naurattaisi, vaikka joku olisi liittänyt Janis Petke -nimen jonkun toisen nimen päälle kotikonstein. Juuri noin tehdään tasokasta tv-uutisten parodiaa.

Sitten vielä yksi blogisti rakentaa itseironisen maailmanselityksen yhdestä sanaleikistä. Turha tulla aukomaan, jos ei ymmärrä vitsin piilotasoja, se itselleen vakuuttaa ja nauraa matkalla verkkopankkiin – kunnes muistaa, että huumorilla ei elä, vaikka se onkin rohto, joka auttaa selviämään elämästä.

Ihmetys ja kummitus näitä julkisia turhiksia, heidän nolouttaan ja sen ympärille rakennettua turruttavaa liiketoimintaa.

Ovatko nolouden huippu ne naiseläjät, jotka puolivahingossa vilauttelevat vähien vaatteidensa aukkopaikkoja päästäkseen viihdeuutiskuviin ja -otsikoihin?

Vai ovatko nolompia noiden kuvien suurkuluttajat, jotka seuraavat toisten toilauksia päivittäin? Vai ne itseään toimittajaksi kutsuvat, joiden työ on napata nakukuvia ja keksiä niistä skandaaleja?

Vai ne nolouden kulttuurin kritisoijat, jotka ovat asettuvinaan pelleilyn yläpuolelle, jotka päivittelevät tiedonvälityksen nykytilaa käytyään tarkastamassa uusimman "tosi-tv:stä tuttu osti uuden alusasun" -paljastuksen. Ei ole niilläkään parempaa tekemistä. Olemme kaikki samassa koukussa.

Vai onko huipuin sittenkin se korkein voima tai olento, joka loi tämän kaiken? Tosi älykästä suunnittelua. Olemme evoluution päätepiste lööpin iin päälle.

Kuka voi sanoa uskottavasti, että ei ole olemassa huonoa julkisuutta? Siis Matti Nykäsen lisäksi? Harvasta tulee semmoinen täysin ryvettynyt ääri-ilmiö, jonka julkisuuskuva vain vahvistuu uuden loan heitosta.

"14-vuotias tyttö laati tappolistan koulukiusaajistaan" nostettiin uutiseksi tällä viikolla. Maailmankirjat eivät sentään ole sekaisin, mutta kotimainen lehdistö, siis niiden toimittajat, näyttävät olevan. Onko semmoisiakin nuoria, jotka eivät ole koskaan tehneet tappolistaa?

1980-luvulla, sattumoisin noin 14-vuotiaana, kirjoitin itsekin päiväkirjaan 10 nimen "Nämä pitäisi tappaa" -listan. Kärjessä olivat Ronald Reagan ja Ajatollah Khomeini; muistaakseni mukana olivat myös Muammar Gaddafi ja Neuvostoliiton silloinen presidentti, kuka lieneekään. Kyseiset herrat edustivat minulle pelkoa kolmannen maailmansodan syttymisestä.

Listallani olivat myös Ahti Karjalainen ja Paavo Väyrynen, jotka edustivat likaista kotimaista politiikkaa. Itkussa ja naurussa oli pitelemistä, kun Väyrysestä tuli ulkomaankauppaministeri vielä vuonna 2007. Ja kun hän vihjaisi vuodenvaihteessa, että voisi olla käytettävissä keskustan puheenjohtajaksi, siis pääministeriksi. Jos vaaleissa voisi antaa myös miinusääniä, Väyrynen olisi hävinnyt politiikasta jo 1970-luvulla.

"Mä tapan teidät kaikki" -huudahdus on kai nykyään sitten tappolista, johon kuuluvat kaikki kuuloetäisyydellä olevat. "Tapan sen, joka tulee tielleni" -huudahdus on vastaavasti avoin tappolista, johon kuuluu ensimmäinen vastaantulija. On sanalla voimaa.

Lehdissä kritisoidaan taidetta ja viihdettä, joten miksi ei myös päivän uutisia? Kriittistä keskustelua käydään vain Internetin keskustelupalstoilla, mutta jyrkkien vastakkainasettelujen seassa vain harva yrittää lähestyä asioita rakentavasti, punnita hyviä ja huonoja puolia.

Mitäänsanomattomat uutislehdet joutaisivat tappolistalle.

Kakkosnelosen Tony Halmeida halusi pitää ulkona perseestään. Esitti kovaa miestä, joka ei käännä selkäänsä miehille – mutta antoi silti koruommella takapuoleensa tekstin EXIT ONLY.

Työkyvyttömyyseläkeläinen Herra 47 showpaini omassa sarjassaan ja kieriskeltyään hikisten miesten kanssa trikoissa kirjoitti homofobisia runoja. Surkean kansanosan edustaja ei osannut suhtautua maahanmuuttajiin itsekriittisesti, vaan harrasti suorasukaisia ylilyöntejä ja laittomia aseita.

Nyt kaikin puolin entinen lahja toimintaelokuvien henkivartijakaartin statistiksi näytteli kaappia kolmannessa Die Hard -elokuvassa. Vain kuolleen ruumiini yli taas -elokuvan ohjastanut Renny Harlin aikoi tämän tästä tulevaan Mannerheim-elokuvaansa sovittaa hänelle toista kaapin roolia: sen kaapin, josta Mannerheim tuli.

On täällä surkeita tyyppejä. Vai ovatko niiden äänestäjät vielä surkeampia? Vai tämä kansa, josta ei löydy parempia edustajia? Vain hyvät kuolevat nuorina; hyvä että toiset kärsivät keski-ikään asti.

Tieteiselokuva nousee valmiiksipurtujen ideoiden yläpuolelle, paljastaa odottamattomia mahdollisuuksia ja avaa uusia näköaloja jopa kaikkein mielikuvituksettomimman katsojan tajunnassa. Suuria toiveita herättää nimenomaan tuo (suhteellisen) uusi tapa nähdä ja olla, nuo leiskaukset pois tavanomaisen piiristä, hypyt uusiin elämänkaariin, tuo rikkaamman kokemuksen jano – se juuri on aidosti ja loistavasti elokuvallista. (Ado Kyrou)

Minkä elokuvan näkivät ne arvostelijat, jotka kirjoittivat Avatarista näin:

Eivät ne kolmiulotteiset erikoistehosteet niin erikoisia olleet. Sisällöltään ontto.

Täytyy olla puutteellinen stereonäkö, jos silmät eivät pullahtaneet kuopistaan. Eikö ympäristönsuojelu riitä sisällöksi, sanomaksi? Entä terrorisminvastaiseksi sodaksi puettu luonnonvarojen ryöstöretki?

Päähenkilön tila synnytti ajatuksia: Ymmärtääkö sotainvalidi parhaiten vastapuolen kärsimykset? Eikö halvaantunut saisi saada toista mahdollisuutta: loikkia metsässä, pariutua söpön mirrin kanssa?

Kirja kuulemma aktivoi, kehittää mielikuvitusta, kun taas elokuva passivoi, sopii mielikuvituksettomille. Show not! Hyppään milloin tahansa James Cameronin mielikuvitusmaailmoihin. Myös Peter Jackson, Terry Gilliam, Tim Burton, Hayao Miyazaki ja Guillermo del Toro käyvät.

Avatar voi voittaa parhaan elokuvan Oscarin historiallisesti ensimmäisenä tieteiselokuvana. Aiemmat tieteiselokuvamaiset ehdokkaat ovat Tri Outolempi, Kellopeliappelsiini, Tähtien sota ja E.T.

Vaikka lumenvalkoinen Espoo loistaa tänään kansainvälisissä pääuutisissa, toivottavasti ensi vuosikymmenellä uutisoidaan ja keskustellaan vähemmän näillä sanoilla:

ampumavälikohtaus
aseenkantolupa
persoonallisuushäiriöinen
mustasukkaisuusdraama
lähisuhdeväkivalta
ulkomaalaistaustainen
maahanmuuttokeskustelu
turvapaikanhakumenettely
islaminvastaisuus
lynkkausmieliala
kuolemanrangaistus

Toimittaja Reija Ypyä kirjoitti Metro-lehdessä tänään:

Tekstejä suolletaan enemmän kuin koskaan ennen. Mutta koska tuotetaan tekstareina, sähköpostiviesteinä ja Facebookiin, mitään ei jää jäljelle.

Emme myöskään nauhoita keskustelujamme ja videoi elämäämme 24 tuntia päivässä. Mitä sitten, onhan lähes kaikki viestintä tarkoituksellisesti kertakäyttöistä. "Olen kotona vartin päästä" ei ole keskimäärin säilyttämisen arvoinen viesti.

Eikö mitään jää jäljelle? Tiedot säilyvät Internetissä varmemmin kuin esimerkiksi kirjeessä tai kortissa. Sähköisestä viestistä jää useita jäljennöksiä.

Oikeissa kirjeissä on jotain ihanan nostalgista, käsinkosketeltavaa. Ehkä tämä on pian uusi trendi, paluu hitaaseen kommunikointiin.

Näin nostalgisoi vanhempi ihminen – nykyään muuten "vanhemmat naiset" ovat minua nuorempia – mutta nuorilla ja varsinkaan lapsilla tuskin on tuommoista tekoharrasta suhdetta paperiin. Joulukorttien lähettämättä jättäminen on ekoteko.

Käsinkosketeltava tuntuu arvokkaalta ja on yleensä helppokäyttöisempi, mutta elämä nyt vain muuttuu virtuaaliseksi. Sitä paitsi sähköiset viestit ovat käsinkosketeltavia kosketusnäytöillä, ja muutaman vuoden päästä myös kolmiulotteisia ja entistä aidomman tuntuisia.

Hidas viestintä, leppoistaminen – siihen kyllä palataan vielä.

Tänäinen Metro-lehti täräytti sivulla 4:

Viharikos pitäisi säätää lailla rangaistavaksi, esittää sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

 

Asia on Viljasen mielestä ajankohtainen, koska seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomeen on odotettavissa enemmän maahanmuttajia kuin viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana yhteensä.

– Yhteiskunnan pitää myös virallisen syyttäjän johdolla näyttää, ettei tällaista hyväksytä.

Ehkä toimittajan kielitaito vain kömmähti, ehkä hän oikeasti yritti viitata viimeisessä lauseessa ensimmäiseen kappaleeseen, mutta erehtyi laittamaan väliin kappaleen maahanmuutosta. Ei kai tässä sentään piilorasisteja olla.

"Lämpimämpi talvi" äänestettiin suomen hassuimmaksi käsitteeksi Helsingin kirjainmessuilla pidetyssä kilpailussa. "Varsinkin ne lainausmerkit hymyilyttävät ääneen tämän tästä", antoi muuan äänestäjä luvan kertoa.

"Käsite" äänestettiin hassuimmaksi sanaksi samaan aikaan lähes yhtä pidetyssä kilpailussa. "Pedofiili", "lapsenraiskaaja" ja "sisäsiittoinen" eivät saaneet ääniä. "Ne vain eivät naurata", tiesi toinen äänestäjä.

Useaakin useampi valitsi hassuimmaksi sanaksi semmoisen, jota piti hassuna. Sikahassun voittajan kylkiäisenä seuraavaksi eniten ääniä saivat "hahhahhaa" ja "hehhehhee", sillä niissä toistuu sama konsonantti ja vokaali: edellisessä h ja a, jälkimmäisessä h ja e. Hassunhauskasti ja osuvan iskevästi kuvaaviksi sanoiksi mainittiin "kusipää", "Vanhanen", "lärvät" ja "ovensuuvastailu".

Epäjohdonmukaisuus herätti sekavia ajatuksia: "perseet olalla", "juu ei" ja "sika-nauta" hassuttivat ristiriitaisuudellaan. Sanojen "demokratia" ja "omavastuu" merkitys oli äänestäjistä epäselvähkö. "No, ne nyt tarkoittavat jotain", arveli eräskin.

Kielentutkijalla meni pieni sormi suuhun tuloksista: "Tyhmempi lienee olettaisi, että ihan kaikista hauskimpia olisivat pitkät yhdyssanat. Monesta olikin, mutta ei ihan kaikista. 'Kusipääministeri', 'lapsivesiliirto' – ei siis vittu, väittääkö joku vakavalla naamalla, että nuo eivät ole hassuja. Ei vittu."

Hassuina pidettiin sanoja, joita ulkomaan- ja eritoten svedupellet ääntävät päin persettä. Syystäkin. Esimerkillisistä sanoista käyvät esimerkeiksi "maahanmuuttokriitikko" ja "homoseksuelli". Pellejä pidettiin muutenkin hassuina.

Loppukevennykseksi tutkija kiteytti: "Suomen sisällä lienee alueellisia eroja siinä, millaiset sanat huvituttavat. Toisaalta ihmisissäkin on eroja. Suomen ulkopuolellakin on todennäköisesti eroja. Kai."

Lisää elokuvasuomennoksia:

Basic Instinct – Housut pois

Boogie Nights – Kaikki pelissä

Boys Don't Cry – Kurvit suoriksi

Dead Ringers – Voi veljet, missä lienet?

Deliverance – Hyppyä, soutua ja rakkautta

Demon Seed – Tämä intohimon hämärä kohde

Grease – Ota kiinni jos saat

Last Tango in Paris – Rasvatyyni

Matador – Kuollut mies ei palttoota kaipaa

Pink Flamingos – Koirankeksit

Three Colours: Red – Lihan värinä

W. – Lorvista loordiksi

Jos edes tulen mukaan, niin jälkijunan takapenkillä, selkä menosuuntaan. Vasta elokuussa löysin Spotifyn, jota kaikki ovat suitsuttaneet iät ja ajat. Ensimmäiseksi ihastuin omistajuudesta vapautumiseen: enää ei tarvitse säilyttää tuhansia musiikkikappaleita omalla koneella ja pelätä, että kovalevy hajoaa ja hävittää keräämäni arkistot.

Jätin koneelleni vain muutamia hitaita suosikkeja (Neil Young, Suzanne Vega) ja tykkirokkeja (Green Day, Weezer), joiden välissä ei kestä kuunnella mainoksia. Lisäksi jätin tietysti levykokoelmat, jotka vielä puuttuvat Spotifystä (lähes) kokonaan: The Beatles, Bob Dylan, Peter Gabriel, The Smiths, Led Zeppelin, Tuomari Nurmio, Juice Leskinen, Pelle Miljoona, Kotiteollisuus.

Alkuihastuksen vaaroja on, että vanhat suosikit unohtuvat, kun kuulee jatkuvasti uutta musiikkia. Yllättäen Ruotsista tulee Kentin lisäksi muutakin hienoa rokkia: The Sounds, The Hives, Timo Räisänen. Islannista taas herkistelijä Emiliana Torrini, jonka löysin Anna Puun (Jungle Drum) kautta.

Elokuvissa soineet kappaleetkin ovat johdattaneet uusiin tuttavuuksiin. Coenmaisesta kidnappauskomediasta Kohtalon kolhuja (The Big White, 2005) jäi päähän soimaan kappale I Want to Protect You (The Eels), musiikkihempeilystä Once (2006) taas Oscarinkin voittanut Falling Slowly (Glen Hansard, Markéta Irglová).

Helsingin Sanomissa arvosteltiin eilen Anssi Kelan Aukio ja Vesterinen yhtyeineen -yhtyeen Jönköping. Tuskin levyt vielä ovat Spotifyssä, ajattelin mutta kokeilin kuitenkin – ja siellähän ne olivat! Mahdoton ajatus, että enää ostaisin musiikkilevyjä: pitää heittää vanhatkin kiertoon. Voisin jopa harkita maksavani 10 euroa kuussa siitä ilosta, että sisäinen pikkupoikani pääsee aina halutessaan karkkikauppaan maistelemaan.

Miten voisi olla pitämättä sotaelokuvasta, jossa ei varsinaisesti sodita vaan keskustellaan pitkät tovit viestinnän vaikeudesta – ranskaksi, englanniksi, saksaksi, italiaksi – ja joka on pullollaan viittauksia elokuviin: "Pesäpallomaila hakkaa elokuvissakäynnin." Jokerilyöjää näyttelee osuvasti Eli Roth, viime vuosien ilkeimpien kauhuelokuvien Cabin Fever ja Hostel ohjaaja.

Ovatko natsien päänahan metsästäjät suurempia paskiaisia kuin natsit? Elokuvan "väärin" kirjoitetussa nimessä Inglourious Basterds on ylimääräinen u-kirjain ja yksi a-kirjain on muutettu e-kirjaimeksi, koska "se lausutaan niin" Tarantinon mukaan. Englannissa "u" lausutaan kuten you, joten vihjaako Tarantino, että "te" olette kunniattomia paskiaisia, siis me elokuvan katsojat.

Tunnustan: rynnimme miljoonittain teatteriin katsomaan veristä roiskintaa ja mustaa huumoria. Tässä ei kuvata sotahistoriaa vaan väkivaltaelokuvan historiaa, joku kirjoitti osuvasti. Elokuvan voi nähdä myös yleisemmin satiirina median väkivallasta – samassa sarjassa kuin Kellopeliappelsiini, Tarantinon käsikirjoittama Syntyneet tappajiksi ja Funny Games, jossa tappaja pikakelaa todellisuutta taaksepäin videon kaukosäätimellä.

Myös Pulp Fiction ja Kill Bill olivat episodielokuvia: löyhä kehyskertomus niputtaa yhteen kohtaukset, joista moni olisi yksinään loistava lyhytelokuva. Jokainen Kill Bill -kostotarina on vieläpä elokuvan eri lajityyppiä, mikä korostaa koostemaisuutta. B-elokuvien kierrättäjä Tarantino on genretro.

Voinen lainata itseäni, onhan Tarantinokin tehnyt itsensä lainaamisesta taidetta. Nähtyäni Hurjan joukon vuonna 1985 lopetin esseeni: "Väkivaltaelokuvat synnyttävät väkivaltaelokuvia."

Tyy-dy tyy-dyt-tyy
tyy-dy tyy-dyt-tyy
tyy-dy tyy-dy tyy-dyt-tyy
tyy-dy tyy-dy tyy-dyt-tyy
(Kill Bill Soundtrack: Whistle Song)

72-vuotias (itsensä)näyttelijä David Darracine yllätettiin housut kintuissa bangkokilaisesta hotellihuoneesta, ennen kuin hän ehti tulla kaapista. Tee se itse -mies viimeiseen hengenvetoon teki tiettävästi itsemurhan itseä tyydyttävällä tavalla. Kung-fu-elokuvien tähden itsepuolustustaidotkaan eivät epäonnistuttaneet aktia.

Taisi jäädä stunt(wo)man tulematta, joten David päätti tehdä temput itse ja harjoitteli uuden elokuvansa seksikohtausta, mutta lavasteet tekivät tepposet. Tai ehkä murhe valtasi mielen, koska Quentin Tarantino ei jostain syystä suostunut tekemään elokuvaa Kill Bill: Vol. 3.

Kill Bill -elokuvien lisäksi David muistetaan jos muistetaan muun muassa elokuvista On the Line, Fatal Secret, Bitter End, Homo Erectus, Fall Down Dead ja My Suicide. Viimeiseksi elokuvaksi jäi Veivi – korkeajännitys (Crank 2: High Voltage).

Sadekin on kauniimpi elokuvissa. Lauantai-iltaisin puoli yhdeltätoista katson yleensä elokuvaa tv:stä, mutta kun sieltä harvoin tulee hyviä elokuvia, niin miksi ne lähettävät monta samaan aikaan. Toisaalta on hyvä, että myös uudet kanavat Liv ja Viisi näyttävät elokuvia.

Tänä iltana menee hetken aikaa päällekkäin seitsemän elokuvaa, joissa kolmessa näyttelee tämänvuotinen Oscar-voittaja: Järki ja tunteet (pitsimekkoinen Kate Winslet), Mies hevosena, Tulivuori, Sukellusvene U-96, Cherbourgin sateenvarjot, Valkoinen sulka (Heath Ledger) sekä Kinkkua, kinkkua (yläosaton Penélope Cruz).

Mies hevosena on valintani tallennettavaksi, koska vuoden 1982 tv-esityksestä muistan vain kliimaksin, kohokohdan. Valkoinen sulka on valintani katsottavaksi, koska vain se on näkemättä. Zoltan Kordan versio vuodelta 1939 oli niin hyvä, että uusi versiokin kiinnostaa. Sitä paitsi Heath Ledger oli parempi näyttelijä kuin uskoinkaan, joten on täydennettävä elokuvatietämystä hänen kohdallaan.

Sukellusvene U-96 on sotaelokuvien klassikko, mutta olen nähnyt sen jo monesti. Tulivuorta en vaivaudu katsomaan toistamiseen: Tommy Lee Jones jatkaa Takaa-ajetusta liiankin tuttua käskijän roolia, eikä erikoistehostettu laava sulata sydäntäni.

Parikymppisiä naisiakin katselisi mieluusti, mutta Järki ja tunteet tulee tv:stä usein, enkä kaipaa tänään cherbourgilaista sadetanssia (Catherine Deneuve) ja espanjalaiset kinkut tuli nähtyä äskettäin toistamiseen videolta. Elonet varmisti muistikuvani, että Kinkkua, kinkkua on illan ainut ensiesitys maksuttomalla tv-kanavalla.

En jaksa seurata uutisia enkä mainoksia. Samat typeryydet, samat tuohtuneet reaktiot masentavat. Miksi sanomalehdet vain lainailevat uutisia toisiltaan eivätkä julkaise tutkivien toimittajien kolumneja? Mitä, missä, milloin -uutisia enemmän kiinnostaisivat kuka, miksi, miten -pohdiskelut ihmisistä, vaikuttimista, taustoista.

Sikojen ystävät, mukaan lukien siat itse, tykkäävät kyttyrää, kun puhutaan sikainfluenssasta. Sopivampi nimi on kuulemma Meksikon tauti tai H1N1. Tauti leviää ihmisten suusta suuhun sekä median hampaista toisiin ja ennen kaikkea resepteihin: apteekeista ostetaan kaikki influenssalääkkeet.

Olipa taustalla amerikkalaisten bioasekokeilu tai lääkeyritysten vuodattama pöpö, USA:n entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld ja muut Tamiflun osakkaat nauravat matkalla verkkopankkiin. Tätä on nykyajan viral marketing tehokkaimmillaan.

Sikojen lahti pääsi taas uutisiin. Tauti ei tartu siasta ihmiseen, eikä nimi sikaa pahenna, mutta niin vain Egyptiin perustettiin maailman suurin drive-in-teurastamo. Onneksi ei kyseessä ollut lapsihalvaus.

Lehdessä luki, että maailma on nyt kahden Amerikasta lähtöisin olevan kurimuksen kourissa: talouskriisin ja sikainfluenssan. Hölynpölyä. Jos en seuraisi uutisia, en tietäisi mitään kummastakaan "ongelmasta".

Älä ammu viestintuojaa, paitsi jos se yrittää jatkuvasti pelotella jollain maailmanlaajuisella uhalla, joka aina osoittautuu paskapuheeksi.

Median keskiössä nollatutkimusten tulokset.

Koirakin haukkuu postinkantajaa, joka tuo huonoja uutisia.

Kissankokoiset, turruttavat.

Erilaisuuden ymmärtämistä ei helpota, että on itse erilainen.

Silmät voi sulkea katselemalla tv:tä.

"Vähintä mitä voin tehdä." Ainakin sanovat sen vilpittömästi.

Uskottavuuskriisi: kädet ristissä, tekojen kanssa.

Rukous, vastuuvapauslauseke.

Riko sääntöjä! Ei niitä muuten korjata.

Kirjoittaminen on yksinäisten kontaktilaji.

Lainauksia vuoden ehkä hellyttävimmästä "uutisesta", säteilypurkauksesta avaruudessa:

Räjähdys ehkä levisi joka suuntaan. Se ei ehkä tavoittanut teleskooppia ja Maata kohdennettuna kiilana.

Jättimäinen ja lyhytikäinen tähti voi romahtaa hyvin nopeasti – – Romahduksessa syntyy ehkä musta aukko.

Tutkijoiden on ehkä muutettava käsityksiään siitä, miten gammapurkaukset syntyvät.

Niin kai sitten.

Attack of the Man-Eating Monster! Return of the Killer Robot! Olen kaikkiruokainen elokuvahullu, mutta erityisen ahnaasti istahdan kauhu- ja tieteiselokuvien ääreen. Ne hiipivät selkäpiitä pitkin alitajuntaan, jäävät kutkuttamaan mielikuvitusta.

Kauhun ja tieteiselokuvan ovat yhdistäneet parhaiten ohjaajat David Cronenberg ja John Carpenter. Heidän kauhuelokuvissaan on hulluja tiedemiehiä, hengenvaarallista tekniikkaa, avaruuden muukalaisia, yliluonnollisia sairauksia, maailmanlopun visioita.

Tieteiselokuvan klassikoista erottuu kaksi ohjaajaa: Ridley Scott elokuvillaan Alien – kahdeksas matkustaja (1979) ja Blade Runner – Metropolis 2020 (1982) sekä James Cameron elokuvillaan Terminator – tuhoaja (1984), Aliens – paluu (1986) ja Terminator 2 – tuomiopäivä (1991). Miksi muuten ajatusviivaa viljellään niin taajaan suomennetuissa nimissä?

Alien ja Terminator elävät omaa elämäänsä – populaarikulttuurin tuotteina. Neljän Alien-elokuvan lisäksi on tehty kaksi Alien Vs. Predator -elokuvaa. Neljäs Terminator-elokuva Terminator Salvation ilmestyy kesällä, ja Suomessakin näytettiin jo viime vuonna ensimmäiset jaksot tv-sarjasta Terminator: Sarah Connorin aikakirjat.

Miehisten elokuvasarjojen koukku on naissankarit: Ripley taistelee hengestään alieneita vastaan ja Sarah Connor poikansa hengestä terminaattoreita vastaan. Terminator 3: Koneiden kapina -elokuvan paha terminaattorikin oli nainen, samoin kuin uuden tv-sarjan hyvä terminaattori, joka on myös saanut luojansa nimen Cameron.

Terminator-tv-sarjan jatkossa jännittää eniten, meneekö John Connor sänkyyn suojelusenkelinsä kanssa. Virtuaaliseksiä sivusi jo Blade Runner, kun etsivä Deckard ihastui replikanttiin. Toisaalta yhden teorian mukaan Deckard itsekin oli replikantti: hän näki (istutettuja?) unia yksisarvisista, ja toinen etsivä jätti taittelemiaan yksisarvisorigameja jälkeensä vihjeeksi.

Jodie Fosterin ohjaama elokuva Pieni mies Tate (1991) tulee tv:stä. Elokuvatrivistinä keksin aiheesta kaksi kysymystä.

1. Ketkä näyttelijät ovat kaksi Oscaria voitettuaan ohjanneet vähintään yhden elokuvan?

2. Ketkä näyttelijät ovat voittaneet parhaan ohjaajan Oscarin esikoisohjauksellaan?

Ihastuttuani nuorena kauhu-, gore- ja eksploitaatioelokuviin olen sen jälkeen katsonut kaikki kohdalle osuneet kulttielokuvat, harvinaisimmat elokuvafestivaaleilla ja kavereiden videonauhoilta. Olen lukenut Antti ja Asko Alasen Mustan peilin (1985) sekä Harto Hännisen ja Marko Latvasen Verikekkerit: Kauhun käsikirjan (1992) moneen kertaan.

20 vuoden odotuksen jälkeen näin tällä viikolla kaksi kulttielokuvaa, jotka ovat monen mielestä maailman huonoimpia – sairaimpia ja kuvottavimpia: Pink Flamingos (1972) ja The Last House on the Left (1972).

Pink Flamingos hätkähdyttää esittelemällä kirjon kieroutuneita: ristiinpukeutujia, itsensäpaljastajia, eläimiinsekaantujia, sukurutsaajia, ihmissyöjiä. Ohjaaja John Watersin suuri tehtävä oli rikkoa huonon maun rajoja.

The Last House on the Left on perinteistä kauhua: nuoria naisia kidutetaan, raiskataan ja suolestetaan; puhdistautuminen eli katarsis saavutetaan moottorisahalla. Ohjaaja Wes Craven halusi näyttää kuoleman iljettävyyden nähtyään uutiskuvia Vietnamin sodasta.

Väkivaltaelokuvista tuli valtaverivirtaa 1970-luvulla. Millä vuosikymmenellä Texasin moottorisahamurhat (1974) ja Sodoman 120 päivää (1975) tulevat Suomen tv:stä?

Perverssit, psykopaatit, vampyyrit, elävät kuolleet ja muut hirviöt pysyvät poissa unistani, kun katselen niitä valveilla.

40 lempielokuvani lista ("5 tähden elokuvat") on liian vanhoillinen julkaistavaksi: useampi Kubrick, Chaplin, Kurosawa, Coppola, Hawks, Leone, Spielberg ja Gilliam; lisäksi yksi Hitchcock, Ford, Wilder, Fellini, Fassbinder, Cimino, Lynch, von Trier, Tarantino ja muutama muu. 25 elokuvaa on Internet Movie Databasen Top 250 -listalla.

Listaltani puuttuvat esimerkiksi Buster Keatonin, Ohukaisen ja Paksukaisen sekä Marx-veljesten elokuvat, koska en osaa nostaa niistä suosikkeja. Kiinnostavampaa onkin koota suosikkeja 500 lempielokuvani listalta ("4 tähden elokuvat") aiheen tai lajityypin perusteella. Alla on muutamia ei-valtavirtaisimpia listojani.

S&M:

Matador (1986)
Tetsuo (1989)
Singapore Sling (1990)
Saari (Seom, 2000)

Insesti ja pedofilia:

Hulluna rakkaudesta (Fool for Love, 1985)
Lone Star (1996)
Juhlat (Dogme 1 – Festen, 1998)
Onni (Happiness, 1998)

Transvestiitit:

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä (1972)
The Rocky Horror Picture Show (1975)
Ed Wood (1994)
Priscilla, aavikon kuningatar (1994)

Lesbot:

Heavenly Creatures – taivaallisia olentoja (1994)
Kun yö saapuu (When Night Is Falling, 1995)
Bound (1996)
Fucking Åmål (1998)

Ruotsalaiset:

Raivaajat (Nybyggarna, 1972)
Picasson seikkailut (Picassos äventyr, 1978)
Elämäni koirana (Mitt liv som hund, 1985)
Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008)

Blogilistalla päivittelin, että eipä ole tuokaan blogi päivittynyt aikoihin. Ai, se olikin oma blogini. En ole tarkoituksellisesti vähentänyt kirjoittamista vaan olen vain palannut muihin vanhoihin harrastuksiini, varsinkin elokuviin, joiden seuraan on mukava hiljentyä syyspimeillä.

Oivalsin vasta äskettäin, että YouTube on pullollaan hienoja lyhytelokuvia, joita ei hevin näe muualla: Roman Polanskin mykkäfarsseja (Two Men and a Wardrobe, Mammals), David Lynchin häiritseviä taideteoksia (Six Figures Getting Sick, The Alphabet, The Grandmother, The Amputee), Tim Burtonin makaabereja kauhuelokuvia (Vincent, Frankenweenie).

Olen aina lukenut kaikkea mahdollista lempielokuvistani: lehtiarvostelut, Internet Movie Database -tiedot ja -keskustelut, ohjaajien ja näyttelijöiden haastattelut ja elämäkerrat. 1001 Movies You Must See Before You Die -tyyliset kirjat on tehty minunlaisilleni.

Seuraan myös muutamien elokuvasäveltäjien ja -käsikirjoittajien uraa. Nautin tunnistaessani Danny Elfmanin värisyttävän teemamusiikin tai Stephen Kingin tyypillisen henkilögallerian. 35:s näkemäni Kingin kirjoituksiin perustuva elokuva oli The Mist – usva. DVD:llä oleva dokumentti Drew Struzanista innosti tutustumaan elokuvajulistetaiteilijoihin.

Hyvä juliste tiivistää olennaisen liikkuvasta kuvasta: Blade Runnerin inhimilliset androidit (Drew Struzan), E.T.:n jumalaisen kosketuksen (John Alvin), Ilmestyskirja. Nyt. -viidakon hulluuden (Bob Peak), naisten ja roistojen ympäröimän Bondin (Robert E. McGinnis).

Eläinten rääkkyy on tätä nykyä tosimies-tv:n suosikkiaihe. Vihreitä katsojia pelottaa, kun Pelkokertoimessa heiteltäviä käärmeitä pelottaa ja Tallitähden kaakkeja väkivalloitetaan. Painettu sana käytti trendiä hyväkseen tällä viikolla syrjimällä lepakoita.

Ei ole ajoista eletty. Tanssii tätien kanssa -ohjelmasta ei niin tuttu juontajatar Rihanna Korkonen tuli halvalla pannuksi viralta pääuutisaiheeksi, ja viestimet innostuivat heterofobiasta.

Ongelma ei kuitenkaan ole se, että Lapin Kansan päätoimittajaehdokas asuu naisen kanssa vaan että hän itse on nainen. "Kertoessaan asuinkumppanittarestaan oletimme tietysti, että hän itse olisi mies", selitti viraltapanija väärinkäsitystään.

Kalma Meedioista, Lapin Kansan omistajasta, tuli muutenkin puheenaihe. Se osti vuodatus.net-nettipäiväkirjailijaliiton jäsenkirjapainon. Taivaskanavista tuttu Jumala kiirehti ilmoittamaan, että hänen kirkossaan ei saa enää vihkiä vuodatus.net-blogien päätoimittajia virkoihin.

Vapaus, veljeys – unohtui sukupuolten tasa-arvo.

Neil Young rokkasi eilen Helsingissä. Yli puolet kappaleista oli 60–70-luvun taitteesta, Harvest-levyltä (1972) ja vanhemmilta. Mitähän mietti laulaessaan nyt 62-vuotiaana: "Old man take a look at my life I’m a lot like you."

Soittamatta jäivät rakastetuimmat rokkijyrinät, varmimmat kliimaksit: Like a Hurricane, Hey Hey My My, Rockin' in the Free World. Kitarasooloja oli kuitenkin onnistuneesti ujutettu vanhojen balladien rokkaavampiin versioihin (I've Been Waiting for You).

Maailman ensiesityksen saanut Just Singing a Song Won’t Change the World vastasi Eppu Normaalin vanhaan kysymykseen: "Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa?"

Lukiessani arvosteluja harmitti, että jätin konsertin väliin. Olisi varmaan ollut erilaista istua huutamassa ja taputtamassa tuhansien Niilo-fanien keskellä kuin kuunnella ja katsoa piisien konserttiversioita YouTubesta. No, säästin 70 euroa ja sain silti aiheen tähän kirjoitukseen. F*!#in' Up!

Elokuvat on tehty herättämään tunteita, manipuloimaan katsojia. Jos päälle on vielä liimattu sielua raastava musiikki, kylmät väreet kulkevat selkärangassani ja sisälläni asuva itkupilli herää. Vaikka olen kirjaston elokuvien ja musiikin suurkuluttaja, en ole harrastanut elokuvamusiikkia, siis kuunnellut soundtrack-levyjä.

Heinäkuun lauantai-iltojen Leone–Morricone–Eastwood-länkkäreiden innostamana kuitenkin istahdin kuuntelemaan Ennio Morriconen elokuvasävellyksiä. Marraskuussa 80 vuotta täyttävä herra on säveltänyt musiikin yli 400 elokuvaan. Morriconen soundtrack-koosteessa on mahtavaa musiikkia elokuvista Huuliharppukostaja, Suuri gangsterisota, Lahjomattomat, Cinema Paradiso, jotka kaikki ovat suosikkielokuvieni top 70 -listalla.

Morriconen säveltämien länkkärien lisäksi yhtä musiikkinsa kanssa ovat muutamat seikkailuelokuvat mahtipontisine marsseineen (Tähtien sota, Kadonneen aarteen metsästäjät) ja kauhuelokuvat piinaavine pelotteluäänineen (Psyko, Ennustus, Halloween). Ja tietysti Kummisetä, vaikka sen rakkausteema menikin pilalle, kun erehdyin kerran hyräilemään: "Kun puhut rakkaudesta hiljaa raiskaten."

Sotaelokuvien suvantokohtiin sopivat ylimaallisen koskettavat kappaleet, kuten Kauriinmetsästäjän Cavatina. Veteen piirretyssä viivassa sotilaat viivähtävät paratiisimaisella saarella, ja taustalla kuuluu kyläläisten kuorolaulu, joka jää aina soimaan päiväkausiksi päähäni.

Pianolla pimputetuista teemoista herkimmät soivat pehmopornotaiteellisissa uhrautumismurhenäytelmissä Piano ja Lust, caution. Yksi mieleenjääneimpiä on myös Kauniin elämän teema.

Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa on tärkeä kirja. Ensi vuonna tullee englanninnos, mutta parhaiten kirjan sanoma leviäisi näyttävänä jännityselokuvana.

Jos katsot vain yhden elokuvan loppuelämäsi aikana, se voi olla tämä.

Elokuva The Day After Tomorrow kuvasi jäätiköitä ja ilmastonmuutosta, mutta sen verran on vedettävä kotiinpäin, että Roland Emmerichin sijaan Sarasvatin saisi ohjata Renny Harlin, joka kuvasi lumista erämaata jo elokuvassa Cliffhanger – kuilun partaalla.

Elokuvan soundtrack-levylle sopivia kappaleita:

• Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Itku pitkästä ilosta
• Peter Gabriel: Here Comes the Flood
• R.E.M: It's the End of the World as We Know It (And I Feel Fine)

Kirjaa lukiessa näin kansainvälisen yhteistuotannon pääosissa nämä tutut naamat:

• Peter Stormare (Sergei Savelnikov)
• Parminder Nagra (Amrita Desai)
• Lucy Liu (Susan Cheng)
• Martti Suosalo (Kari Alanen)

24 oli ainut säännöllisesti seuraamani tv-sarja alkuvuonna. Kuusi (vuoro)kautta taitaa kuitenkin riittää minulle. Väkivalta on alkanut kuvottaa, eivätkä yllätykset enää yllätä: CTU:sta löytyy myyriä, päähenkilöitä tapetaan, kuolleeksi luullut Jackin tutut palaavat.

Jack Bauerin yli-ihmisyys huvittaa. Tunneälykkönä Jack tunnistaa valehtelijat vaistonvaraisesti. Periaatteen miehenä Jack tekee mitä tahansa suojellakseen kotiaan ja isänmaataan. Sivullisia kuolee vahingossa, mutta keskimäärin Jackin toimet säästävät enemmän ihmishenkiä. Jack voi myös surutta kiduttaa ja tappaa läheisiään, kun uskoo sen olevan tarpeen isänmaan suojelemiseksi.

Sarjan tyypit ovat herkullisen monimutkaisia ja jokainen jakso on täynnä toimintaa ja jännitystä. Moraalikysymykset jaksavat pohdituttaa: pahat ovat pahoja, mutta hyvät toisinaan vielä pahempia. Jack on jokaisen itsenäisen työntekijän esikuva ohittaessaan esimiesten, jopa presidentin käskyt, kun uskoo olevansa oikeassa. Jackin motto: "Laita CTU asialle, mene itse perässä."

Kaiken lisäksi Jack on Jeesus:

Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Jack Bauer alle tunnissa. Vieläpä kahdesti.

Jack Bauer unohti, mihin oli jättänyt avaimensa. Hän kidutti itseään, kunnes paljasti avainten paikan.

Jack Bauer paini Teräsmiehen kanssa. Hävinneen täytyi pukea alushousut viimeisenä.

Kun Jack Bauer kusee vastatuuleen, tuuli kääntyy.

Hämmennyn lehden uudesta linjasta, johon näyttäisi kuuluvan "taiteilija" Teemu Mäen toimiminen kolumnistina. – – Mäki on parhaimmillaankin käsittääkseni eläinrääkkääjä, ja viimeksi kun tarkistin, se ei ole taidetta. (Voima-lehden yleisönosasto)

Mä-en-tee-mut-ta-ne-muut. Olen itsekin pitänyt Mäkeä 20 vuotta sikana, vinksahtaneena. En hyväksy kissan tappamista, mutta tuskin Mäelle tarvitse enää muistuttaa nuorena tehdystä typeryydestä. Tämä on tyypillistä vastareaktiotani: en suvaitse yleisönosastoon kirjoittaneen suvaitsemattomuutta.

Mäki selittää, että hänellä oli taiteellinen visio, mutta syyllistyi eläinrääkkäykseen vain kömpelyyttään. Innoitus on hyvinkin voinut tulla Pedro Almodóvarin kaksi vuotta aiemmin ilmestyneestä elokuvasta Matador, jonka alussa härkätaistelija silmät luo ylös väkivaltavideotaivaaseen ja yhteen kätensä liittää itsensä elimelliseen osaan.

Moniaalla suvaitaan seksiä tai väkivaltaa, mutta vain erikseen. Uskovat kaksinaismoralistit kannattavat terroristiretkiä, mutta kieltävät viestimiä näyttämästä paljasta pintaa. Normaaliälyiset pitävät alastomuutta ja seksiä luonnollisina, mutta ymmärtävät välttää väkivaltaa. Seksin ja väkivallan yhdistäminen on taas useimmista perverssiä.

Autolla ajajain asiain ajajan FIAn komendantti Max Mosley julkaisi videon orgioista, joissa hän oli kirjaimellisesti astunut natsi-isänsä saappaisiin. Hakaristiinnaulitkaa, huusivat lehdet, mutta FIAn yleiskokous armahti eikä erottanut natsisikaa.

Millainen jumala pystyy säilyttämään pokerinaaman, kun teemumäet ja maxmosleyt tulevat kolkuttamaan taivaan portille? Jeesus on hyvä pokerissa, koska sillä on aina naulat kädessä.

Ei uhrisavua ilman olympiatulta. Pekingin kisojen ensimmäistä lajia soihtuviestiä on protestoitu niin, että koko viesti on ollut keskeytyä. Steven Spielberg on haistanut palaneen dramatiikan käryä ja aikoo ohjata aiheesta 3 x 100 minuutin propagandaelokuvatrilogian: Kadonneen olympia-aatteen metsästäjät, Pelastakaa viestimies Ryan, Ota kiinni jos saat.

Eikä SS-mies rahasta ensimmäistä kertaa olympialaisilla. Elokuva München kertoi israelilaisista, jotka boikotoivat niitä, jotka boikotoivat israelilaisia urheilijoita. Spielbergin listalla on myös elokuva 19:41 – Viimeinen ristiretki, joka kertoi mittayksikkörasismin uhreista, amerikkalaisista pikajuoksijoista, jotka boikotoivat olympialaisia, koska siellä ei juostu 200 jaardia.

Vuonna 2009 Spielberg ohjaa elokuvan Tintti Tiibetissä. Ennakkomainos kysyy: "Saako minoriteettireportteri Tintti painettua oman sarjakuvakirjansa Pekingin olympialaisten aikaan? Säilyykö se olympiasoihdun sytyttämältä kirjaroviolta?" Lumimiestä näyttelee Peter Jackson, Tintin koiraa Rin Tin Tin ja Tinttiä kuka tahansa muu kuin Haley Joel Osment.

Urheilu ei kysy ihmisoikeuksia.

Maapallon jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt hälyttävällä tavalla.

Kevät tulee...

Poliisi tyhjensi pubin: liian täynnä känniläisiä.

Mutta terassit eivät ole vielä auki.

Kohuanimaatio Uralin perhonen tänään Ylen TV1:ssä.

"Mannerheim fucking, so what", kommentoi Jungnerd, joka panetti alaistensa mukeihin tekstin "Perseestä perkele".

Järkeni meni 30 vuotta sitten. Marx-veljesten elokuvia tuli tv:stä vuonna 1977, mutta selvän teki Woody Allenin Ota rahat ja juokse kesällä 1979. Syksyllä 1979 tuli vielä minisarja Ei syytä huoleen (Ripping Yarns), jossa näyttelivät Michael Palin ja Terry Jones. Tuon jälkeen olen nähnyt kaikki Monty Pythonin, Woody Allenin, Mel Brooksin ja Marx-veljesten elokuvat.

En ole musikaalien suuri ystävä, mutta muutamissa kreisikomedioissa on unohtumattomia lauluesityksiä, kuten Groucho Marxin Whatever It Is, I'm Against It (Hevosensulat) ja Eric Idlen Always Look On The Bright Side of Life (Brianin elämä). Woody Allenin ainoan musikaalin Kaikki sanovat I Love You huippukohtauksessa on luonnollisesti Groucho Marx -naamiaiset.

YouTubesta löysin Monty Pythonia edeltäneet tv-sarjat At Last the 1948 Show ja Do Not Adjust Your Set. Ensimmäisessä näyttelivät John Cleese, Graham Chapman ja Marty Feldman, toisessa Michael Palin, Terry Jones ja Eric Idle. Nuo yhdistämällä syntyi Monty Python, jonka jäljet ovat näkyneet parhaissa sketsiohjelmissa Ei yhdeksän uutisista kotimaisiin: Speden sarjoihin, Velipuolikuuhun, Kummeliin, Läpivetoon.

Palveluksessanne, Miss Daisy ei koskettanut edes "road movien" ja "film noirin" erikoisena sekoituksena. Sen jälkeen parhaan elokuvan Oscarin voitto onkin taannut laadun, joten piti käydä katsomassa Coen-veljesten Menetetty maa. Se jatkaa myös mukavasti pienten elokuvien voittokulkua: Million Dollar Baby, Crash, The Departed.

Coenit osaavat yhdistää epäonniset rikokset ja mustan komedian. Menetetyn maan pienet ihmiset selvittelevät välejään suuressa autiomaassa ja ahtaissa motellihuoneissa. Javier Bardem ampuu sivuroolistaan elokuvan tähdeksi: vinksahtanut tappaja on samaa sarjaa kuin tylyt siivoojat Jean Reno Tytössä nimeltä Nikita, Harvey Keitel amerikkalaisessa versiossa Koodinimi: Nina, Steve Buscemi Denverin keikassa.

Toinen suuri pieni rooli on Tommy Lee Jonesin silmäpusseilla: "Ikä tasoittaa." Vanha sheriffi on kuin Jack Nicholsonin poliisi viimeisenä työpäivänään Sean Pennin elokuvassa Kunniasanalla. Olisi lähdettävä, mutta kuka jatkaa töitä. Minne maa oikein on menossa.

Menetetty maa ei kuitenkaan ole Fargo. Tosin Fargokin oli ensin vain nippu unohtumattomia tyyppejä: Frances "Jaa-a" McDormand, sähläävä William H. Macy, rotannaamaiset kidnappaajat Steve Buscemi ja Peter Stormare. Verinen lumihanki ja surullinen musiikkiteema jäivät takaraivoon vasta toisella katsomisella. Fargon ja Menetetyn maan välinen linkki on Sam Raimin Joka leikkiin ryhtyy, jossa roistojen jäljiltä löytyneet rahat johtavat myös verileikkeihin lumihangella.

Elokuvien ennakkomainoksista YouTubessa voi hyvin palauttaa mieleen juonenkäänteet, avainlausahdukset, näyttelijät, tunnelman, musiikkiteeman.

– Pitäisikö itkeä vai nauraa?
– Jos et naura, niin itket ja naurat.

Suurinta suomalaista pannaan halvalla. Yle aikoo esittää kuunnelmaan Uralin perhonen (M. Butterfly of Ural "Brokeback" Mountain) perustuvan nukkeanimaation, jonka mukaan Carl Gay Emil Mannerheim oli homo sapiens. Jumalanpilkan takia puolet suomalaisista vaatii lähetyksen sensuroimista ja puolet aikoo lopettaa tv-maksun maksamisen.

Armeijassa ja sotarintamalla on tunnetusti vaikea saada naista. Sata vuotta sitten tuskin puhuttiin seksuaalisesta häirinnästä, jos upseeri teki punkkatarkastuksia sotilaille. Mannerheimin pöydässä -kirja kertoo, että marsalkan herkkuja olivat mustamakkara ja suklaamunat.

Perustettiinko Mannerheimin Lastensuojeluliitto aikanaan suojelemaan pikkupoikia Mannerheimilta? Mitä vielä paljastuukaan Mannerheimin suhteesta hevosiin? Onko myös Renny Harlinin Mannerheim-elokuva tamperelaisten punikkien mustamaalaama? Senhän on käsikirjoittanut Kummelin Heikki Vihinen. Onko Mikko Nousiaista jo nähty naistenvaateosastolla?

Meitä huvittaa muhammad.gif-nimisten kuvatiedostojen vastainen mielenosoitus, mutta annamme poliisin sensuroida kuvat, kun niissä on mukana Muhammadin alaikäinen vaimo – tai Mannerheimin petikaveri. Mitä tuleekaan kaksinaismoralismin jälkeen?

Kun kaikki on sanottu, keskustelu jatkuu verkossa.

Jokelan Pekka-Eric "yli-ihmisyys on yliarvostettua" Cartmanin vanhemmat kysyvät:

Jos aseen kahva olisi teflonista, tarttuisiko kukaan siihen?

Matti Nykänen veteraanien SM-kisojen jälkeen:

Mitalini vietiin: jäin viidenneksi, vaikka hyppy oli pitkä, se oli so long

Kaisa "avuja perkele" Varis kyrösi:

Nyt alkoi hiihtoloma

Suvi "tunulkona" Lindén sensuroisi puhekieltä:

Vattulimppapilli ei sovi lasten suuhun

Barack "sin Laden" Obama kertoo:

Tapasin lakoista pitävän venäläisen, joka kertoi olleensa Hillaryssä

– Toiko transvestismin Suomeen Satu-setä Topelius?

– Ei, vaan elokuva Pekka ja Pätkä puistotäteinä.

– Ovatko puistotädit niitä, jotka vastaavat lasten kyselyihin puistelemalla päätä?

– Älä sotke lapsia tähän!

– Oletko nähnyt elokuvan Onni, joka käsittelee pedofiliaa? Lapset pääsivät katsomaan sitä vain aikuisen seurassa.

– En, mutta oletko nähnyt Making of Dogville? Se vie katsojat Lars von Trierin elokuvan kulissien taakse.

– En, mutta olen nähnyt Making of Sicko, jossa haastatellaan Michael Mooren dokumentissa haastateltuja.

– Miksi amerikkalaisiin elokuviin palkataan kalliita aasialaisia tähtiä? Aasialaiset näyttävät samanlaisilta, joten halpa kloonikin kelpaisi.

– Mistä sen tietää, vaikka ne käyttäisivät jo klooneja.

Parivuotiaana vietin iltoja kavereiden luona katsomassa tv:tä. Vanhemmat luulivat, että halusin tv:n, joten ostivat meillekin semmoisen. En koskaan pyytänyt väri-tv:tä, mutta ostivat semmoisenkin, kun olin 15-vuotias. Uuden vuoden 2007 lupaukseni oli jättää hankkimatta digisovitinta. Tavallaan pidinkin lupaukseni, mutta sain laitteen lahjaksi.

Ei käyttäjäkään ole aina oikeassa, mutta kone vasta on käsittämättömän tyhmä. Omassakin käyttöliittymässäni olisi parannettavaa, mutta niin on digisovittimenkin käyttöliittymässä ja tavassa toimia. Seuraavia kysymyksiä olen ihmetellyt, sen lisäksi, että miksi puhutaan tallentavasta digisovittimesta eikä digitallentimesta.

Miksi en voi kaukosäätimen yhdellä painalluksella käynnistää tai sammuttaa sekä tv:tä että digisovitinta?

Miksi en voi tallentaa teksti-tv:tä?

Miksi stand by -tilaan jättämäni tv käynnistyy, kun digisovitin alkaa tallentaa?

Miksi digisovitin sammuu ajastetun tallennuksen päättyessä, vaikka katsoisin tv:tä? (Liittynee siihen, että se oli stand by -tilassa ajastetun tallennuksen alkaessa.)

Miksi tallennetun ohjelman nimi on vain 16-merkkinen ja sen alussa on usein tarpeeton etuliite, kuten "Elokuva:"?

Miksi en voi poistaa tallentamistani ohjelmista mainoskatkoja?

Miksi 30-minuuttisen ohjelman poistaminen lisää jäljellä olevaa tallennusaikaa vain 25 minuuttia? Loppuuko tallennustila joskus, vaikka olisin poistanut kaikki tallentamani ohjelmat?

Miten voin lainata tallennuksiani muille yhtä helposti kuin videokasetteja?

Lehti sanoo sen paremmin:

Ledgerin perhe pyysi sururauhaa – katso video

Mediakiusaaminen pilaa monen elämän. Lue lehti ja osallistu keskusteluun.

Kun on kerran erehtynyt hyräilemään päässään jonkin piisin sanoja väärin puolileikillään, ne tulevat aina myöhemminkin väärin mieleen. Tässä päärenkutuksieni kuuden kärki: ei väärin kuulemiani vaan väärin muistamiani sanoja.

Tuli kaapista karhu, mutta minä join sen. (Hector: Tuli kaapista karhu)

Nain kaikkea mikä liikkuu, halveksin kaikkea mikä pysyy paikoillaan. (Pelle Miljoona Oy: Sodoman poika)

Siihen asti pimeässä kauheesti kai paan sua. (Eppu Normaali: Pimeyden tango)

Olen kaivannut sinua Kylli-täti, kun kohtalon tuuli kaarnalaivaa keinuttaa. (Leevi and the Leavings: Kyllikki)

Pidä huolta itsestäs, se susta huolen pitää. (Mistakes: Pidä huolta)

I can leave with or without U2. (U2: With or Without You)

Ajattelin muuttaa blogini nimeksi Vastaranta ja alkaa kirjoitella pitkiä tarinoita kaikista mahdollisista aiheista Kemppisen tyyliin. Paitsi että minulla ei oikein ole aiheita. Sitä paitsi kirjoitan mieluiten lyhyenläntiä raapaisuja, kun tai jos ylipäätäni kirjoitan.

Elokuvat on sentään rakas aihe, niistä haluaisin kirjoittaa pidempään ja taajempaan. Joskus oli kavereita, joiden kanssa keskustelimme elokuvista, kehuskelimme nippelitiedoillamme. Törmään harvoin elokuva-aiheisiin tietokilpailukysymyksiin, joiden vastausta en tiedä.

Itse asiassa minusta piti tulla elokuvakriitikko. Ei kuitenkaan haukkuva rakki, vaan semmoinen, joka kirjoittaa vain pitämistään elokuvista. Minusta piti tulla Peter von Bagh! Ensimmäinen päiväkirjamerkintäni 30 vuotta sitten: "Näin uuden Turhapuron. Se oli hyvä."

Aloin pitää omaa elokuvatietokantaa samoihin aikoihin kuin Internet Movie Database (IMDb)  aloitti. Tietokanta tukee muistia, ja siitä on helppo tarkistaa elokuvien nimiä ja muita tietoja, tehdä erilaisia listauksia. Jos IMDb:n MyMovies-palveluun voisi siirtää kerralla kaikki näkemänsä elokuvat yhtenä tiedostona, alkaisin varmaan käyttää sitä.

Minussa on muutenkin luetteloijan, kirjastonhoitajan vikaa: viime lomamatkalla järjestin hotellin kirjahyllyyn jätetyt kirjat kielen, aiheen (lähinnä jännitys ja romantiikka) ja kirjoittajan mukaan. En ymmärrä, miten jotkut voivat sietää epäjärjestystä.

Kaikki näkeämäni elokuvat ovat tietokannassani. Tilastoja:

• 4400 eri elokuvaa, teatterissa nähtyjä 1300.
• 6100 katselukertaa, 3000 vain kerran nähtyä elokuvaa. 6 kertaa nähtyjä Piukat paikat ja Tähtien sota.
• 1000 näyttelijää, jotka tunnen ulkonäöltä.
• Suosituimmat ohjaajat Alfred Hitchcock (41 elokuvaa), Woody Allen (35), 22–27 elokuvan Charles Chaplin, John Ford, John Huston, Billy Wilder, Steven Spielberg, Brian De Palma, Howard Hawks, Martin Scorsese. Tuttuja ja turvallisia.

Suosituimmat näyttelijät ovat 40–42 elokuvan Robert De Niro, Gene Hackman, John Wayne, Clint Eastwood, Jack Nicholson. Viisikon elokuvia olen nähnyt yhteensä 200, joka on 5 % kaikista näkemistäni elokuvista. Ase sopii viisikon käteen: aika karskin miehistä ja väkivaltaista maailmankuvaa olen katsellut.

Hackmania lukuun ottamatta kaikki ovat myös ohjanneet elokuvia. Kaikki ovat voittaneet Oscar-palkintoja, tosin Eastwood ei näyttelemisestä vaan ohjaamisesta ja tuottamisesta. Herrat ovat näytelleet harvakseltaan samoissa elokuvissa: Eastwood ja Hackman (Armoton, Rajaton valta), Hackman ja Nicholson (Reds – punaiset), Nicholson ja De Niro (Viimeinen valtias).

Vähintään neljästi näkemäni herrojen elokuvat (suluissa IMDb:n käyttäjien antamien äänten keskiarvo sekä mahdollinen sijoitus top 250 -listalla):

Rio Bravo (8.0)
Teräsmies (7.3)
Brazil – tämän hetken tuolla puolen (8.0)
Kummisetä II (9.0, #3)
Hyvät, pahat ja rumat (8.9, #4)
Hatari! (7.2)
Suuri gangsterisota (8.3, #97)
Kuin raivo härkä (8.4, #71)
The Shining – Hohto (8.4, #57)
Armoton (8.2, #117)
Lahjomattomat (7.9)

Pelottavaa miten lähellä nuo keskiarvot ovat omia mieltymyksiäni. Olenko vain uskotellut itseni pitämään noista elokuvista luettuani niistä paljon ja nähtyäni ne moneen kertaan?

Joulukuussa 1985 autoajelulla isän kanssa avasin radion, josta alkoi kuulua uutislähetys: "Persianlahdella on räjähtänyt ydinpommi... Saksojen rajalla on Neuvostoliiton helikoptereita... Washingtonin johtajat ovat menneet maan alle..."

Kuuntelimme sekasortoista lähetystä pari minuuttia, kunnes suljin radion ja sanoin: "Sama se on, missä ollaan, jos ne alkaa räiskiä." Olimme hiljaa loppumatkan. Vilkuilin välillä taivaalle.

Kotona näin lehdestä, että kyseessä oli ollut kuunnelma Seuraava sota. Emme ole koskaan puhuneet isän kanssa siitä sanallakaan.

Syytin WarGames-elokuvaa ja Ronald Reaganin Tähtien sota -hanketta siitä, että kuunnelma meni täydestä. Kuunnelma synnytti keskustelua laajalti ja innoitti gradun Suomalaisten huolestuneisuus Yleisradion esittämän Seuraava sota -kuunnelman vuoksi.

Minä lopetin radion kuuntelun, menetin uskoni uutisiin ja tiedotusvälineisiin.

Vuonna 1981 en kehdannut mennä Pelle Miljoonan sirkuskiertueelle, koska en näyttänyt punkkarilta. Vuonna 2001 en mennyt Neil Youngin konserttiin, koska en jaksanut selvittää, miten lippu ostetaan. Tänään kävin elämäni ensimmäisessä maksullisessa konsertissa Kulttuuritalolla, jossa soitteli Kent.

Kent on nostalgiatrippi nuoruuteen, koska en ymmärrä piisien sanoja. En tiedä suomeksi monen piisin nimeäkään, saati sitten aihetta tai kertosäettä. Kentin lisäksi toinen puhtaasti musiikkiin perustuva ihastus on saksalainen Rammstein.

Levy Du & jag döden hullaannuutti lopullisesti Kentin kitararokkiin, joka tykittää paikoin kuin Neil Youngilla ja josta tulee paikoin mieleen U2, Nirvana tai Oasis sekä tietysti suomalainen melankolia. Uusi Tillbaka till samtiden -levy ei ole vielä innostanut: konemusiikin sijaan kaipaan enempi kitarasäröilyä.

Konsertin kohokohtia olivat vanhat tutut Kungen är död, Max 500, Romeo återvänder ensam ja ylijäämänumerot VinterNoll2 ja 747 sekä loppuhuipennus Mannen i den vita hatten, joka innosti yleisön laulamaan kuorossa: "Vi ska alla en gång dö." Niitä harvoja ruotsinkielisiä riimejä, jotka minäkin ymmärrän.

"Internet teki pornosta valtavirtaa", julisti amerikkalainen kulttuuritutkija.

Nörtithän ovat ujuttaneet perversioitaan jokapäiväiseen kieleen jo ennen kuin Internetistä tuli valtavirtaa. Tietokoneen käyttöön ja näyttöön, sähköiseen työpöytään, liittyvien monien termien alkuperä on arveluttava.

Copy and paste: monistuskoneen päällä istuminen ilman housuja hammastahnaan siveltynä.

Ctrl+Alt+Del: hallintaleikit, partnerien vuorottelu, jälkien pyyhkiminen.

Drag and drop: naiseksi pukeutuminen ja ulostaminen toisten päälle.

Plug and play: laitteiden työntäminen ruumiin aukkoihin esileikin aikana.

Kesken ei minkään tekemisen aloin pohtia, milloin Neil Young taas julkaisee arkistojensa aarteita. Löytyi vielä parempaa: uusi studiolevy Chrome Dreams II julkaistaan lokakuussa. Levyn MySpace-maistiaiset ovat taattua tavaraa – korjaan: viihdytystä ja mielihyvää tuottavaa palvelua. Levyn kuningaspiisi on 18-minuuttinen Ordinary People.

Young-elämäkertoja lukeneet muistanevat, että Chrome Dreams -niminen levy oli lähes valmis vuonna 1977, kunnes Young päättikin ripotella sen kappaleet tuleville levyille. Etsiessäni levyn kappalelistaa törmäsiin blogiin, joka on julkaissut alkuperäisen Chrome Dreams -levyn kappaleet. Tuo lähes kokonaan akustinen piisikooste olisi hyvinkin voinut olla Youngin paras levy: Like a Hurricane, Will to Love, Powderfinger, Pocahontas, Look Out for My Love, Stringman.

Tuntuu sattumanvaraiselta, mille levylle Youngin piisit ovat päätyneet. Alkuvuonna arkistoista julkaistu Live at Massey Hall 1971 -levy esittelee legendaarista akustista kiertuetta, jossa Young esitti paljon uusia kappaleita, muun muassa tulevalta Harvest-levyllä. Tuntematon Heart of Gold vilahtaa 85 sekunnin versiona A Man Needs a Maid -kappaleen välissä.

Vuoden 1971 menosta saa hyvän kuvan BBC:n tv-studiokonsertin nauhoituksista: A Man Needs a Maid -piisin kertosäe koettelee pianon ja äänijänteiden kestävyyttä. "Tässä on yksi uusi piisi" -kommentti siivittää Heart of Gold -piisin tuttuun tyyliin kitaralla ja huuliharpulla. Hipit rautaa.

Heroes-tv-sarjan ensimmäisen jakson perusteella ei vielä tiedä, ovatko sankarit lintuja vai kaloja, paitsi että ainakin yksi on lintu. Onko Heroes satiiri kiireisestä nyky-yhteiskunnasta, ajanhallinnan sankareista, joiden elämänrytmiä eivät määrää kellot, kalenterit, sydämentahdistimet, postiluukun kolahtaminen?

Särkymätön Claire osaa palata ajassa taaksepäin minuutin pari ja siten palauttaa ennalleen rikkoutuneet jäsenensä, lihaskudoksensa, solunsa. Näkijä Isaac käy tulevaisuudessa silmänräpäyksessä, niin että mieleen jää kuva, jonka voi maalata. Ei putoaminen mitään vaan se äkkipysäys: lentäjä Nathan osaa hidastaa äkkipysäyksen aikaa ja näyttää siksi osaavan lentää. Aikamatkaaja Hiro lienee suvereenein kaikista.

Toinen teoria: sankarit pelastavat maailman, siis Amerikan, terroristeilta. Hiro ilmestyi maapallon toiselta puolelta keskelle New Yorkia saamatta teleporttikieltoa Amerikkaan, minkä jälkeen rajavalvontaa tiukennetaan. Nathan harjoittelee lentämistä pilvenpiirtäjiä vasten oppiakseen terroristien tavat. Isaac näkee tulevaisuuden terroristi-iskut, mutta ei opi mitään näkemästään ja valitaan presidentiksi. Claire värvätään haavoittumattomana sotimaan Irakiin.

"Tavallinen ihminen pystyy ihmeellisiin tekoihin." Ainakin minä pystyn, enkä edes pidä sarjan temppuja ihmeellisinä. Illalla suljen silmäni toivoen väsymyksen menevän ohi, ja kun avaan silmäni, aika on hypännyt kahdeksan tuntia eteenpäin. Aikapyrähdyksen aikana myös lentelen toisinaan ja näen tulevaisuuteen. Joskus olen repinyt hampaat suustani, mutta aina ne ilmestyvät takaisin. Jotkut kuulemma löytävät itsensä oudoista paikoista avattuaan silmänsä, mutta itse osaan hallita vain aikaa.

Uhosin lopettavani tv-sarjojen katselun, mutta pitänee harkita vielä videon ajastamista. Heroes – kaistan polttoainetta, höpönlöpöä.

Saatuani radio-kasettinauhurin kesällä 1980 aloin kuunnella juuri toimintansa aloittanutta Rockradiota arkipäivisin kolmesta viiteen. Hurahdin suomirockiin nauhoitettuani puolivahingossa Pelle Miljoonan piisin Häpeän olla valkoinen.

Rockradion Viikon levy -sarja johdatti uuden aallon tuleviin klassikoihin tuoreeltaan. Syksyllä 1980 yksi viikon levy oli Pelle Miljoona Oy:n Moottoritie on kuuma. Levyn nimi kuulosti ensin typerältä, liian kankealta rockiksi.

Nauhoitin kaikki soitetut piisit: Moottoritie on kuuma, Vapaus on suuri vankila, Juokse villi lapsi, Nuoret rakastavaiset, Tänä yönä (vien sut pois), Hyvää yötä maailma. Piisit tulivat muutenkin pian tutuiksi, kun kaikki kaverit kuuntelivat niitä koulussa.

YLE Teeman Kosketuksessa-sarja esitteli Moottoritie on kuuma -levyn tällä viikolla. Pelle näytti studiokonsertissa, miten käy yli viisikymppisiltä punkrokki: oikealla asenteella. Nostalginen konsertti myös muistutti, että Pelle yhtyeineen teki parhaat piisinsä 1979–80.

Pellen, Tumppi Varosen ja Ari Taskisen soittamat Moottoritie on kuuma ja Hyvää yötä maailma olivat vaisuja: kaipasin molempiin kosketinsoittimia sekä Moottoritiehen rumpuja ja kunnon sähkökitaraa. Konsertin pelasti 1980-yhtye, kitaroissa Rubberduck Jones ja Stefan Piesnack.

Vallankumous kulttuuriin ja Nuoret sankarit oli tiukka aloitus, ja huipennus tuli lopussa: Rakastava voima ja Mulla menee lujaa. Kuvittelin millaista olisi ollut pogota joulukuun 1979 Tavastia-keikalla, josta nauhoitettiin Näyttämökuvia-levy. Kosketuksessa-yleisö istui lattialla ja tyytyi nyökyttelemään päätä.

Kosketuksessa on herkkua suomirockin ystävälle. Toivottavasti se jatkuu ensi vuonna ja esittelee ainakin levyt Punainen planeetta, Kun Suomi putos puusta ja Aura.

Nightwish on kolahtamaisillaan. Olen kuunnellut uuden Dark Passion Play -levyn kappaleita YouTubesta, ja Tuomas Holopaisen sävellykset alkavat koukuttaa, varsinkin eeppiset Meadows of Heaven, 7 Days to the Wolves ja The Poet and The Pendulum. Eikä Nightwish siis ole aiemmin kolahtanut, lukuun ottamatta Nemo-videota, jota olen vapaaehtoisesti katsellut useampaan otteeseen.

Nightwish kuulemma soittaa sinfonista metallia. En osaa nimetä musiikkityylejä: nytkytyksiä kutsun räpiksi, raskasta rokkia heviksi. Enkä ole metalli- eli hevimiehiä, mutta jos räimeeseen on ujutettu melodianpätkiä ja tarttuvia kertosäkeitä, olen helposti myyty. Musiikki koskettaa, kun sen tahdissa voi hakata päätä seinään ja suvantokohdissa tulee tippa silmään.

Olenko vain markkinoinnin uhri? Olihan Tarja Turusen erottaminen markkinointikikka, jolla yhtye saatiin otsikoihin. Ensin ihmettelin, miten ne voi erottaa Turusen, sehän on Turusen yhtye! Erottaminen ei herättänyt suuria tunteita, mutta harmittelin, että taisivat menettää mahdollisuutensa maailmanvalloitukseen. Nyt alan uskoa, että Anette Olzon myy paremmin; Turusen oopperatyyli kieltämättä tökki itseänikin.

HIM on ainut toinen kotimainen metalliyhtye, jota pystyn kuuntelemaan. Vaikka ne piisit ovat yhdestä puusta ja Ville Valon voihkiminen ärsyttää toisinaan, kertosäkeet jäävät soimaan pollajukeboxiin. Rakkauden ja kuoleman yhdistäminen toimii, vaikka sen tekee vakavammin kuin Woody Allen aikanaan Love and Death -elokuvassa.

Nightwish ja HIM kuulemma julkaisivat nyt syyskuussa raskaimmat levynsä. Synkkää suomalaista mieltä piristää, kun Suomi soitetaan maailmankartalle synkällä metallilla.

Verkkokeskustelijat, opettelisitte lukemaan, ennen kuin kirjoitatte!

Linja-auton kuski ajoi matkustajat ulos, koska yksi matkustaja ei lopettanut vittuilua kuskin ajotaidosta. Ihan oikein, jos eivät tottele Puhelu kuljettajan kanssa kielletty -kylttiä.

"Jälleen kerran hyvä syy olla käyttämättä julkisia", kommentoi joku verkkokeskustelija uutista. Kun henkilöauto törmää puuhun, kommentoisiko sama älypää: "Taas hyvä syy olla käyttämättä henkilöautoja."

"Venäjä on Suomen suurin turvallisuushaaste", sanahti ääneen puolustusministeri Jyri Häkämies ulkomailla. "Suomen johto torjui Häkämiehen lausunnon", ja Halosesta kommentti oli "persoonallinen". En pidä Naton nuoleskelusta, mutta kannatan persoonallisuutta. Valitettavasti vain tuo jäänee itsepuolustusministerin viimeiseksi persoonalliseksi kommentiksi.

Uutinen keskustelutti suomettumisesta ja Natosta. Mutta miksi kukaan ei kysy, mikä sitten on Suomen suurin turvallisuushaaste, jos ei Venäjä? Pitäisikö maamiinat siirtää länsi- tai etelärannikolle taikka käsivarteen?

Suomessa lienee kourallinen uutistoimittajia; toiset vain etsivät verkosta uutisia harvalla seulalla ja jäljentävät ne semmoisenaan kritiikittä ja lisätutkimuksitta. Automaattiset uutistenkeruuohjelmat korvaavat 90 % noista "toimittajista" lähivuosina. Kaiken lisäksi ohjelmat osaavat suodattaa pois minua kiinnostamattomat uutiset.

Mainos linja-autopysäkin seinällä: "Kun tarpeeksi odottaa, tuokin hiustyyli tulee muotiin." Nimetöntä joukkovittuilua!

"Merimetsokanta kasvanut puolella viime vuodesta", kirjoitti Helsingin Sanomat. Tarkoittaako puolikas merimetso keskenkasvuista? Myöhempänä täsmennettiin: "Pesimäkannaksi laskettiin tänä kesänä 8 900 paria." Jos kannan yksikkö on pari, laskettiinko viime vuonna siis 8 899 paria ja yksi merimetsosinkku?

Kemppisen blogissaan käyttämä outo lyhenne KVG alkoi häiritä. Kun löysin Googlella lyhenteen selityksen, tuli yhtäaikainen tyhmyyden ja fiksuuden tunne.

Elämä helpottuisi, kun joku todistaisi, että suuri yleisö onkin oikeassa, että sillä onkin paras maku. Suosituimpien listalta näkisi, mitkä kirjat kannattaa lukea, mitkä elokuvat katsoa, mitkä levyt kuunnella.

"Kirja oli parempi kuin siitä tehty elokuva." Olivatko myös traileri, soundtrack ja elokuva-arvostelu parempia kuin itse elokuva? Älkää lukeko kirjaa ennen elokuvaa, kriitikot! 1001 pakkoluettavan kirjan listalta olen lukenut vain reilut 10, mutta nähnyt elokuvana yli 100.

Ajoin kirjastoon myöhästymismaksun takia. Sain ylinopeussakot.

– Espoolainen äiti ilmeisesti surmasi kolme lastaan.

– Hyvä alku.

– Miten voit sanoa noin julmasti?

– Hyvä alku uutiselle, myyvä otsikko.

– Totta, ja verkossa keskustellaan, mikä tässä yhteiskunnassa mättää.

– Tuommoinen keskustelu mättää. Paskanjauhanta.

– Äiti oli mukava ja kiltti naapurin mukaan.

– Tuommoiset naapurit mättävät. Vähät välittävät.

– Lehtien verkkosivuilla on aiheesta useita artikkeleita ja videoita.

– Tuommoinen uutisointi mättää. Mässäily.

– Lapsensurmaan voi kuulemma johtaa stressi.

– Pula-ajan lapsista tuli aikapulaisia vanhempia.

– Moni työntää lapsiaan yhteiskunnan rattaissa.

– Ruumisarkku on täällä monen köyhän ensiasunto, sanoi Erno Paasilinna.

Lisää elokuvasuomennoksia:

A Beautiful Mind – Aina vierelläsi

Ai no corrida – Peli on menetetty

Brokeback Mountain – Pieni suklaapuoti

Dark City – Kaukana mielettömästä maailmasta

Deep Throat – Laulu jää pystyyn

Elephant – Nolla käytöksessä

Planet of the Apes – Kotiinpaluu

Psycho – Kaikki äidistäni

Soylent Green – Syö juo mies nainen

The Empire Strikes Back – Isäni on turbomies

The Sixth Sense – Leluelämää

The Wicker Man – Tulilinjalla

"Luuletko että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa." (Eppu Normaali: Afrikka, sarvikuonojen maa)

Toiveikkaiden arvioiden mukaan kaksi miljardia ihmistä seurasi Live Earth -konsertteja tv:stä tuntikaupalla. Varsinaista energiansäästöä! Ainakin Al Goren presidentinvaalikampanja sai massiivisen lentävän lähdön.

Rauhanmerkkien näyttelijät ja rakkaudesta laulelijat tuntuivat olevan väärässä tilaisuudessa. Hyssyttely ja lepertely riittää: ilmastonsuojelu vaatii anarkiaa, vallankumousta, aggressiivisuutta.

Takapuoltaan pyörittäneiden Shakiran ja Pussycat Dollsin vähät pukimet muistuttivat ilmaston lämpenemisestä. Vai tarvitsiko yleisö kantaaottaneiden esiintyjien ja laulujen väliin puhdasta viihdettä? Olihan Rihannan esittämä nopeiden autojen ylistyspiisi Shut Up And Drive sentään ironiaa?

Levy-yhtiötkö näitä jättimäisiä konsertteja järjestävät hyväntekeväisyydestä, jotta tavalliset yhtyeet saavat miljoonayleisön ja 20 vuotta sitten hajonneet näyttävän paluun? Olihan siellä myös The Policen Andy Summers taustalaulamassa: "I can't stand losing – weight."

Samaan aikaan toisaalla moni pari vakinaisti yrityksensä antaa tulta väestöräjähdykselle 070707-päivänä. Numerosarja lienee naisista maagisen romanttinen; miehistä se on vain helppo muistaa. Tänäänkin on muistettava päivä: 20072007.

"Amerikkalaisessa tosi-tv-sarjassa persettään vilauttanut ei kieltänyt kihlautuvansa ensi vuonna."

Luulin pääseväni eroon viihdeuutisista hyppäämällä verkosta. Turha luulo, kun yritin kuitenkin vähän seurata maailman tapahtumia sanomalehdistä. Aiemmista viihdeuutisista tutut "julkkikset" tökkivät paikallisuutisten seassa.

Ihmisiä siis kiinnostavat ennen kaikkea ihmiset, yksittäisten ihmisten, tavistenkin, sattumukset ja tuntemukset. Ehkä viihdeuutiset olivat ensin Hollywoodin paikallisuutisia, kunnes joku älypää alkoi levittää niitä ympäri Amerikkaa, sitten maailmanlaajuisesti.

Blogienkin tulevaisuus on turvattu. Lukijoita riittää, kun tavalliset ihmiset kirjoittavat, miltä tuntui herätä tai onko ilmoja pidellyt. Suuret historialliset elokuvatkin kertovat itse asiassa pienistä ihmistä: Tuulen viemää, Tuntematon sotilas, Titanic.

Miksi myös Uljaan uuden maailman sen seitsemän (+ 1) ihmettä ovat joitain hiton rakennelmia? Lehden pienen ihmisen ihmeet olivat parempia. Itse olisin valinnut nämä ihmisen käyttäytymisen ihmeet:

Kaikkia Kristuksen opetuslapsia ei aikanaan ristiinnaulittu, joten taivaaseen asti ylettyvä Kristus-patsas voi seurata Rion karnevaaleja silmä kovana.

Espanjalaiset eivät tappaneet kaikkia Perun Machu Picchun inkoja ja Meksikon Chichén Itzán mayoja sukupuuttoon.

Israel ei ole pommittanut koko Jordaniaa, Petra mukaan lukien, huitsin helvettiin.

Turistit eivät ole vieneet joka ikistä kiveä Rooman Colosseumin raunioista.

Kaikkia työpaikkojamme ei ole ulkoistettu Intian Taj Mahalin liepeille.

Kiinan muurien sisäpuolella saa ylipäätään käyttää Internetiä.

Saavatko muutkin mielleyhtymiä näistä peräkkäisten lyhtypylväiden mainoksista:

Royal. Uusi kierteinen kondomi.

Seuraavasta vasemmalle.

... vai oliko se oikealle?

Päivän mietelause: Onko isyyspakkauksessa rei'itettyjä kondomeja?

Ihastuin Twin Peaksiin tuoreeltaan vuonna 1991, jolloin sitä näytettiin intensiivisesti kaksi jaksoa viikossa. Sekopäisten tyyppien vinksahtanut huumori puri, ja kaiken kruunasi David Lynchin ohjaamat helvetin piinaavat kausien aloitus- ja lopetusjaksot, jotka olivat viedä yöunet.

Sarjan loppuhuipentumassa agentti Cooper vierailee takaperin puhuvien kääpiöiden, jättiläisten ja kuolleiden luona Mustassa majassa, tekotaiteellisuuden ja tahattoman komiikan rajalla, strobovalojen välkkeessä. Kaatumatautisen pelottava tunnelma. En suosittele yksin katsottavaksi keskiyön jälkeen.

Raapaisi syvemmältä kuin mikään muu tv-sarja.

Euroviisujen vanassa homot valtaavat Helsingin, tulevat ja vievät naise... naistemme vaatteet. Onko homo epäpoliittisesti korrekti sana, pitäisikö sanoa kaappi- tai pensasruotsalainen?

Jotta pellesvenssonille ei tule taka-ajatuksia, emme kumartele Venäjän suuntaan. Pronssipatsaan pitäköön Viro siellä missä haluaa. Vähintään hyvänä kakkosena saisi maaliin tulla pieni ja sisukas Suomi.

Suomen edustaja ei tosin ole pieni vaan liiankin heavy yleisönosastojen mielestä. Hanna Pakarista on jopa kehotettu liittymään painonvartijoihin, vertaistukeviin.

Lauantai-illan huumassa Musta Pörssikin mainostaa laajakuva-tv:tä, johon Hanna mahtuu laulamaan: "Liivein mie oon aivan kohoumaa."

Jos mitalisija tulee, nimetäänkö Lappeenrannan kulkuväyliä uusiksi: pääsemmekö ajelemaan Hanna Pakaris -teille? Jos kansallisvähämielisyys herää, tuleeko kuitenkin panna hakaristeille?

Menestyyhän Hanna, nuorempi ja kiintokalliompi versio Mega-Paulasta, ulkoministerin äksästä, aataminaikuisesta naisesta, homojen ikonista.

Antaa kaikkien kukkien kukkia keskenään; mehiläiset älkööt sekaantuko. Lähetelkööt tekstiviestejä lauantaina.

Sain oman radio-kasettisoittimen kesällä 1980, jolloin aloitti Rockradio. Maailman parasta musiikkia oli härmärock, suomeksi laulettu uusi aalto, jota nauhoitin kymmenille kaseteille.

Suomirock kipusi ulkomaiden listoille vuonna 2000, mutta teknoilut, räpätykset ja hevistelyt eivät kosketa minua. Sitä paitsi englanniksi laulaminen kuulostaa keinotekoiselta.

MTV:n katselemisen lopetin vuosia ennen kuin siitä tuli MTV Finland, koska se soitti lasten musiikkia. Eilen satuin vilkaisemaan kanavaa ja jäin katsomaan ohjelmaa, joka esitteli 10 piisin verran upouutta kotimaista musiikkia. Seuraavat neljä jäivät mieleen.

Husky Rescue: Nightless Night. Ei lempimusiikkiani, mutta hypnoottista menoa. Video on klassikko, kuin John Watersin, David Lynchin ja Aki Kaurismäen yhdessä ohjaama.

Traffic Island: Day Without Air. Laulaja näyttää hobitin ja Cobainin sekasikiöltä, mutta piisi jyrää kuin hirviö.

Rubik: City and the Street. Tarttuvaa kitarointia, mieleen tuli Coldplay.

Dead by Gun: Abandoned Brothers. Mitä tämä on, uuspunkkiahan soitettiin jo 15 vuotta sitten: Offspringin jälkeläisiä? Yhdellä sanalla energiaa! Tippa tuli silmään.

Ei maailman omaperäisimpiä piisejä, mutta uskoni suomirockiin palasi. Jarkko Laineen ja Juicen jälkeen lienee sopivaa, että lauletaan englanniksi ja meno on muutenkin kansainvälistä. Vielä kun joku tekisi hyvää uutta suomenkielistäkin rokkia.

Anssi Kelan Nummela-levyä myytiin yli 150.000 kappaletta, toista levyä kolmasosa Nummelasta ja kolmatta levyä enää kolmasosa toisesta. Suomen yliarvostetuimmasta muusikosta tuli parissa vuodessa yksi aliarvostetuimmista.

Seuraava vaihe olisi pitänyt arvata: Kela on alkanut julkaista uusia piisejä YouTubessa. Ensimmäisenä tuli Zarkus Poussan kanssa kolmessa tunnissa kyhätty balladi Lauluvainio.

Piisi ei ole erityisen omaperäinen eikä elämää suurempi, mutta lallatuttaa, jää soimaan päähän päiväkausiksi – taattua anssikelaa. Sopii jatkumoon Puistossa, Kipinöitä, Rakkaus on murhaa.

Yleensä välttelen linkittelyä Webin ihmeellisyyksiin, mutta demoversioiden julkaiseminen on hienoa toimintaa, jota kelpaa mainostaa. Sitä paitsi video on lojunut YouTubessa viikon, eikä Google vieläkään löydä lauluvainio-sanaan muita viittauksia kuin itse videon. Kela ei kuulu pohjalle!

(MUUMILAAKSO) Uutislehti 100 näytti etusivullaan Niiskuneidin pyllistämässä HKL:n lipunmyyntiautomaatin ruudulla. "Mitä vittua?" kommentoitiin tietämättä, että muumit oli palkattu mainostamaan sEXHIBITION 2007 -erotiikkamessuja.

Happy Meat -kampanjaan kuuluu myös muumiaiheisia pehmoseksileluja, kuten Hattivatti-dildo ja pumpattava Niiskuneiti, joita voi ostaa messujen Pikkuporno-Myymälästä.

"Kampanjalla yritämme saada ihmiset lukemaan enemmän kirjoja pornolehtien ja -elokuvien katselun sijaan", kertoo Surku Jansson, Tohveli Janssonin huonetta ja sukua alenevassa polvessa. "Muumit sopivat moneen käyttöön, mutta politiikkaan ja pikaruokaan muumeja ei haluta liittää."

"Muumit ovat lasten, eivät aikuisviihdettä", jyrähti Vanhemmat Ihan Tykkänään Tuohtuneita Uutisista -järjestön vedättäjä Siit Ä. Revin. "Muumit eivät sovi puolipukeisiksi malleiksi, paitsi ehkä Muumimamma, jolla on yllään pelkkä esiliina. Sitä paitsi muumien sukupuolen tunnistaa vain nimestä."

Odotellessa loppuvuonna julkaistavaa ensimmäistä Muumi-animea voi lauleskella sen tuttua ääniraitaa: "Peräkkäin, seläkkäin, lähekkäin muumi. Kerran vielä tekee hyvää. Ehei, älä lopeta ihan vielä muumi, lisää muumi..."

Puoli päivää vierähti kuunnellessa Neil Young -esityksiä YouTubessa.

Harvinaisuuksia:

Ordinary People, 1988. Tämä on selvä klassikko.

Interstate, levytetty ilmeisesti 1990-luvun alusta, mutta on jäänyt julkaisematta. Utuinen tunnelma muistuttaa klassikkoa Will to Love, jonka Young nauhoitti takkatulen räiskeessä eikä tiettävästi ole soittanut sitä sen koommin, koska se on liian henkilökohtainen.

Will to Love -piisistä on joku kotisoittelija tehnyt hienon, soittovirheineen alkuperäiselle uskollisen version.

Dead Man -elokuvan teema 1995. Ääniraita (soundtrack) on vähättelevä termi. Ulvovan kitaran soultrack?

Standardit:

Down by the River, 1969. Crazy Horse -tykityksen sijasta Crosby, Stills, Nash & Young -yhteislaulua. Young soittaa kaverinsa tylysti suohon kitarasoolossa.

Heart of Gold, 1970. Riisuttu soolo kuulostaa paremmalta kuin myöhempi Harvest-levyn versio.

Blowin' in the Wind, Weld-konserttielokuva 1991. Kananlihaversio.

All Along the Watchtower, 1993. Bob Dylanin 30-vuotisjuhlakonsertti muistetaan tästä revityksestä.

Ainakin yksi legendaarinen tv-esitys puuttuu: Rockin' in the Free World, Saturday Night Live 1989.

Törmäsin tänään YLEn tv-ohjelmaan Sanakirja – viikon sanat, jossa kirjoittelijat, sanoittelijat ja muut kielenkäytön puoliammattilaiset kertovat 90 sekunnissa itseään ihastuttaneesta sanasta.

Hieman ironista, että yksinkertaisesta yksinpuhelusta saa noin viehättävän tv-ohjelman. Kuva ja ääni – tv:n voimat – jäävät taustalle, kun keskiössä on ihminen ja ajatus.

Vartin mittainen ohjelma tulee sunnuntaisin ykköseltä kello 9:40, mutta helpointa on katsella lyhytvideot ohjelman kotisivulla, jossa niitä on jo yli 50.

Kertojien tuntemukset ja oivallukset innostivat entisestään pohtimaan sanojen piilomerkityksiä, vaikka pohdin niitä muutenkin päivät pitkät. Leikkokukkavirkiste on arjen keskeltä löytyvä runokuva. Onko rakas-sana tosiaan aina vilpillinen: "Rakas, voisitko tiskata?"

Ehkä-sanan pohdinnoista päädyin verbijohdoksiin: kyllä myöntää, ei kieltää, ehkä ehkäisee. Kun nainen ehdottaa lapsentekoa, miehen päässä pyörivät kyllä-isyys ja ehkä-isyys.

En aio hankkia digitaalisovitinta. Perun vuosia sitten tekemäni lupauksen, että en lupaa mitään.

Yhden miehen kapina uusien laitteiden pakkomyyntiä vastaan! Tulee hyvä mieli massaa vastaan seisomisesta. Kun tv-kuva häviää elokuussa, voi alkaa keksiä tekemistä muutamalle ylimääräiselle tunnille viikoittain. Sitä paitsi parhaat tv-palat päätyvät nettiin.

Olen aina katsonut tv:stä enimmäkseen elokuvia, mutta olen muutenkin vähentänyt niitä. Kävin yli 100 kertaa elokuvateatterissa vuodessa 90-luvulla, mutta viime vuonna enää 10. Kai analogisella tv:llä voi katsoa kirjaston videoita digiaikanakin?

Vitutusta voisi purkaa soittamalla ohjelmapalautteeseen:

– Aliens tuli tv:stä. Näyttäisittekö myös Alienin?
– Myös Alien tuli tammikuussa tv:stä.
– Ehkä tulikin, mutta minä en nähnyt sitä!

Ketä digianaalisuudesta voi syyttää? Alanko pommittaa kirjeillä viestintäministeriä?

Odotan syksyä, vieroitusoireita.

Ilmasto. Onko se jotain syötävää? Se muuttuu. Paskaksi?

Useimmat lehdet ovat ympäripyöristäneet viikolla julkaistun ilmastonmuutoskyselyn tulokset lyhyissä uutisissaan: "Vastaajien mielestä ilmastonmuutos on totta, uhka ja ihmisen aiheuttama." Onko kaikki uutisointi apinointia?

Milloin lehtien verkkoversioita aletaan tehdä vakavasti? Uutisissa ei juuri koskaan ole linkkejä lähteisiin. Muutama sentään mainitsi kyselyn tekijän, joten konehakemalla löysin sen sivut.

Ajatuspaja e2:n sivuilla on lyhyt tiedote ja yhteenveto kyselystä, mutta varsinaiset tulokset näkee vain kirjautumalla sisään. Pääni sisäinen ilmasto täyttyi kirosanoista: tulokset ovat saatavana, mutta miksi eivät helposti, saatana!

Ainut myönteinen jatkouutisoija oli Uutistlehti 100, mutta lehden saa vain paperisena. Sen julkaisema pylväsdiagrammi paljasti, mistä kysymyksistä vastaajat olivat eniten eri mieltä. Useimmat olivat tätä mieltä:

• Yksilönä en voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
• Suomi ei ole tehnyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
• Ihmisten toimet eivät lähiaikoina vähennä ilmastonmuutosta.
• Ilmastonmuutos ei ole vielä ajankohtainen.

Yhteenveto? Shit happens. Sitä sattuu.

Seuraavaa pakinaa en aikonut julkaista, mutta Google työntää Omat kotisivut lemmikille -mainosta blogiini, joten pitää toteuttaa sen ennustus.

Kun Liekki-sonni karkasi otsikoihin kesällä 1997, sain pakinaidean Liekki-sonnin kotisivusta. Kirjoitin avainvitsit muistiin, mutta en jaksanut kirjoittaa pakinaa puhtaaksi. Vanhoista muistiinpanoista tuli minipakina; alkuperäinen idea oli tietysti hauskempi.

* * *

Tervetuloa täysi-ikäisen Liekki-sonnin kotisivulle! Tämä on väärä osoite, jos etsit lapsiporoa Internetistä.

Olen tv:stä tuttu Suomen tavoitelluin poikamies ja koti(sivu)eläin. Minusta keskustellaan Internetin uutisryhmissä alt.flame ja sfnet.harrastus.lemmikit.muut.

Pidän femakoista, joilla on DDDD-kuppikoon liivit. Minulla on jokunen pahe: käytän ruohoa, näyttelen itseäni, sekaannun eläimiin, varsinkin alaikäisiin.

Rakkain muistoni on eräs Piia-lomittaja, joka uutena lypsäjänä erehtyi sukupuolestani. Vieläkin tulee tippa silmään, kun muistelen hänen yrityksiään täyttää maitotonkkaa.

Lempiaforismini: "Itsensä näyttelijöitä pitää kohdella kuin karjaa."

Pimeys ja sateenropina väsyttävät. Ei huvittaisi valittaa uutisista, jotka ovat aina samanlaisia, mutta kun en jaksa muitakaan asioita pohtia.

Italian hallituksella on tapana ohjailla mediaa, kertoi sunnuntainen Viva Zapatero! -dokumentti. Suomi sen sijaan tunnetaan lehdistönvapaudesta, mutta vaikka täällä saa sanoa ja kirjoittaa, millään ei ole mitään vaikutusta mihinkään.

Eduskunnan hyväksymä EU-perustuslaki tuntuu vittumaiselta vedolta, kansan vedätykseltä itsenäisyyspäivän aattona, vaikka lailla ei liene mitään käytännön merkitystä.

Eiköhän valita ensi kerralla parempia edustajia! Vaan mistä valitsemme, kun puolueet sopivat keskenään ehdokkaansa ja jakavat todennäköisimmät ääniharavansa eri vaalialueisiin. Puolueisiin sitoutumattomilla taas ei ole mahdollisuuksia tulla valituiksi.

Kuusivuotiaana aloittaneet menestyvät koulussa paremmin kuin kahdeksanvuotiaana aloittaneet, paljasti nollatutkimus ja päätteli, että vieläkin nuorempia kannattaisi laittaa kouluun. Eikö jo kaupunkilaisjärki sano, että keskimääräistä välkympi laitetaan kouluun kuusivuotiaana ja keskimääräistä hitaampi kahdeksanvuotiaana.

Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhayrityksiä, paljasti toinen nollatutkimus. Masentuvatko käyttäjät entisestään, kun lääkkeet eivät vähennä masennusta? Vai yrittävätkö he itsemurhaa masennuslääkkeiden yliannostuksella?

Onko blogin kirjoittaminen masennuslääke? Ei tämä näyttänyt piristävän edes itseäni. Kohta on sentään joulu ja yö alkaa lyhetä.

Laulamassa yöpuvussa Viidettätoista yötä Toivotaan, toivotaan -ohjelmassa vuonna 1980.

Laukomassa vitsejä spitaalisista Tuuliajolla-elokuvassa.

Laulamassa keikalla "Syntynyt oon Suomessa, tuolla kauniissa Karjalassa" Born in the USA:n sävelellä.

Selittämässä Musta aurinko nousee -kertosäkeen tarkoitusta toimittajalle.

Voittamassa nokkelilla kysymyksillään ja varmoilla vastauksillaan Riitta Väisäsen juontamassa Kymppitonni-ohjelmassa.

Kertomassa tyttären perineen sanoilla leikittelyn taidon. Tämä oli ollut hiihtämässä hautausmaalla ja kertonut suksien menneen ristiin.

Runoihin tungetut aforismit: "Voi meitä. Monia muita ei voi."

"Hyvä sun on mätkiä, kun diggaat kunnon jätkiä", hihkaisi kaveri yhtenä iltana, minkä jälkeen vietimme pitkän tovin muistellen Akun ja Ringon riimejä.

Luettuani Sinuhe egyptiläisen kuuntelin Minea-kappaleen uusin korvin.

Unohtumattomien riimien lisäksi sävelet, varsinkin hitaat balladit, kuten eniten koskettanut Afroditen poika: "On tähän saakka minun jalat jaksaneet, on aika nousta lentämään."

Luen lähes päivittäin hinta-laatusuhteellisen hyviä Metroa ja Uutislehti 100:a. Satasen tänäiset nollauutiset alkoivat kuitenkin ärsyttää.

Ensimmäisen sivun pääuutinen oli "Viuhahtaja koulun pihalla". Ohimennen mainittiin, että tapaus oli sattunut yli vuosi sitten, mutta nyt oli saatu jokin oikeudenpäätös asiasta. Yritetäänkö tämmöisillä otsikoilla erottua siitä toisesta ilmaislehdestä? Vai saada koululaisten vanhemmat panikoimaan turhaan? Otsikko olisi hymyilyttänyt, jos se olisi julkaistu tammikuun pakkasilla.

Toisen sivun Päivän kuvassa "Linja-auto simahti tien varteen". Ensinnäkin kuvan linja-auto voisi yhtä hyvin olla liikkeessä. Toiseksi ihmetyttää, oliko tuo tosiaan päivän paras kansalaisjournalistiotos. Rauha maassa: julkinen liikennekin seisoo.

Mistä lyhyet viihdeuutiset muuten tulevat? Samat lauseet kiertävät ilmaislehdissä ja teksti-tv:ssä. Uutiset voisi usein tiivistää yhteen tai kahteen lauseeseen, mutta ne on venytetty teksti-tv:n sivun mittaiseksi.

Viihdeuutiset ovat lähinnä juoruja. Ennen kuin Daniel Craig varmistui seuraavaksi Bond-näyttelijäksi, uutistoimistot ehtivät julkaista asiasta huhusähkeitä läjälti parin vuoden ajan. Seuraavat "uutiset" näkyivät teksti-tv:ssä peräkkäisinä päivinä:

Näyttelijät X, Y, Z ovat ehdolla seuraavaksi Bondiksi.
Tuotantoyhtiö ilmoitti, että Y:stä tulee seuraava Bond.
Y kertoi, että hänestä ei tule seuraavaa Bondia.

Helmikuun lopun Oscar-juhlan paljastuksia julkaistaan jo nyt muutaman viikon välein: näyttelijä X jakaa parhaan naisnäyttelijän palkinnon, näyttelijätär Y jakaa parhaan miesnäyttelijän palkinnon. Pelkkää mainosta, jotta tuleva show pysyy ihmisten mielessä. Sitä paitsi edellisen vuoden voittajathan jakavat aina seuraavan vuoden palkinnot.

Citiys, Alueuutisuus, Varttius -
nopeammin, korkealentoisemmin, ilmaisemmin.
Paikallis(t)uutista.

Totuus on tuolla ulkona
sanovat mutta puhuvatko totta?
Totuus myy. Itseään.

Elämän kiihdytyskisassa
on mentävä kovempaa
päästäkseen nopeammin.

Ei saa päästä perille.
Totuudesta. Palaako se?
Ei tullessakaan.

Kun se on mennyt,
se on hävinnyt iäksi.
Totta kai.

Ajankohtainen täsmälääkemainos sattuu silmään, kun on sillä päällä syyssäällä, nenä pitkässä juoksussa. Linja-auton kyljessä on Lääketietokeskuksen päivän miete: "Vain otettu lääke auttaa." Totta kai, onhan kansallinen lääkkeemme viina.

Kannustaako mainos sekakäyttöön? Mitä enemmän ja useammin ottaa lääkkeitä, sitä enemmän ne auttavat - lääketehtaita ja apteekkareita? "Vain otettu?" Eikö tiedottomana makaavalle potilaalle annettu lääke auta lainkaan?

Hivi ja Fuckner -sarjakuvassa sika - Lassin, Leevin, Paavon ja Elviksen kanssa sama ongelma, en muista, kumpi on kumpi - on varma, että hänellä on jokin tauti, koska se on oireeton. "Oireettomuus voi jatkua pitkään", sika hätäilee. Auttaako vain lumelääke luulotautiin?

Suomalaiset käyttävät lääkkeitä ahkerasti muutenkin, vaikka jätettäisiin laskuista lääkekaapista tulleet urheilijamme. Auttaako vain salakuljetettu tai harjoituskaudella otettu lääke?

Vain ostettu lääke auttaa, voisi apteekki mainostaa. Kokemuksesta tiedän, että lääke auttaa viimeisen myyntipäivän jälkeenkin ja ilmaislääkekin auttaa.

Masennus on lääke tekopirteyteen. Täsmälääke jyskyttäviin ohimoihin: nappi otsaan.

Hollywoodissa
on apinan leipäpuu,
totesi King Kong.

* * *

Lahjomattomat:
Robert De Niron rooli
on Kaponen Al,
vaikka ei siltä näytä
laajakankangaskuvassa.

YLEn Elävä arkisto on lupaava. Siitä voisi tulla hieno, jos YLE alkaisi päivittää sitä säännöllisesti. Nyt se keskittyy lyhyisiin dokumentteihin ja haastatteluihin; konsertit ja käsikirjoitettujen tv-sarjojen jaksot lienee jätetty pois tekijänoikeussyistä.

Hauskoja haastatteluja ovat muun muassa Hitchcockin Suomen-vierailu 1968 ja suomirockin veteraanit. Parasta antia ovat ällistyttävät muistutukset historiasta: yksinäinen nainen ei päässyt ravintolaan vuonna 1967, vaikka "sukupuolella ei ollut alkoholipoliittista merkitystä".

Tämmöistä palvelua on kyllä vaikea selittää nykylapsille:

- Siellä on näytteitä YLEn vanhoista ohjelmista.
- Ai niin kuin YouTube, mutta sisältää vain kahden tv-kanavan ja muutaman radiokanavan ohjelmia eikä sitä voi itse päivittää tai kommentoida?
- Juu, tavallaan. Siellä on kuitenkin ainutkertaisia juttuja, esimerkiksi Kaurismäkien haastattelu vuodelta 1982.
- YouTubessa on tuosta Mutapainin ystävien parodia Hylkyläinen.

Chevrolet Takaa-ajo (Chevy Chase)
Vessa Kentät (W. C. Fields)
Kaveri Piikkipaatsama (Buddy Holly)
Kelkka Toivo (Bob Hope)
Mehiläismehiläinen Kuningas (B. B. King)
Piikki Tuulensuoja (Spike Lee)
Romaaninen Postittaja (Norman Mailer)
Rovasti Räystäspääsky (Dean Martin)
Himokas Uusmies (Randy Newman)
Avoin Nesteunssi (Frank Oz)
Lasku Vetomies (Bill Pullman)
Joululaulu Ruoko (Carol Reed)
Tuomari Ohjaspidäke (Judge Reinhold)
Tahto Seppä (Will Smith)
Pyhimyskehä Joutsenpoika (Gloria Swanson)
Perintötekijä Villimpi (Gene Wilder)

Viis tosioista, tunnehan tekee hyvän arvostelun. Vedän silti hevillä hernekepin ja porkkanan nenään lukiessani elokuva-arvosteluja, joista puuttuu tärkeitä viitteitä tai joiden tosiot ovat valhioita.

Tällä viikolla Vartin Iida Riekko kirjoitti Pedro Almodóvarin Volver - paluu -elokuvan arvostelussa: "Penélope Cruz - - vaisusta Hollywood-kaunottaresta kuoriutuu upea ilmaisija." Miten niin Hollywood? Arvostelija lienee onnellisen tietämätön Cruzin uran alusta, esimerkiksi elokuvista Kinkkua, kinkkua (Jamón, jamón, 1992) ja Belle epoque - muutosten aika (Belle epoque, 1992).

Kaksi viikkoa sitten United 93 -elokuvan moni arvostelija ennusti, että tämä voi olla alku syyskuun 11. päivän tapahtumista kertoville elokuville. Miten niin alku? Kyseisestä lennosta on tehty ainakin elokuvat Let's Roll: The Story of Flight 93 (2002), The Flight That Fought Back (2005), Portrait of Courage: The Untold Story of Flight 93 (2006). Oliver Stonen ohjaama World Trade Center (2006) tuli USA:ssa teattereihin elokuun alussa, tv:stä tulee tänään uusintana Hampurin solu (The Hamburg Cell, 2004) ja myös Michael Mooren Fahrenheit 9/11 (2004) rakentui aiheen ympärille.

Viime kuussa arvostelijat kehuivat, että Miami Vice -elokuvan ohjaaja Michael Mann taitaa tyylilajin, mikä näkyi jo hänen elokuvastaan Heat - ajojahti (Heat, 1995). Joka toinen jätti mainitsematta, että Mann oli ollut myös Miami Vice -tv-sarjan tuotannonjohtaja (executive producer).

Viime vuonna Helsingin Sanomien Pertti Avola kirjoitti: "Sweet and Lowdown on Woody Allenin viime vuosien elokuvista selvästi niiden keskitasoa parempi." Mistä Allenin uudesta elokuvasta ei ole sanottu samoin? Ovatko arvostelijat huonomuistisia? Allenilta tulee uusi elokuva joka vuosi. Harva on ikimuistoinen, mutta jokainen on sen verran viehättävä, että tuntuu helposti "keskitasoa paremmalta".

Internetin tietokantojen avulla voisi helposti tarkistaa taustatiedot ja löytää kiinnostavia viittauksia. Itse näen viittauksia kaikkialla: Kun lokit kaartelivat Don Johnson Big Bandin lavan ympärillä, tuli mieleen Hitchcockin Linnut, jossa näytteli Tippi Hedren, jonka tytär on Melanie Griffith, jonka ex-mies on Don Johnson. Pitkävihaisia nuo linnut, ajattelin.

Olen käyttänyt Kielikoneen sanakirjaa jo vuosia. Tänään törmäsin yllättävään esimerkkiin:

action toiminta, toimiminen Effective ~ against terrorism begins with understanding the problem. Tehokas toiminta terrorismia vastaan alkaa ongelman ymmärtämisellä. We should have taken ~ to prevent it. Meidän olisi pitänyt ryhtyä toimiin sen estämiseksi.

Piti hieraista silmiä: sanakirjan tekijä asennekasvattajana! Ensimmäinen englanninkielinen virke näyttää löytyvän Project on Defensive Alternatives -sivustolta. Jäisiköhän kääntyrin kanssa USA:n tulliin?

Vaikutuin entisestäni, kun jatkoin kielituntumalla koneen syövereihin:

prevent ehkäistä, torjua, estää The police have been trying to ~ them carrying weapons. Poliisi on yrittänyt estää heitä kantamasta aseita.

weapon ase Strike is a powerful ~. Lakko on voimakas ase.

Kuten olen ymmärtänyt antaa lukijoilleni kertoa, useimmat kirjat voisi korvata tietokoneilla. Divarissa näin Osmo Ikolan toimittaman Nykysuomen käsikirjan, jonka etukannen teksti sai pilkunfiilaajan ja -höylääjän hieraisemaan korviaan:

"Kirjallista tai suullista ilmaisua käyttämään joutuvan suomalaisen opastukseksi ja apuvälineeksi on tarkoitettu tämä hakuteos, jossa äidinkielemme eri puolien tuntijat selvittävät kirjoituksissaan kielen periaatteellisia ja käytännöllisiä ongelmia tavallisen kielenkäyttäjän kannalta."

Vaikka olenkin kirjallista ilmaisua käyttämään joutuva, en onneksi ole tavallisen kielen käyttäjä ja olen saanut välttyä tuolta teokselta, jonka tekijät tuntuivat olleen hakusessaan.

Pluto julistettiin kääpiöplaneetaksi. Siinä lyhykäisyydessään kaikki, mitä lehdet saivat irti uutisesta, paitsi tietysti Lehti, joka pohti asiaa vainotun kannalta.

Keskustelupalstoilla päästiin kiinnostaviin teorioihin. Julistetaanko Maa älykääpiöplaneetaksi? Onko vain sattumaa, että Pluto sai nauttia planeetan asemasta 76 vuotta, joka on myös Halleyn komeetan kiertoaika Auringon ympäri?

Ydinaseiden polttoaine plutonium sai nimensä Pluton mukaan. Onko kääpiöksi julistaminen kätketty vastalause Iranin ja Pohjois-Korean ydinasepolitiikalle? Aikooko Amerikka käyttää Plutoa sotilaallisiin tarkoituksiin? On helpompi pyyhkiä planeetta kirjoista kuin selitellä touhuja avaruudessa.

On valitettu, että monet koulukirjat pitää painaa uusiksi. Heittäisivät kirjat roskiin ja käyttäisivät Internetiä, niin säästyisi paperia ja puita.

Etäpalloista pääsee viikon toiseen pääuutiseen: Tokion metro julkaisee sittenkin naku Britney Spears -mainoksen.

Mikä tuon viihdeuutisen tarkoitus on? Taustoja pohtimalla voisi syntyä kiinnostavaa keskustelua eri kulttuurien arvoista ja moraalikäsityksistä, mainonnan roolista, naisten asemasta yhteiskunnassa, uutisoinnin turhanpäiväisyydestä. En vain ole nähnyt tuommoista keskustelua missään.

Nostalgia ei ole samaa kuin ennen, mutta retroilu sen kuin paranee. Niin kuin nyt tyttötrio The Pipettes ja sen ensilevy We Are the Pipettes.

Kuulin yhtyeestä tänään ensimmäistä kertaa. Supremes-parodiaa tai ei, mutta hyväntuulinen 60-luvun popin kierrätys toimii. Mieleen tuli Tracey Ullmanin hauska pastissi Breakaway 80-luvulta.

Vauhdikkaita Pipettes-videoita tarjoilee YouTube: Judy, Your Kisses Are Wasted on Me ja Pull Shapes, joka on kopioitu Russ Meyerin kulttielokuvasta Nukkelaakson amatsonit (Beyond the Valley of the Dolls, 1970).

Pipettes-stemmalaulajista erottuu Gwenno Saunders, jonka huikeasta äänestä tulee paikoin mieleen The Cranberries -yhtyeen Dolores O'Riordan. Loppukesä on pelastettu, mutta ehkä noin pirteää menoa ei kauan jaksaisikaan kuunnella.

Sisäministeri Kari Rajamäki lähetti viikko sitten Venäjän hätätilaministerille kirjeen, jossa hän ilmaisi huolen savusta ja toivoi palon pikaista sammuttamista.

Ihanko perinteisen kirjeen, ei esimerkiksi sähköpostia? Lähtikö se edes lentopostina? Millä vuosisadalla ne elävät? Missä muussa maassa kehdattaisiin uutisoida vastaavaa jälkeenjääneisyyttä? Toisaalta meillä ei ole hätätilaministeriä; kuka tietää, millaiset käytännöt sillä on.

"Näen, että kirjeen jälkeen Venäjän keskushallinnon panos vahvistui ja sammutustyöt ripeytyivät", Rajamäki arvioi. Kirjeeseen ei siis ole tullut vastausta? Olisikohan tarvetta parantaa viestintäyhteyksiämme ja vuoropuheluamme naapurin kanssa?

Kaiken lisäksi kansamme kynttilää poltetaan nyt molemmista päistä: Ruotsissakin palaa. Siellä ei kuitenkaan seisota tumput suorina Venäjän malliin: "Myös kirkko osallistui toimintaan ja ilmoitti järjestävänsä rukoushetken." Lämmin kesä näyttää jatkuvan.

Elokuvanippelitietojen harrastelijana keksin muinoin seuraavat kysymykset. Vastaukset saa kaivettua erinäisistä tietokannoista, mutta kannattaa ensin vaivata omaa päätään ja muistilokeroitaan. Jos oikeita vastauksia ei tule kommentteihin, lisään ne parin päivän päästä.

1. Mikä oli Charles Chaplinin ensimmäinen värielokuva?

2. Mikä oli Alfred Hitchcockin viimeinen mustavalkoinen elokuva? Entä ensimmäinen värielokuva?

3. Kuka Oscar-voittaja näytteli sekä Alfred Hitchcockin että Brian De Palman elokuvassa?

4. Missä Stanley Kubrickin elokuvassa näytteli eniten ohjaajia? Mainitse heistä kolme.

5. Kuka ohjasi seuraavia näyttelijöitä: Warren Beatty, Marlon Brando, Gene Hackman, Dustin Hoffman, Paul Newman, Jack Nicholson, Robert Redford?

6. Kuka yhdistää seuraavia ohjaajia: Jack Arnold, Paul Bartel, David Cronenberg, Jonathan Demme, Jim Henson, Colin Higgins, Lawrence Kasdan, John Landis, Paul Mazursky, Don Siegel, Roger Vadim?

7. Kuka näytteli seuraavien ohjaajien elokuvissa: Woody Allen, Francis Ford Coppola, Michael Curtiz, Cecil B. DeMille, John Ford, Elia Kazan, Fritz Lang, Jerry Lewis, Otto Preminger, Nicholas Ray, Martin Scorsese, Don Siegel?

Media-Heli entisöi eilisen uutisia.

"Kesä on poikkeuksellisen kuiva."

Suvi ja Ester, Suomen tunnetuin lesbopari, on pysynyt uutispimennossa. Jos on jäniksellä pakkasella jäänyt huh-levy päälle, ei janonhätä ole tämän näköinen ainakaan kauan: pääkaupunkiseutuliikenteen bussien talviaikataulut tulevat voimaan 13.8.

"USA:han lentävien koneiden matkustamoihin ei saa viedä nesteitä."

Suomalainen ei kestä raittiita lentoja selvin päin, ei helteillä eikä muutenkaan. Ilman viinaa se alkaa terrorisoida muita matkustajia ja saattaa räjähtää lentoemäntien silmille.

"Israel jäädytti maahyökkäyksensä."

Alkoiko kylmä sota? Onko Israel jo tilannut lumitykkejä Suomelta? Jos jäädytys leviää merihyökkäykseen, kelpaisi Jeesuksenkin palata: voisi kävellä jäisten vetten päällä, vaikka olisi naulanreiät jalkaterissä.

Hyviä uutisia: vain huonoja.

Tragedia on ilouutinen toimittajalle.

Kuolema pitää toimittajan hengissä.

Median laki: silmä silmästä, uutinen sodasta.

Ensimmäinen on vähiten perillä.

Pinnallisuus on ihmisen syvin olemus.

Pinta on totta, mutta vain sisäpuolelta.

Minusta se on objektiivinen totuus, sanoi toimittaja.

Millä oikeudella valehtelevat? Yksinoikeudella!

Uutisjutullakin on takaraja, mutta kukaan ei vihellä, kun toimittaja lyö laittoman.

Älä valita median salailusta. Kehu hyvää tietoturvaa.

Tiedottomuus on vallattomuutta.

Elokuvalistahulluna voin lukea Peter von Baghin Elokuvan ilokirjaa tuntikausia. Toivottavasti siitä tulee joskus multimediaversio elokuvapätkineen ja musiikkeineen, kehittyyhän myös Internet Movie Database tuohon suuntaan.

Lauantai-ilta 22.7.2006 oli elokuvahullun unelma: tv:stä tuli Piukat paikat ja Vertigo - punainen kyynel. Vielä parempi olisi ollut, jos ne eivät olisi tulleet päällekkäin.

Olen koonnut monenlaisia suosikkilistoja vuosien varrella. Nuo kaksi elokuvaa aloittivat ohjaajiensa huippukaudet: Billy Wilderin 1959-1961 (Piukat paikat, Poikamiesboksi, Yks', kaks', kolme) ja Alfred Hitchcockin 1958-1960 (Vertigo - punainen kyynel, Vaarallinen romanssi, Psyko). Molemmilla ohjaajilla on monia muitakin huippuelokuvia, mutta ei yhtä hienoa kolmen peräkkäisen klassikkoelokuvan sarjaa.

Listasin suosikkielokuvani ensimmäisen kerran vuonna 1985:

1. Billy Wilder: Piukat paikat (1959)
2. Michael Cimino: Kauriinmetsästäjä (1978)
3. Howard Hawks: Rio Bravo (1959)
4. Stanley Kubrick: Kellopeliappelsiini (1971)
5. Charles Chaplin: Parrasvalot (1952)

Vertigo oli lähimpänä tyrkyllä viiden kärkeen. Tuolloin olin nähnyt vain Rio Bravon useammin kuin kerran; nyt olen nähnyt nuo kaikki vähintään kolmesti. Vaikea tuota listaa olisi nytkään muuttaa, koska nuo elokuvat vain paranevat joka katsomiskerralla.

Kun lehtien nimessä on ilta ja ne ilmestyvät aamupäivällä, kompromissina niitä kutsutaan iltapäivälehdiksi. Uutisriivaajan silmään osuivat seuraavat tutkivan journalismin tiedotteet:

"Kesä ei ole vielä ohi!" Otsikko perustui leipätekstin pätkään: "Meteorologi NN ei tyrmää ajatusta uudesta helleaallosta loppukesän aikana." Auktoriteetin mutu-tuntumallako uutiset tehdään?

"Suomalaisjohtajilla surkea palkka." Ota kantaa -osassa oli kysytty, tienaavatko suomalaisjohtajat liian vähän. 80 %:n mielestä eivät tienaa. Pitäisikö uskoa uutisoitua tutkimustulosta vai kansaa?

"Kolmekymppisten naisten mielestä peniksen koolla on hyvin paljon merkitystä." Mitä seuraavaksi: olisiko miesten mielestä rintojen koolla merkitystä?

Toimittajien täytyy piruilla, eihän kukaan voi ottaa iltapäivälehtiä tosissaan. Ovatko räiskyvät otsikot osa kissa ja hiiri -leikkiä, jossa lukijat yrittävät arvata, mistä uutisessa oikeasti on kyse? Onko kärjistysten ja ylilyöntien tarkoitus vain provosoida lukijat pohtimaan aihetta, keskustelemaan asioista?

Billy Wilderin klassikkoelokuvassa Tuhansien silmien edessä (The Big Carnival / Ace in the Hole, 1951) lehden toimittaja (Kirk Douglas) pitkittää kaivokseen jumiutuneen miehen pelastustöitä saadakseen muhkeamman jutun onnettomuudesta. Satiirista lienee tullut nyt toimittajakoulun opetuselokuva.

Sananvapauden puolustajat sanovat ykskantaan, että mitä tahansa saa sanoa. Kiinnostavampaa on kuitenkin se, mitä kannattaa sanoa.

Bilderberg-kokouksiin on osallistunut suomalaisiakin huippupoliitikkoja ja suuryritysten johtajia, muun muassa Ahtisaari, Lipponen, Niinistö, Ollila. Miksi valtamedia on hiljaa, vaikka ryhmän seuraava vuosikokous on Ottawassa 8.6.2006?

Vuosittain jo 50 vuoden ajan kokoontuneen ryhmän salamyhkäisyys hämmästyttää avoimen tiedotuksen aikakaudella. Miten kukaan ei ole onnistunut nauhoittamaan ja julkistamaan käytyjä keskusteluja? Salaliitot voivat siis todellakin toimia.

Olin jo vaatia osallistujien päitä vadille, kunnes törmäsin Jaakko Iloniemen Bilderberg-kirjoitukseen, joka julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 1994, jolloin kokous pidettiin Helsingissä:

"Jos on todennäköistä, että keskusteluun osallistuneiden lausumia lainataan julkisuudessa, se rajoittaa sanomisen vapautta aivan liikaa."

Siinäpä hyvä perustelu suljettujen ovien takana käytäville keskusteluille: voi kerrankin puhua suoraan ilman medialle suunnattuja poliittisesti korrekteja korulauseita. Silti olisi mukava kuulla, mitä kokouksissa puhutaan - ja epävirallisesti päätetään.

Miksi valtamediamme ja kotoiset blogimmekin ovat olleet hiljaa myös Competitive Enterprise Instituten älyvapaasta tv-kampanjasta:

"Carbon dioxide: they call it pollution, we call it life."

Konservatiivien sanoma on, että luonnonsuojelijat uhkaavat amerikkalaista elämäntapaa yrittäessään rajoittaa hiilidioksidipäästöjä. Hiilidioksidi on elämää, mehän hengitämme sitä ulos ja kasvit sisään!

Ilmaston pitäisi lämmetä, mutta miksi saan kylmiä väreitä?

Jatkoin lapsuuden muistikuvien kaivelua Elonetissä tänään kolme tuntia. Erikoishaulla "Muu esityspäivämäärä" löytyi kaikki tiettynä vuonna tv:stä tulleet elokuvat. Varhaisimmat elokuvamuistoni liittyvät seuraaviin teoksiin.

28.9.1975 Hyökkäys erämaassa. John Waynen sukellus lopun kaksintaistelussa innoitti länkkärileikkejämme. Minne muuten hyvät lännenelokuvat ovat kadonneet?

25.5.1975 Kuinka miljoona varastetaan. Peter O'Toolen museovarkaus bumerangin avulla kiehtoi. Myöhemmin nähtynä elokuvan parasta antia on söpö Audrey Hepburn.

14.1.1975 Herra Huu - Jestapa jepulis penikat sipuliks. Laulu jäi mieleen; M. A. Numminen ei tainnut pelottaa lapsia sen enempää kuin Lordi nyt.

11.11.1974 Linnut. Näin vain alun, kun lähdimme pois kylästä kesken elokuvan - mutta kunnioitus lintuja kohtaan jäi. Samoihin aikoihin näytettyjen Noidutun ja Marnien unijaksoista jäi hämäriä muistikuvia, mutta Psykosta ei mitään. Olen blokannut suihkumurhan mielestäni, tai vanhemmat älysivät kerrankin sulkea tv:n alle kouluikäisen nenän edestä.

Kun Linnut uusittiin tv:ssä vuonna 1985, elokuva-arvosteluvihkooni kirjoittamassani syväanalyysissa pohdin, ovatko hyökkäävät (vai sittenkin puolustautuvat?) linnut allegoria ihmisen aiheuttamasta luonnon tuhoutumisesta. Tuona vuonna kirjoitin ruutuvihkollisen arvosteluja näkemistäni elokuvista. Sittemmin itsekriitikkoni poltti vihkon, koska piti sitä yhdentekevänä. Olisipa silloin ollut blogi!

20.7.1974 Fantastinen matka. Mielikuvitusta kutkutti pitkään tämä sukulaisten luona nähty tieteissatu, jossa kutistetut tutkijat ajavat potilaan sisällä sukellusveneellä. Kun elokuva näytettiin uusintana tänä vuonna, se melkein nauratti, koska oli niin huono. Raquel Welch on tietysti magneetti kutistettunakin.

Disneyn piirrosklassikon Lumikki ja seitsemän kääpiötä täytyy olla ensimmäinen teatterissa näkemäni elokuva. Se tuli uusintakierrokselle teattereihin jouluna 1973, joten näin sen ilmeisesti vuonna 1974. Opin jo silloin, että elokuva on lähes aina kirjaa parempi.

Kirjoitin vuosi sitten: "Suomen televisio ei tietääkseni ole koskaan näyttänyt elokuvaa Sinbad ja tiikerinsilmä (1977)." Elonetin mukaan olin oikeassa. Miksi hyviä camp-elokuvia ei arvosteta? Vai emmekö itsekään enää arvosta niitä, kun näemme uudestaan?

1970-luvun lopulta lähtien olen katsonut 3000 elokuvaa tv:stä ja 1300 elokuvaa teatterissa. Suomessa näytettyjen elokuvien ja ohjelmien tietopankki Elonet on tehty juuri minunlaisilleni elokuvatriviahulluille.

Muistoni ovat linkittyneet läheisesti elokuviin. Muistan hyvin, missä näin minkäkin elokuvan ja keiden kanssa. Teatterissa olen nähnyt elokuvat yleensä ensi-iltavuonna, ja Elonetin ansiosta voin nyt tarkistaa päivälleen, milloin näin minkäkin elokuvan tv:stä.

Tuntui haikealta löytää varhaisimpien elokuvamuistojeni päivämäärät: Etäisten laaksojen miehen näin mummolassa 28.2.1976 ja Räsynuken kotona 23.10.1976. Oli ilmeisen helppo samaistua Alan Laddia ihailevaan pikkupoikaan ja Robert Mitchumia pakeneviin lapsiin.

Kysymyksiäkin heräsi: Miksi 2001: Avaruusseikkailu (1968) esitettiin tv:ssä vasta vuonna 1990 ja Imperiumin vastaisku (1980) vasta vuonna 1996? Miksi Mel Brooksin elokuvaa 12 pallia eli kevät koittaa anopille (1970) ei ole esitetty lainkaan tv:ssä? Miksi vuosi 1997 jäi välistä, kun Ihmeellinen on elämä on muuten esitetty joka joulu vuoden 1992 jälkeen?

Lordi, meidän ABBA, voitti näytöstyyliin: "There's no business like freak show business." Lähetyksen jälkeen YLE soitti Porilaisten marssin.

Erittelijät keskustelevat tv:ssä koko kesän siitä, miten vastarannan pikkuperkeleet onnistuivat villitsemään Euroopan ja mitä tämä merkitsee Suomen kilpailukyvylle.

Kantrin, twistin, räpin, diskohumpan ja itkuvirsien muoviset esittäjät hymyilivät suu korvissa; vain Lordi otti tosissaan, vuodatti kansallisen identiteetin lavalle oikealla kansanlaululla. Uskottava se on.

1. opetus: Ole oma itsesi.

2. opetus: Riko säännöt.

Carolan mahtiponnekkaan laulun alkukielinen nimi oli Evighet. Yleisurheilun EM-kisoihin Göteborgiin voisi joku suomentaa siitä voittorallin Evilä.

Tämän jälkeen pitää kulkea ulkomailla t-paidassa, jossa lukee: "I'm coming from the Land of Lordi (LOL)."

Amerikkalaiset teleoperaattorit ovat keränneet kymmenien miljoonien ihmisten puhelutietoja vuodesta 2001 lähtien "hallituksen käskystä". Tässä valossa Nixon oli pelkkä amatööri, joka joutui eroamaan vähäpätöisestä ja alkeellisesta salakuuntelusta 1974.

Keväällä kohistiin, kun Google lupasi auttaa Kiinan hallitusta sensuroimaan verkkoliikennettä, vaikka Yahoo ja Microsoft olivat jo aiemmin paljastaneet toisinajattelijoita hallitukselle. Google ilmoittaa suojelevansa sähköpostiohjelma Gmailin käyttäjien yksityisyyttä, paitsi jos laki toisin vaatii.

Bush vakuutti, että "salaisella ohjelmalla ei loukata viattomien ihmisten yksityisyyttä". Ne kymmenet miljoonat seuratut eivät siis ole viattomia? Mitä seuraavaksi paljastuu, auttavatko suomalaisetkin operaattorit amerikkalaisia?

Helsingin makasiinien vappuelämöinnin jälkeen Suojelupoliisin apulaispäällikön Hannu Moilasen mukaan "rettelöinti olisi ollut estettävissä, jos tiedustelutietoa olisi ollut riittävästi". Sisäministeri Kari Rajamäki lupasi tehostaa tiedustelutoimintaa, ja Hoo Moilanen vakuutti, että "vastaavat rähinät pystytään jatkossa estämään". Saisinko tiedustella, millaista tiedustelutoimintaa on nyt luvassa, kun makasiinit poltettiin viisi päivää myöhemmin?

Kenen tahansa viestintää voidaan valvoa. Kuka tahansa voidaan pidättää ja viedä vankilaan vuosiksi ilman oikeudenkäyntiä. Kenestä tahansa voidaan yrittää saada tietoja kiduttamalla. Mitä tahansa valtiota voidaan uhata ydinaseilla. Orwell oli optimisti; seuraavaksi Bush vapauttaa Iraniin.

Seuraa johtajia! He seuraavat jo sinua.

Media-Heli tiedottaa jatkossakin asioista, joista vaietaan. Kesälomittaja Uutisriivaaja taas keskittyy asioihin, joista kerrotaan peitellysti; tyylinä ovat haiku ja tanka.

"Ortodoksimunkkina vaikuttanut veli Kristofor(nicat)os tuomittiin seksuaalirikoksista."

Munkkilatinaa
on coitus interruptus,
siis kalupakki.

"Yhdysvallat sanoo olevansa sitoutunut vankien kidutuksen kieltäviin sääntöihin. Vankiloissa Irakissa ja Afganistanissa on sattunut 120 kuolemantapausta. Yhdysvaltain mukaan suurin osa kuolemista on ollut luonnollisia."

Olisikin luonnotonta, jos kaikki kestäisivät hengissä. Kuolemantapaukset sattuvat.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen 30 artiklasta USA rikkoo ainakin artikloita 5-11 salaisilla oikeudenkäynneillä, vankiloilla ja kidutuksilla. Suomen hallitus ei uskalla puuttua asiaan, emmekä me älyä vaatia sellaista hallitusta, joka uskaltaisi.

Nykysodissa
viedään vain Amerikan
rautaa rajalle.

Ai sää vai?

Niin etukesä
yllätti toukokuussa,
vaan eipä hätää:
ensi viikoksi on taas
luvattu kylmenevää.

Amerikkalaiset heräsivät viime yönä, kun Neil Young julkaisi rokkaavan protestilevyn Living With War ilmaisjakeluna Webissä. Eikö rokki ollut joskus kapinaa? Nyt se on taas sitä itseään.

After the Garden. "Won't need no stinkin' war." Ensimmäinen isku suoraan silmien väliin, ja tästä meno vain yltyy.

Living With War. "I never bow to the laws of the thought police." Torvisoittokunta ja laulukuoro! Sota on jokapäiväistä elämää, mutta silti ei ole pakko tappaa.

The Restless Consumer. "Don't need no more lies." Amerikkalaiset näyttävät ihastuneen juuri tämän piisin sanoihin, koska joku kerrankin sanoo totuuden. Kelpaa tämmöistä laulaa kadulla.

Let's Impeach the President. Bush syytteeseen valehtelusta ja maan viemisestä sotaan! Laulun seassa kuuluu autenttisia bushismeja: "I want justice. Dead or alive. War is my last choice." Tämä on vuoden piisi, ei epäilystäkään. Bush ei älyä edes pelätä, mitä tästä seuraa.

Lookin' for a Leader. Uusi johtaja voisi olla nainen tai musta mies! Ei kai levy ole osa Condoleeza Ricen vaalikampanjaa?

America the Beautiful. Levyn päätös sykähdyttänee amerikkalaisia. Itselläni ei ole tunnesiteitä kyseiseen kappaleeseen, joten se kuulostaa vain ärsyttävän ylivedetyltä kirkkokuorohoilotukselta. Muut piisit rokkaavat kuin hirviö.

Helvetti, mikä levy. Kirosanat ja superlatiivit loppuvat. Ei tippa silmäkulmassa tapa.

"Suuret rikokset tarvitsevat monta tekijää, miljoonia, kaikki ne jotka eivät tee mitään." (Samuli Paronen)

Viikon mukavimmat uutiset:

"Hú lahjoittaa Bushille aforismikirjallisuuden klassikon Sodankäynnin taito." Valtiomiehiltä sujuvat aforismit ja keskinäinen kettuilu. Saakohan Hú vastalahjaksi kirjan George W. Bushisms: The Accidental Wit and Wisdom of Our 43rd President.

60-vuotias Neil Young tekaisi kahdessa viikossa protestilevyn Living with War, joka tulee ilmaiseen jakeluun 28.4. Levyllä vaaditaan heinäkuussa 60 vuotta täyttävää George Walker Bushia syytteeseen sotarikoksista, kävelemään W-tyylillä. Keep on rockin' in the free world!

Hiljaisella viikolla kirosin hiljaa kuullessani seuraavat uutiset.

USA pitää terrorismista epäiltyjä salaisissa vankiloissa. Varsinainen uutinen oli vain se, että asia vihdoin myönnettiin avoimesti. Kauanko siedämme tätä? Uutisista on tullut amerikkalaisten sodissa tappamien siunaustilaisuus. Siunaamme myös amerikkalaisten tekemät kidutukset. Kaikki hyvien kauppasuhteiden takia: käymme kauppaa kolmansien maiden ihmisillä.

USA ei hae YK:n ihmisoikeusneuvoston jäsenyyttä, koska se uskoo, että jäseneksi pääsevät myös ihmisoikeuksia polkevat maat. Kuulostaa Groucho Marxilta: "En halua kuulua kerhoon, joka hyväksyy minut jäsenekseen."

Valtio keräsi kansalaisten kultasormuksia sotien aikaan ja antoi tilalle rautasormuksen. Jälkeenpäin selvisi, että kulta jäi lojumaan Suomen Pankin varastoon, josta se myytiin pilkkahinnalla. Kyllä valtio aina keksii keinot alamaisten kusettamiseen. Jotain rajaa ja rautaa rajalle!

RKP esitti, että suomen- ja ruotsinkielisten pitäisi käydä koulua eri rakennuksissa. Pistän paremmaksi: ruotsinkielisten pitäisi käydä koulua eri maassa. Lähden milloin tahansa vapaaehtoiseksi muiluttamaan ruotsinkielisiä länsirajalle.

"In terms of timetables, as quickly as possible - whatever that means." (George W. Bush)

Näin viedään Suomi-kuvaa maailmalle: Bushilla on ruotsalaisia sukujuuria - tai jopa suomalaisia. Kymmenessä sukupolvessa metsäsuomalaisesta kehittyy maailmankuulu sanaseppo.

Luulin Bushin puheidenkirjoittajan luoneen vähä-älyiset bushismit, mutta olen tainnut haukkua väärää puupäätä. Pitää alkaa haukkua sukupuuta.

Bushin ehdottama ratkaisu ilmaston lämpenemiseen oli uusien teknisten ratkaisujen kehittäminen: ennaltaehkäisevät ydiniskut voisivat luoda eristävän pölypilvikerroksen viilentämään maapalloa. Tuommoisen keksiminen vaatii luovuutta, ihan omanlaista ajattelua.

Seinähullu maalailee piruja: Lisääkö sukupuu-uutinen terrorismin uhkaa Pohjoismaissa? Kuulostaako Helsinki-Vantaan lentoasemalle rakennettava WTC-rakennus hyvältä kohteelta?

Yksinkertaisuus on aliarvostettua.

Helsingin Sanomien verkkosivulla on Suomi siirtyi kesäaikaan -uutisen ja kellonkuvan vieressä ratkihauska Deadline: Laske oma kuolinhetkesi -palvelu. Olin kuolla klikattuani linkkiä, kun sieltä alkoi kuulua kammottava rummunpauke. Viimeisten kysymysten jälkeen sain vastauksen: elän 75-vuotiaaksi. Siis tältä tuntuu olla keski-ikäinen.

Tuomion jälkeen aloin katsella Hesarin pääsivua ihan uusin - siis vanhoin - silmin. Oikeassa reunassa pyörii mainos: "Seitsemällä kymmenestä aikuisesta on se. Onko sinulla?" Kolesteroliko minut tappaisi? Oikeassa reunassa on myös Katso ilmoitukset -linkki. Kuolinilmoituksetko? Yläpalkin kautta voi tehdä osoitteenmuutoksen asiakaspalveluun. Rajan taa?

Keskellä sivua on Kuvakooste ja tietopaketti lintuinfluenssasta -linkki sekä ulkomaan uutinen: "Kalkutassa surtiin 255-vuotiaan kilpikonnan kuolemaa." Ehtikö edes konna perille päämääräänsä? Keskusteluissa puidaan tulevaisuuden suunnitelmia ja Helsingin keskustassa alkanutta pahinta pölykautta. Köh, vieläkö on aikaa suunnitella?

Miksi sivun ylälaidassa on eilisen päivämäärä? Olenko jo yliajalla? Hitot, käymäänhän minä vain tulinkin - enkä edes vapaaehtoisesti.

Yli satavuotiaiden ei muuten kannata kokeilla palvelua. 26.3.1902 syntyneelle miehelle Deadline kertoo: "Kuolet 103-vuotiaana." Siis tänään! Vastaavasti tänään syntyneelle pojalle se kertoo: "Kuolet NaN-vuotiaana."

Siirryimme kesäaikaan. Tunnin lähemmäksi kuolemaa.

Rio Bravo (1959)

Tapahtumapaikkana on Rio de Janeiro. Päähenkilö on vanha sheriffi, joka rakastaa kaupunkiaan ja jolla on tapana huudahdella: "Rio, bravo!" Nuori pyssysankari (Ricky Nelson) esittää elokuvassa laulun She Loves You, jonka ansiosta elokuva nousee monella tasolla tapahtuvaksi melodraamaksi.

Ensinnäkin on outoa, että Nelson esittää juuri kyseisen laulun, koska The Beatles levytti sen vasta neljä vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen. Toiseksi laulaessaan "she loves you" Nelson tarkoittaa sheriffiä, jota hän luulee naispuoliseksi. Tästä koituu melkoista sotkua loppujen lopuksi ja sen jälkeenkin.

Taksikuski (1976)

Newyorkilaisen taksikuskin elämä on yksitoikkoista, ajoa ajon perään. Elokuvan ensimmäinen puolitoistatuntinen onkin erittäin uuvuttavaa katsottavaa. Loppua kohden jännitys tiivistyy, kun muuan matkustaja ei aio maksaa yötaksaa.

007 - rakastettuni (1977)

Yksinäinen mies soittaa senssipuhelimeen, numeroon 007. Puhelimessa hän ihastuu naiseen ja ehdottaa tälle toistuvasti treffejä. Suhde ei kuitenkaan edisty. Hauskojen kommellusten jälkeen ilmenee, että naisääni onkin automaattisen puhelinvastaajan.

Kauriinmetsästäjä (1978)

Hellyttävä kertomus vinksahtaneesta miehestä, joka metsällä ollessaan luulee näkevänsä kauriita joka puolella. Ruumiita tulee liukuhihnalta. Hän lähtee Vietnamin sotaan jatkamaan "kauriinmetsästystä".

Sodan päätyttyä hänellä on valtavasti sotasaaliina ryövättyjä rahoja. Hän päättää pelata ne ruletissa, mutta eksyy venäläiseen rulettiin. Loppu on masentava: hän ampuu kaikki muut pelaajat.

Hyvä elokuva ravistelee. Amerikan vanhoilliset hermostuivat tämän vuoden Oscar-ehdokkaiden "liian vapaamielisistä" aiheista, joita olivat homot (Brokeback Mountain, Capote), rasismi (Crash), terrorismi (München) ja kommunistivainot (Good Night, and Good Luck).

Itse hämmästelin jo vuoden 2000 ehdokkaita, joiden sivuamia aiheita olivat pedofilia ja homot (American Beauty), kidutus ja lapsen raiskaaminen (Vihreä maili), insesti ja abortti (Oman elämänsä sankari), oman lapsen tappaminen (Kuudes aisti), tupakkateollisuuden salailu (The Insider - sisäpiirissä).

Suosikkini A History of Violence taisi olla liian tavanomainen tämän vuoden sarjaan, koska ei saanut parhaan elokuvan ehdokkuutta. Väkivaltaelokuvathan tulivat valtavirtaan jo 70-luvun taitteessa: Bonnie ja Clyde oli ehdokkaana 1968, Kovaotteiset miehet voitti vuonna 1972.

1971 oli muutenkin yksi kaikkien aikojen väkivaltaelokuvavuosista: Kellopeliappelsiini, Likainen Harry, McCabe ja Mrs. Miller, Frenzy - solmiokuristaja, Olkikoirat, Polanskin Macbeth, Tappakaa Carter. Jälkimmäisin valittiin parhaaksi englantilaiseksi elokuvaksi vuonna 2004.

Väkivaltaelokuvat synnyttävät väkivaltaelokuvia.

Kreikan finaaliin
Lordi tahtoo, vaan kelpaa
ei viisumitta.

En jaksa uskoa, että Lordin hirviöitä päästetään Euroviisujen finaaliin, suoraan lähetykseen. Eikö se ole koko perheen viihdeohjelma ja Lordi K-18?

Miten pian alkaa keskustelu sanan- ja varsinkin kuvanvapaudesta? Rikkooko Lordi pilkallaan saatananpalvojien uskonrauhaa? Jos ne hermostuvat, millainen helvetti päästetään valloilleen Suomessa toukokuussa?

Onko kappaleen nimi Hard Rock Hallelujah paholaisen sanaleikki tyyliin HIM, His Infernal Majesty? Eikö HRH ole His Royal Highness?

Svedupellet vain
sillanpääasemissa:
pitkä ja perään.

Hurrijoukkue
ylimmällä pallilla
nauttii kullista.

"Vitun hurrit" on
harhaanjohtava huuto.
"Persreiän hurrit!"

Tuttu maailman
kupeista, yli pisteen
itsekriittisen.

Harrastuksina
viina, laulu ja naiset -
siis levytystä.

Paljon laskenut
mäkiä ja housuja,
tiilenpäitäkin,
suustaan mitä sattuu ja
yleistä moraalia.

Miljonääriksi
haluat? A:n otatko?
Vai fifty-sixty?
Kalautat kaveria?
Riisuudut yleisölle?

"Kenet FBI
ampui kolmekytneljä?"
"Varmaan itsensä."
"Ken oli Quasimodo?"
"Tuo ei soita kelloa."

Vaan onneksi ei
elämässä jaeta
tyylipisteitä.

"Olympialaiset on huijausta. Kävin Torniossa. Ei siellä mitään olympialaisia ole." (Tekstarit, Uutislehti 100)

Janne Ahonen ja Hannu Manninen ovat maailman parhaita lajissaan, mutta jäivät taas ilman henkilökohtaista olympiamitalia. Suomalaisilla on liian pitkät perinteet vain altavastaajana voittamisesta. Kun iltapäivälehdet päivittelivät Ahosen pee- ja vee-tunteenpurkausta, Manninen nössöili: "Vähän harmittaa, täytyy myöntää."

Jääpetankista tuli suomalaisten uusi suosikki. Sohvalta on mukava seurata verkkaista pohdiskelua ja kuunnella selostajan käyttämiä termejä: kilkki, tökkis, määris.

Hyökkäävin jääkiekkohyökkääjämme Jarkko Ruutu taklasi Tshekin ykköspelaajan rumasti laitaan. Tulos: pää auki, Suomi voitti. Hävetti. Tulevatkohan jääpetankin ammattilaiset lakaisemaan Suomen maalinedustaa jatkopeleissä?

Saapasmaan poliisi marssi ratsaamaan itävaltalaisten majapaikan etsiessään kiellettyjä aineita. Turhaan narisivat alppimaalaiset; jos Bush olisi epäillyt terrorismista, he olisivat nyt Guantanamossa.

Yhteiskunta ja media ovat hyviä kirjoituksen aiheita. Päivittäin saa lukea uskomattomista sähellyksistä, ja joskus itse uutisointi on varsinainen sähellys. Uskoa ihmiseen ja ihmisälyyn koetellaan. Haaveilin kirjoittavani parodioita ja satiireja, mutta sähellykset ampuvat yli niin, että en keksi mitään naurettavampaa.

Paris Hilton on ehdolla Äiti Teresan elokuvarooliin. Uutinen on lyömätön. Millainen jatkovitsi voisi ylittää sen?

USA:n väitetään suunnittelevan hyökkäystä Iraniin:

"Tarkoituksena on luoda sotilaallinen vaihtoehto sen varalle, että diplomaattiset ponnistukset eivät kykene jarruttamaan Iranin väitettyjä suunnitelmia ydinaseista."

Kuka muu väitettyjä suunnitelmia voisi jarruttaa kuin amerikkalaiset, jotka väitteitä esittävät? Lausahdus kuulostaa bushismilta.

Hyviä kriitikoita on sitä paitsi riittämiin. Olen jättänyt kirjoittamatta monet jutut, kun Hiljaista huutelua on ehtinyt sivaltaa epäkohtaa ennen minua.

Ranka tarjoaa yhteiskunnallisia tankamittaisia runoja, rankoja. Haikun rajoja koetelleena voisin kai kutsua sanaleikkihaikujani raikuiksi. Paras raikuni on Ranskan mellakoista syntynyt Länsirintamalta ei itään EU:tta. Olisiko raikuista yhteiskunta- ja mediakriittisyyteni elvyttäjäksi?

"We love boobs!" lukee Lindexin rintaliivimainoksessa. Ketkä me: mainoksen puolialastomat naiset, mainoksen suunnittelijat, ne joiden silmät hakeutuivat mainokseen, kaikki ihmiset, rintaliivit?

"Ihmisellä ei ole viimeistä käyttöpäivää", lukee Yhteisvastuukeräyksen katumainoksessa. Vanha mies katselee sitä pitkään ja tuhahtaa viimein: "Vittuilevatko ne meille eläkeläisille?"

Nämä haluaisin nähdä:

Lapsi piirtää vesiliukoisilla tusseilla, jotka liukenevat veteen.

Paidalle kaadetaan tahranpoistoainetta, joka ei lähde pesussa pois.

"Pysäköinti sallittu vain tontinhaltijan luvalla", lukee liikennemerkissä, jonka edessä autoilijat jonottavat pysäköintilippuja joulutontulta.

"Kautta maailman tarjoavat ainoaa oikeaa - suoraa." (Hannu Paronen)

Tiedämme maailman tapahtumista, toisista ihmisistä, kulttuureista enemmän kuin koskaan ennen. Mutta ymmärrämmekö toisiamme yhtään paremmin kuin sata vuotta sitten?

Nytkö pitäisi valita sananvapauden ja uskonnon kunnioittamisen väliltä? Tue Tanskaa, puolusta vapaata maailmaa -logoja näkyy siellä täällä blogeissa. Milloin asioista tuli ehdottomia totuuksia? Eikö vastakkainasettelun aika olekaan ohi?

Lain mukaan uskonrauhaa rikkoo se, joka häiritsee uskonnonharjoitusta. Esimerkiksi kissanristiäisiä? Jaakko Heinimäki kirjoitti Hartauskirjassaan:

"Keskiajalla elänyt dominikaaniveli Mestari Eckart sanoi, että jumalanpilkka on mielikuvajumalan naurettavuuden osoittamista ja sellaisena oikean Jumalan ylistämistä. Yleensä jumalanpilkkana pidetty toiminta ei ole Jumalan, vaan joidenkin tekohartaiden ilmiöiden pilkkaamista. Niissä usein onkin naurun aihetta."

"Muslimit sitä ja muslimit tätä." Kaikki pistetään samaan koriin, vaikka vain 0.01 promillea kiihkoilisi - tosin tuleehan tuostakin 10.000 muslimia. Joukkoon tarvitaan vain kourallinen mielenvikaisia tappajia, niin jälki voi olla ikävää.

Pitäisikö olla hyvillään vai peloissaan siitä, että Erkki Tuomioja mainitaan englanninkielisen Wikipedian Muhammedin pilakuvat -artikkelissa? Tuomiojan blogissaan julkaisema kommentti mainitaan Viralliset hallitusten vastaukset -otsikon alla. Nytkö blogeista on tullut virallisia tiedotuskanavia?

Voima julkaisi Harold Pinterin joulukuisen Nobel-kiitospuheen, jossa hän vaati Bushia ja Blairia kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen. Julkaisiko kotimainen valtamedia tekstiä? Nyt sitten höpötetään sananvapaudesta.

"Uutiset ovat totuuksia joiden paikkansapitämättömyys annetaan anteeksi niiden ajankohtaisuuden takia." (Origo)

Lapset sidotaan kaapeli-tv:n ääreen.

Elokuva uutismaailmasta. Ei perustu tositapahtumiin.

Tv-uutisten loppukevennys: "Tämä uutinen pitikin paikkansa."

Lukevat samoja uutisia tunnin välein, tyhjäntoimittajat.

Paha maailma välittyy uutisista. Taas oli b-elokuvien tähti eronnut.

Selkokieliset uutiset: "Tänään ei tapahtunut mitään."

Täytyy olla totta, onhan se painettu - villaisella.

Toimittajan moraali törmää Sanomatalon lasikattoon.

Milloin mediakorttitalot sortuvat kansalaisjournalismin tieltä?

Blogisanomat, tavisuutiset.

Uutisissa näytettiin video: Kaksi miestä on polvillaan kolmen sotilaan keskellä. Takana näkyy karu vuori.

Yksi sotilas tönäisee toista miestä. Tämä ei vastaa kysymykseen, vaan painaa päänsä alas. Toinen sotilas potkaisee miestä naamaan. Mies kyyristyy ja nostaa kätensä kasvoilleen. Kolmas sotilas tarttuu miestä kädestä ja iskee sitä kepillä. Mies vetää kätensä takaisin ja painautuu kasaan.

Ensimmäinen sotilas ottaa maasta tiilen ja lyö miestä niskaan. Mies on oksentamaisillaan. Toinen sotilas vetää toisen miehen ylös ja raahaa tämän mukanaan pois.

Toinen kahdesta sotilaasta lyö lyyhistynyttä miestä uudestaan tiilellä niskaan. Miehen vartalo nytkähtää rajusti. Sotilas aloittaa rytmikkään iskusarjan miehen niskaan ja takaraivoon. Mies ei vuoda verta.

Toinen sotilas potkaisee polvellaan miestä selkärankaan. Miehen kasvot vääntyvät irvistykseen. Toinen sotilas nostaa kätensä korkealle ja lyö päähän miestä tiilellä kaikin voimin. Mies retkahtaa veltoksi ja kaatuu maahan nenälleen luonnottomaan asentoon.

Presidenttiehdokkailta ei syntynyt säkenöiviä runoja eikä aforismeja pyydettäessä tv:n vaalitentissä. Blogeissaankin useimmat vain julistavat oppiaan kuluneen pintapuolisesti tai kertovat arjen tapahtumista mielenkiinnottomasti.

Bjarne Kalliksen pari lausetta erottuvat joukosta, tosin tahattoman huvittavina (kursiivin lisäsin minä):

Vaikka rahalla mainonnan kautta on merkitystä vaalien tulokseen, on täysin mahdotonta ajatella, että vaalien tulokseen yritettäisiin rahalla vaikuttaa niin, että ehdokas korkealla kertoimella voittaisi vaalit ja vedonlyöntitoimiston rahat menisivät niille, jotka ovat rahansa tähän ehdokkaaseen sijoittanut.

Viittaan jalkapallo-otteluiden manipuloimiseen, kun pelaajia on lahjoitettu, jotta toivottu tulos syntyisi.

On se hyvä, ettei jouluna politikoida.

Ehdokkaiden joukkoon on eksynyt yksi todellinen mietelmöitsijä, sananikkari. Vai olisiko Timo Soinin taustajoukko kirjoittanut nämä kärkkäät iskulauseet:

Maksamme EU:lle prosentin BKT:sta. Vastineeksi saamme 70 prosenttia päätöksistä suoraan Brysselistä. Halpahintaisia päätöksiä!

EU:n halu suojella susia on ymmärrettävää, onhan se susi itsekin.

EU - epäusko.

Vanhat puolueet siirtyvät uuteen vuoteen muuttamatta mitään.

Työväen presidentti, vihreä tuuli, kansalaisten puolustusvoima? Kuulostavat Rakettikeiun uusimmilta uudenvuodenraketeilta.

Halosen gallupkannatus on 61 prosenttia. Kummasta pitäisi olla huolissaan, Halosesta vai Suomen kansasta?

Minulle ei tarvitse huutaa. Ihan normaali ääni riittää.

Seksin osto aiotaan kriminalisoida mutta maksaako tosimies seksistä?

Välty kulttuurisokeilta. Älä lue elokuva-arvosteluja.

Chaplinin, De Sican, Loachin, Kaurismäen ohjenuora: "Elokuvaa pienemmät elämät."

Teksasin moottorisahaverilöyly ei ole sadistista väkivaltaa. Ihmisiä vain sahataan silmään.

Pornotähdet seksivälineellistetään.

Näyttelijä vuodatti sielunsa näyttämölle. Siivooja ei pitänyt esityksestä.

Ilman innoitusta taidemaalari sutii tyhjii.

Taide pitkästyttävä, elämä lyhkäiskoossa.

Kielimuuri suojaa vierailta kulttuureilta.

King Kong toimii fantasiana, seikkailuna, kauhuna - ja lopulta ennen kaikkea rakkauselokuvana. Kong istuu kallionkielekkeellä katsellen auringonlaskua, ja nyrkkikyllikki Ann sanoo: "Kaunista." Sama harras hetki toistuu Empire State Buildingin huipulla. Ei pidä pohtia liikaa, jotta suhteen perverssiys ei ala häiritä.

Jäyhä Kong on uskottavampi rakastaja kuin Annia liehittelevä käsikirjoittaja, joka vihjailee: "Sanoja ei tarvita." Kong on naisestaan tappeleva perusmies, joka ei puhu eikä pussaa. Kongiin on helppo samaistua, koska siitä tehdään ihmismäinen tunteineen. Loukkaako elokuva gorilloja, mihin jäi eläinarvo?

Sisäpiirin vitsejä elokuvanteosta ja alkuperäisversiosta riittää: "Hirviöt kuuluvat B-elokuviin." Kukaan yleisössä ei naurahtanut parhaalle: "Fay kuvaa Cooperin kanssa RKO:lle, olisihan se pitänyt arvata."

Alkuperäisen King Kongin (1933) näin Elokuva-arkistossa. Ihastuin sen sadunhohtoisuuteen, joka saattoi johtua myös haalistuneesta filmistä. Kun Ann kiipesi Empire State Buildingin huipulle, nainen katsomossa alkoi huudella valkokankaalle: "Älä kiipeä enää! Miksi pitäisi mennä ylemmäs!" Uskottava kauhuelokuva, ainakin korkeanpaikankammoisesta.

King Kong on juuri sitä, mitä voi odottaakin: ei mitään uutta. Mutta jos haluaa nauttia vauhdikkaasta seikkailusta, ihastella kauniita kuvia, säikähtää muutaman kerran ja ehkä tirskauttaa myötätunnon kyyneleen, kannattaa rientää katsomaan Kong isolla valkokankaalla. Tämä ei sovi alkuunkaan pieneen tv-ruutuun.

Kohtuus kaikessa, paitsi liioittelussa.

Suurvahingot mediassa: uutistulva ja -nälänhätä.

Valtamedia saa sanoa, mitä saa sanoa.

Joukossa tyhmyys tiivistyy, joukkotiedotuksessa leviää.

Ei tiedon-, vaan luulonvälitys.

Totta toinen puoli. Uutisia toinen.

Totuus hukkuu uutistulvaan.

Tosiasioiden äärellä tosiasiat loppuvat.

Kyllä kansa tietää - että sille ei kerrota.

Sudokun maailmanvalloitus, japanilaisten hiljainen risti(kko)retki.

Kun uutinen loukkaa tavallisen kansalaisen älyä, Media-Heli lennähtää apuun ja näyttää lääkekaapin paikan. Jos otat uutisen vakavasti, et aja Media-Heliä; jos otat Media-Helin vakavasti, et ajattele.

Amerikan Ulkovaltojen ministeri Kondomi-Liisa Riisi vakuutti, että amerikkalaiset viranomaiset eivät enää kohtele julmasti pidätettyjä ja vankeja ulkomaillakaan. Ulkoistavatko he kidutuksen?

Israelissa laillistetiin parantumattomasti sairaiden ja arvostelukykyisten armomurha. Sairaan huonot kriitikot, varokaa!

Saksassa kootaan kalenteri Raamatun eroottisista hetkistä. Saammeko nähdä käärmeen viettelevän Eevan, Joonan valaan sisällä ja Pyhän Hengen tulevan Mariaan? Tehdäänkö Sodomasta ja Gomorrasta oma kalenteri?

"Suomalaisnuoret valikoiden suvaitsevia", paljasti Metro. Onko suvaitsevaisuus sitä, että suvaitsee niitä, joita suvaitsee suvaita? Eikö enää ole rasisteja, vaan valikoiden suvaitsevia?

"Lainaan usein itseäni", mietelmöi George Bernard Shaw. "Minä annan vain käteisellä", kuittasi ilotyttö.

"Ihmiset käyvät työhuoneessani kusemassa minua silmään, vaikka ovessa on nimeni", valitti W. C. Fields.

"Ensimmäiset nimeni ovat Vera Anna, mutta en koskaan käytä niiden etukirjaimia nimeni osana", kertoi Gina Lollobrigida.

"Uskokaa jo, että en kirjoita laulujani kirjoituskoneella", vakuutteli John Foqwerty.

"En vastaa kysymyksiinne", totesi Janina Frostell. Toimittajat innostuivat saadessaan lypsää ne.

"Nimeäni ei kirjoiteta Pikku g eikä sitä lueta Pikku G-piste", selitti Pikku G.

Uutislehti 100:n ulkomaan uutisten seassa 7.11.2005 oli lyhyt sitaatti:

"Esineet eivät putoa painovoiman takia, vaan niitä painaa alas korkeampi äly, jota voisi kutsua Jumalaksi", väittää Gabriel Burdett, Oral Roberts University, Onion-uutispalvelussa.

Onion kirjoitti uudesta teoriasta elokuussa, mutta eikö 100:n toimittaja tosiaan tiennyt, että Onion on parodia? Kuinka moni muu uutinen on pelkkä vitsi?

Oliko toimittaja Päivi Räsänen, joka uskoi välittävänsä suurta totuutta? Rakel Liekki anagriimitti pärätädistä aikoinaan Uutisvuodossa Penisvärinää ja Se väärinpäin.

Hurahtaneet ottivat "uutisen" todesta - yliopistohan viittaa tieteelliseen tutkimukseen - mutta mitä muut ajattelivat? Vahvistuiko tyhmien amerikkalaisten stereotyyppi?

Miksi lainaus ylipäätään julkaistiin? Oliko se uutiskevennys? Oliko toimittajan ylväs tarkoitus tukiopettaa medialukutaitoa, tunnistamaan huuhaa vakavien uutisten seasta?

Tiesikö toimittaja parodiasta? Oliko kyseessä sisäpiirin vitsi: löivätkö toimittajat vetoa, kuinka moni lukija antaa palautetta? Nauravatko toimittajat lukijoiden kustannuksella?

"Viina aiheuttaa riippuvuutta." (Willy Shakesbeer)

"Erektio, tee cum back", julistaa katumainos. "Tee" on suomeksi tii eli pallonkoroke (reikäpeli golfissa). Onko erektion näyttävässä paluussa kyse ekshibitionismista? Itsensäpaljastelu ei kannata, siinä tulee vain takkiin.

Testaa kykysi seuraavilla kysymyksillä. Vastaukset paljastavat erektiohäiriöiset, joiden kannattaa kirjoittaa asiasta blogiin:

- Mikä on kärsimysten tie latinaksi?
- Via... grapula.

- Mikä on syynä, kun pystyammunta kusee?
- Sukupuuttoon kuollut kulma.

- Miksi niin harvoilla seisoo?
- Syy on todennäköisesti Gaussin käyrä.

- Uskotko ruumiinosan ylösnousemiseen?
- Vain usko on kova.

- Mikä nyt eteen?

Lukeminen kannattaa aina. Jos vaaleanpunainen lehdistö (Suomen Pornokuvalehti, Se Ura) ei auta, kannattaa kokeilla kovakantista kirjallisuutta. Toiseen käteen Kalevala ja pää pystyssä tavaten luvun 9 jakeet 347-352:

Veri, seiso kuni seinä,
asu, hurme, kuni aita,
kuin miekka meressä seiso,
saraheinä sammalessa,
paasi pellon pientaressa,
kivi koskessa kovassa!

Harhaluulo. Eikö se ole totuus?

Viittomakieliset uutiset, sanomattakin selvää.

Vastaava toimittaja. Mikä olikaan kysymys?

Vastaava toimittaja antaa retorisia vastauksia kysymyksiin, joita kukaan ei viitsi esittää.

Teksti toimii. Miksi enää toimittaa?

Toimittajien 4 x 100 palstamillimetrin viesti matelee. Kovempaa juoksee toimittajien palkkakin.

Toimittajat pistävät viestikapuloita tiedonvälityksen rattaisiin.

Viimeinen viestinviejä on uutisankkuri.

Viesti hylättiin. Vaihdossa tippui suukapula.

Toimittaja kirjoittaa niin kuin asia on - päätoimittajan mielestä.

Pyhässä toimituksessa siunataan totuus haudanlepoon.

Toimittajan pajunköysi päätyy omaan kaulaan.

Toimittaisivat itsensä hengiltä.

Babe - Elämäni koirana

Barfly - Juo juo mies nainen

Cleopatra Jones - Miehet mustissa

Crying Game - Ja Jumala loi naisen

Cube - Kulman kundit

Dracula - Herrat pitävät vaaleaverisistä

Emmanuelle - Tulen alla

Emperor of the North - Veturimiehet heiluttaa

Enola Gay - Hiroshima, rakastettuni

Fish Called Wanda - Akvaariorakkaus

Million Dollar Baby - Lyömätön lyyli

Necromantik - Vain kuolleen ruumiini yli

Vertigo - Hän elää

Waterworld - Finding Neverland

Alussa oli salasana.

Virtsuaalitodellisuus on kusetusta.

Webiä on helppo käyttää. Käynnistä selain ja paina Forward-nappia...

Teleapaattiset verkossa maleksijat vain lukevat toisten ajatuksia.

Internetin hajautus, sähköinen kaupankäynti ja ilmoitustaulut voitaisiin yhdistää kaaostoskeskustelupaikaksi.

Verkonkäyttäjät eivät halua rajoituksia, netikettinkejä.

- Mitä eroa on postilla ja sähköpostilla?
- Mitä eroa on tuolilla...

Armeija-aikoinaan Hollannissa Nalle Puhin isällä oli alkoholiongelma. Hänen sähköpostiosoitteensa oli aa@mil.ne.

Tekoälykoneet näkevät RAM-unta.